Minua te av:laiset kyllä inhoatte:D
Olen lueskellut tätä av:ta nyt ehkä kuukauden ja tajunnut että edustan yhtä täällä parjattua ihmisryhmää, "täydellisiä kotiäitejä". Nyt ihan teitä kauhistuttaakseni ja inhon väristyksiä aiheuttaakseni kerron tarkemmin:D
Ulkoilen kolmen lapseni kanssa säällä kuin säällä ja yleensä kahdesti päivässä, kauppakeskuksissa emme päiviämme vietä, lapsillani on ticketin inhokkipuvut, olen käyttänyt kaikilla lapsillani kestovaippoja, olen tehnyt vauvansoseista lähtien kaikki ruuat itse, en käytä eineksiä ruuanlaitossa, olen imettänyt lapseni kaksivuotiaiksi, minulla on tarkka päivärutiini josta en lipsu, on myös tarkka viikkorutiini esim. siivoan talon perjantaisin, kaupassa käymme koko perheen voimin tekemässä viikon ruokaostokset aina lauantaisin, juoksevat asiat hoidan maanantaisin, imuroin ja vien roskat ma, ke, pe jne, jne. Rakastan rutiineja;) ajan farmariaudilla (olen täältä oppinut että sekin on huono juttu), ehostaudun päivittäin ja minulla on pitkät hiukset ponnarilla (sekin oli rumaa jossain ketjussa) mitähän kamalaa vielä olisi? Ai juu, nostatan teidän ihokarvat pystyyn kertomalla että minulla on pieni kalenteri johon laitan aina iltaisin ruksin jos koen sinä päivänä onnistuneeni äitinä..joko tuli oksennus? Nyt jatkamaan siivousta ja mukavaa viikonloppua kaikille:)
Kommentit (20)
Sama täällä! Lueskellut näitä inhokki äitien kirjoittamia juttuja ja nauranut sisäisesti että voikun tietäis miten meillä. Meilläkin on tarkat rutiinit joista ei lipsuta. Olen itse kauhean tarkka kaikesta ja ehostaudun joka päivä. Siivoan ja pidän talon järjestyksessä. Lapsilleni ja itselleni ostan aina parasta eli tällä tarkoitan että yleensä kallista. Onneksi näitä normaalejakin ihmisiä löytyy näiden "perus"mammojen seasta.
Ilmeisesti et ole ehtinyt koukuttua palstaan vielä. Pidä varasi voi käydä niin että palsta riistää aikasi täydellisestä äitiydestä.
Pian huomaat että jäätkin sisälle tai ainakin ulkoiluajat lyhenee huomattavasti, seuraavaksi alkaa lipsua ote kotitöihin ja roskatkin unohtuu viemättä.
terveiset ex-täydellinen joka asuu nyt "kaatopaikalla"
Päinvastoin! Täähän on täydellisten äitien paratiisi :)
Et kertonut vielä millainen miehesi on ja millainen suhteenne on. "Inhottava" olet tietysti myös siksi että et tee kielivirheitä, eli siis kieli virheitä.
Entä mikä on se pyhä BMI?
Hyvää viikonloppua sullekin!
Olen kotiäiti mutta kaukana täydellisestä. Lapset on jo isompia, molemmat koulussa. Kulutan paljon, en pahemmin kierrätä. Asutaan omakotitalossa ja meillä useampi auto, mies harrastaa myös moottoriurheilua.
Poltan tupakkaa ja saatan ottaa pari sidukkaan lasten nähden.
Lapsille ostan välillä jääkaappiin valmisruokia. Koti on siisti mutta olen kuitenkin peruslaiska luonteeltani.
Olen myös kolmen lapsen kotiäiti, jolla siisti ja puhdas omakotitalo, tasapainoiset lapset ja onnellinen avioliitto!
Painoindeksini on 21 eli olen normaalipainoinen, miehen kanssa elämme onnellisesti avioliitossa, ei kriisejä eikä sivusuhteita, kolme lastamme ovat syntyneet liki peräjälkeen, alle kahden vuoden ikäeroilla (tämäkin taisi olla jossain yhteydessä huono juttu), ja nyt keksin vielä teidän superinhokin, olen lähihoitaja!:D Aiemmin lueskelin lasten nukahdettua suomi.24 palstaa ja tätä vain satunnaisesti, nyt toisinpäin. Konetta en avaa lasten hereillä ollessa. t.ap
sulla ei siis ole äitiyden lisäksi muuta elämää?
jos heillä on ikäeroa vaan vajaa kaksi vuotta???
tänne täydellisesti, matala koulutus ja miehen rahoilla eläminen on ihan normaalia.
mutta ihan oikeasti, miksi laitat ruksin kalenteriin onnistuneen aiti-paivan paatteeksi ? tuo kuulostaa tosi oudolta. enta mites jos rutiini muuttuu jostain syysta, pimahdatko ? en jaksaisi noin tylsaa elamaa, sori. onko teilla seksia ke ja la ?
Palstavahverolle päivän pähkinä...
Harrastan liikuntaa ilman lapsia kolmesti viikossa (ti,to,su:D) Käyn töissä viikonloppuisin kun mies on lasten kanssa kotona, emme ole varakkaita mutta pärjäämme. Olen imettänyt kerran taaperoa vielä vauvan synnyttyä, toisella kertaa taapero lopetti hiukan ennen vauvan syntymää. Seksielämä on kyllä hyvää ja spontaania:) varmasti kalenterin ruksiminen on monen mielestä outoa, minä saan siitä mielihyvää. Merkitsen kalenteriin myös maanantaisin painoni ja monia muita asioita säännöllisesti. T.ap
meinaa stressi iskeä ja omantunnontuskia tulee, jos rutiinit sortuu. pakko olis ulkoilemaankin ehtiä.
jotenkin mulle käy aina niin kun oikein brassailen (itselleni) hienolla elämälläni, ja hykertelen tyytyväisyydessäni, niin jotain pahaa tapahtuu... Joku läheinen kuolee tms. Toivottavasti sulla ei oo samoin.
Isommat ovat isän kanssa luistelemassa, seksi ei ole täydellistä mutta hyvää kyllä eikä sitä ole joka ilta:D aloituksen tarkoitus ei ollut leuhkia tai nostaa itseäni muita paremmaksi vaan tuoda esiin se että taidan edustaa yhtä av-inhokkien prototyyppiä, huumoria hei:) t.ap
eli ei me sinua vihata vaan kuulut meihin täydellisesti kuin patarumpuun. Onneksi olkoon että viihdyt täälä meidän kanssa parantamassa maailmaa.
Sinussa on kaikki se mitä av-palstalaiselta vaaditaan.