Meidän 3v höpisee ihan kauheita!
Ropeltaa alapäätää, juttelee kakka, pissa, pimppi ja pippelijuttuja. Selvästi asia kiinnostaa.
Nyt on keksinyt mielestään hauskankin jutun, kun selittää kuka on haistanut tai koskenut hänen peppuunsa tai pimppiinsä. Tänään kovaan ääneen oli päiväkodissa isän hakiessa kotiin hoidosta huutanut, että isi kaivoi hänen pimppiään.
Mies oli jo lapsen kanssa siis melkein autossa ja kaverilleen lapsi juttua hassutteli. Kaverin äiti ja kuulemma pihalla olleet hoitajat olivat kääntyneet katsomaan pitkään.
Ihan varma olen, ettei mies ole mitään pahaa lapselle tehnyt ja jutut on vaan lapsen hassuttelua. Pitäisikö tätä juttua kuitenkin huomenna jotenkin selvittää päiväkodille, kun vien lapsen hoitoon?
Kommentit (10)
suurin huvi tuntuu olevan pissa, kakka, pippeli ja pimppi.
On hokenut sitäkin, että minä haistelen hänen peppuaan tai pimppiään ja nauraa käkättää "hassunhauskan" juttunsa päälle. Siitä olen 100% varma, että en ole haistellut hänen alapäätään.
tosin oli ihan totta, hänelle oli laitettu bepanthenia ärtyneeseen alapäähän.
mun lapseni selitti 4-vuotiaana kerhossa kerhon tädeille että saa kotona niin paljon alkoholia kuin haluaa, ja saa itse ottaakin sitä jääkaapista. koskaan ei tietenkään ole lapselle alkoholia annettu, kotona sitä ei ole, ja oma alkoholin kulutukseni on noin 1-2 tölkkiä olutta vuodessa, lapsen nukkuessa. itse lapsi selitti mulle sanoneensa noin kerhossa. soitin sitten heti kerhoon, ja sanoivat että hyvä kun soitit, pidettiinkin täddä juuri palaveria aiheesta... Vaikuttivat uskovan minua, tosin minusta tuntui että pitkään katsoivat oudosti minua sen jälkeen. ja myöhemmins ain kuulla, että kerhokaverin äidiltä olivat kyselleet että pitiköhän tuo juttu paikkansa, mikä heidän arvionsa on...
Mistä 4v. tietää mitä on alkoholi? Edes meidän 6v. ei tiedä vaikka mitään absolutisteja ei ollakaan...
koska oli nähnyt metrossa juoppoja sekä kerran ollut mukana kun minut puhallutettiin ratsiassa. Siksi asiasta oli puhuttu vaikkei meillä kotona alkoholia juuri koskaan ole.
tietää siitä kun mainoksissa nähnyt ja joskus muualla asuvan isänsä kädessä, samoin serkun lasten isän kädessä
ikinä ei ole isäänsä humalassa nähnyt, mistä lie sai päähänsä
Toi kuuluu ikään. Ihan hirveetä kuunneltavaa ja hermo meinaa mennä, mutta kestettävä on. Meillä on kyllä sovittu, että noita juttuja ei puhuta ruokapöydässä tai toisten aikana, ovat vessajuttuja. Mutta kun hölisijöitä on kaksin kappalein niin innostavat vaan toisiaan, argh. Meillä selkeästi pahin vaihe oli pari kolme viikkoa sitten, nyt on helpottanut vähän. Tosin nyt on siirrytty sitten pierujuttuihin... ;o)
Päiväkodin työntekijänä toteaisin, että jos sua itseäsi jäi häiritsemään asia niin korjaa se. Toteat, että lapsenne hölisee tämmöisiä juttuja jatkuvasti ja oli puhunut muiden kuulleen sellaista, joka jäi sinua vaivaamaan (että mitä mahtoivat ajatella). Sillähän se on sitten selvä. Eipähän työntekijöiden aika kulu sitten tuollaisia miettiessä. Toisaalta kyllä ihmetyttää, että miksi mikään tiimi pitäisi palaveria tuommoisista asioista, jos vanhemmilta ei ole tiedusteltu asiasta mitään...
Jaksamista tähän vaiheeseen.
t. Äiti, jonka "pimppi haisee" ;D
selittele vaan puhu lapselle etteivät nuo ole asiallisia puheita. Sukuelimet ovat jokaisen ysityistä aluetta eikä niistä ulkona huudella, sano niin vaikka.