Arvostettiinko mielipiteitäsi kotona kun olit lapsi ja teini?

ei ikinä eikä missään asiassa. Esim kesällä kuumassa autossa minulla ei voinut olla kuuma, koska vanhemmillakaan ei ollut.

sain olla kylmissäni ja nälkäinen, eikä kukaan välittänyt paitsi mummot mutta heitä näin tosi harvoin.

Mutta silloin kun pääsin mummolle,hän laittoi minut ensitöikseen kylpyyn ja syötti hyvin ja rasvasi maitorupisia käsiäni.

Lapset olivat hiljaa, kun aikuiset puhuivat. Vastattiin jos kysyttiin, muuten ei höpötetty mitään. Tämä näkyy edelleen siinä etten puhu sukujuhlissa juuri mitään sukulaistädeille. Kun lähes 18 vuotta piti olla hiljaa niin enpä osaakaan kommunikoida heidän kanssaan.



Päätöksenteon hoitivat vanhemmat kahdestaan eikä meiltä lapsilta kyselty mielipiteitä. Asioista ei edes kerrottu meille etukäteen. Esim vanhempani vaihtoivat auton pariin otteeseen kouluaikana. Asia paljastui tullessani koulusta kotiin uuden auton seistessä pihalla. Myöskään laivareissusta ei kerrottu etukäteen, vasta samana päivänä kun olimme lähdössä.

Isä sai raivarin, jos satuin sanomaan oman mielipiteeni, joka oli erilainen kuin hänen omansa.

Lapset olivat hiljaa, kun aikuiset puhuivat. Vastattiin jos kysyttiin, muuten ei höpötetty mitään. Tämä näkyy edelleen siinä etten puhu sukujuhlissa juuri mitään sukulaistädeille. Kun lähes 18 vuotta piti olla hiljaa niin enpä osaakaan kommunikoida heidän kanssaan.

Päätöksenteon hoitivat vanhemmat kahdestaan eikä meiltä lapsilta kyselty mielipiteitä. Asioista ei edes kerrottu meille etukäteen. Esim vanhempani vaihtoivat auton pariin otteeseen kouluaikana. Asia paljastui tullessani koulusta kotiin uuden auton seistessä pihalla. Myöskään laivareissusta ei kerrottu etukäteen, vasta samana päivänä kun olimme lähdössä.

kun tulin koulusta ja olisin esitellyt uudelle ystävälleni rakasta koiraa, sitä ei ollutkaan missään. Samoin meillä eräs koira teki pentuja, ihastuin yhteen niistä ja se oli minulle tosi tärkeä. yöllä heräsin ja ihmettelin että kuka meillä kävi, ei kukaan sanottiin vaan ja aamulla pientä koiraani ei löytynytkään mistään. se oli siis haettu myöhään illalla.

Tietenkään niitä ei aina noudatettu tai oltu samaa mieltä, sehän nyt olisikin aika hoopoa ja asettaisi lapsen aikalaiseen vastuuseen asioiden etenemisestä.



Mutta niitä kuunneltiin ja sanoma punnittiin jo hyvin varhaisesta alkaen kunnolla, ilman sellaista "sehän on lapsi, mitä se mistään tietää" -asennetta.



Olen tietoisesti yrittänyt siirtää saman taktiikan omaan kotiini, lapseni sitten aikanaan arvioivat miten hyvin olen onnistunut.



Monta muuta kasvatusvirhettä varmaan kotonani tehtiin, mutta tuossa vanhempani siis mielestäni onnistuivat hyvin.

Isäni raivosi kun minä, tokaluokkalainen en aina jaksanut päättää mitä päivälliseksi. Olin siis avioerolapsi ja erittäin klassinen tapaus; pilalle lellitty ja vastuuton. Minusta kasvoi kunnon ihminen vasta kun muutin omilleni ja jouduin kohtaamaan kylmän maailman.

Lapset olivat hiljaa, kun aikuiset puhuivat. Vastattiin jos kysyttiin, muuten ei höpötetty mitään.

Minun mielipidettäni ei haluttu kuulla mistään asiasta enkä sitä olisi kyllä uskaltanut esittääkään. Asioista ei kerrottu etukäteen, ne vain tapahtuivat ja niiden oli minulle sovittava.

On ollut pitkä ja vaikea koulu opetella aikuisena sanomaan oma kantansa asioihin ja pitämään omaa/lastensa puolta.

oikeita omia mielipiteita, enka vain rankuttanut jotain kaveripiirista imettyja tyhjanpaivaisyyksia. Mika tarkoitti sita, etta tiesin etta joudun paneutumaan niiden esittamiseen, jos haluan kuuntelevia korvia. Jos mielipiteet oli tasoa "yhteiskunta on paskaa ja reksi on homo", niin ei kuunneltu.



Arvostus tuli ilmi silla lailla, etta mun kommenttia kuunneltiin ja siihen vastattiin miettien.

Näin toimi koko isän että äidin suku vanhempien lisäksi.

Kun teininä olisin tilannut jonkun lehden, joka ei edustanut isän kommunisnista aatemaailmaa, sain kuulla pitkän luennon siitä kun olin kehdannut edes ehdottaa jotain niin kauheaa.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.



Mistään ei saanut sanoa mielipidetään, kun ei saanut puhua muutenkaan. Faijan lempilauseita olikin: Kakarat hiljaa tai pennut hiljaa tai aivottomat vaikenee tai Idiootti turpa tukkoon tai se tukitaan...

Äiti kuului samaan luokkaa alaikäisten kanssa eli näihin aivottomiin. Meillä siis hiljaisuus vallitsi jollei isällä ollut mitään sanottavaa. No joo, siis meillä sai television tai radionkin laittaa päälle vain kysymällä ensin luvan isältä (tämäkin koski siis myös äitiä). Useinmiten se kiusallaan kielsi.

Jännä oli nähdä, miten mun äiti oppi puhumaan kun isästä aika jätti. Ei ollut tullut mieleenkään, että silläkin voi olla mielipiteitä;-)

Näin meilläkin aina opetettiin ja opinkin sen hyvin.

Lapset olivat hiljaa, kun aikuiset puhuivat. Vastattiin jos kysyttiin, muuten ei höpötetty mitään.

Vasta aikuisena huomasin, että minulla oikeasti on mielipiteitä monessakin asiassa.

Muistan vieläkin hyvin kun olin alle kolmekymppinen ja jo vuosia toiminut ammatissani. Äitini kysyi mielipidettäni erääseen työasiaansa. Olemme äitini kanssa samalla alalla. Minä olen kuitenkin paljon korkeammalla koulutukseni perusteella. Isäni tuhahteli äidilleni että mitä sä siltä mitään kysyt. Eihän likka voi mitään tuollaisesta asiasta tietää. Asia oli kuitenkin sellainen, että törmään siihen lähes viikottain työssäni.

Olen siis aina ainakin isälleni lapsi. Äitini sentään näkee minut jo aikuisena.

Mistään ei saanut sanoa mielipidetään, kun ei saanut puhua muutenkaan...

Äiti kuului samaan luokkaa alaikäisten kanssa eli näihin aivottomiin. Meillä siis hiljaisuus vallitsi jollei isällä ollut mitään sanottavaa. No joo, siis meillä sai television tai radionkin laittaa päälle vain kysymällä ensin luvan isältä (tämäkin koski siis myös äitiä).

Mieheni oli varsin järkyttynyt kun kielsin häntä esim. vaihtamasta radiokanavaa vanhempieni luona käydessä. Kukaan muu ei saa koskea radioon kuin isäni ja vain yhtä kanavaa kuunneltiin/kuunnellaan.

Vähitellen minäkin totuin vapauteen ja siksi nykyään tuntuukin pahalta, jos isäni komentaa lapsiani olemaan hiljaa vierailujemme aikana. Tästä on puhuttukin isäni kanssa sen jälkeen kun isäni antoi ensimmäisen kerran tukkapöllyä 3-vuotiaalleni kun hän uskalti pyytää lisää ruokaa (=puhua ruokapöydässä).

Sain sanoa sanani esimerkiksi auton tai huonekalujen valinnassa. Ja olisin varmaan sanonut, vaikka en olisi saanutkaan :)



Olin aikamoinen päällepäsmäri ja besserwisser nuorempana, ja olen saanut tietoisesti opetella siitä pois aikuisiällä.

kun vanhemmat riiteli tai heillä oli joku muu ongelma, ne tuli vuorotellen mulle voivottelemaan ja kyselemään neuvoa. Etenkin äiti suuttui ja vouhotti, ettei kukaan auta tai välitä hänestä, jos en jotain osannut sanoa. No, mitäpä esim 4v tietää avio-ongelmista?



Pitkän aikaa olin sitä mieltä, etten halua omia lapsia, kun kerran oon jo vanhempani kasvattanut, mutta onneks mieli on muuttunut. Nyt vain todella toivon, että osaisin antaa lasteni olla lapsia ja itse hoitaa omat ongelmani.

Pienten lasten ei todellakaan tarvitse kuulla asioita, joita itse selvittelin lapsena.

Täällä toinen alaikäisenä terapeutiksi joutunut.