Arka aihe.. Mummolle toiset lapsenlapset tärkeämpiä.

Minun äiti soittaa ja kutsuu itsensä, mutta anoppi on arempi. Hän ei halua häiritä tai tunkeilla. Me vietämme täsmälleen yhtäpaljon aikaa kaikkien isovanhempien kanssa niin ei tule kenellekään paha mieli. Samoin juhlat on jaettu.

Olen itsekin ajatellut, että voi johtua siitä, että mummo kokee tyttärensä ja tämän lapset läheisemmiksi.

Aikuisia ihmisiä ovat, itse ne seurastansa päättävät. Minä kuuluin itse siihen perheeseen, jonka luona mummo ei koskaan käynyt, vaikka asui samalla paikkakunnalla. Viidensadan kilometrin päässä asuneet serkut tuntevat mummon paljon paremmin. Omituistahan se on enkä mummoa hirveästi arvosta, mutta en mahda asialle yhtään mitään. Turha murehtia tuollaisia.

Mun miehellä ei ole sisaruksia joten sen puolen mummille on lapsemme olleet aina tärkeitä. Samoin mun äidille, mutta on veli mutta sillä ei ole vielä jälkikasvua. Omat lapset on jo aika isoja joten kun mun veli joskus ehkä saa lapsia niin ei varmaan tule mitään kilpailutilannetta.

Miehen siskon perhe on etulyöntiasemassa lastensa kanssa: heitä autetaan rahallisesti, heidän lapsiaan tullaan hoitamaan heti kun äiti on vähänkään kipeä jne. Mutta hassuinta tässä on se, että mieheni on kuitenkin vanhemmilleen se läheisempi ja myöskin rakkaampi lapsia. Anoppi ja appi ovat tämän myös joskus humalapäissään itkun kera tunnustaneet. Itse olen järkeillyt tämän niin, että siksi myös auttavat tytärtään nyt helposti: yrittävät varmaan jotenkin rauhoittaa omatuntoaan. Ja oikeastaan, miehen sisko on kyllä välillä niin tasapainoton, avuton ja kädetön että apu on myös tarpeen!

tällaista tapahtuu. Tosin on hieman katkeran kuuloista haukkua tasapainottomaksi, avuttomaksi ja kädettömäksi. Syitä tilanteille on monia.

Ensinnäkin ei varmaan ole vaikeaa ymmärtää, että äidin on helpompi samaistua tyttärensä raskauteen, kysellä aktiivisemmin kuulumisia ja keskustella hyvin aroistakin asioista liittyen raskauteen, lasten kasvatukseen. Vuorovaikutus on tiiviimpää ja tyttären kautta äiti saa usein mahdollisuuden vielä kerran kokea edes hieman omaakin äitiyttään.

Vanhemmat voivat auttaa rahallisesti lasta, joka on selkeästi taloudellisesti huonommassa asemassa. Eipä siinä ole sinänsä mitään väärin. Minusta niitä kuuluu auttaakin, joilla on vähemmän. Tästä katkeroituminen on lapsellista ainakin, jos oma rahapussi pullottaa täpötäynnä ylimääräistä rahaa törsätä sinne tänne.

Joskus käy niin, että vanhemmat selkeästi kompensoivat toiselle lapselle annettua rakkautta tai uhraamaansa aikaa antamalla toiselle lapselle puolestaan enemmän rahaa. Tästä voi olla montaa mieltä. Mutta kuvaamasi tasapainottomuuskin voi olla seurausta nimen omaan henkisestä hylkäyksestä. Tytär voi itsekin kärsiä alemmuuden tunteesta ja on tietoinen saamastaan ekstra-avusta ja siitä seuranneesta sisarusten välisestä katkeruudesta, eikä itsekään nautia asiasta ja saattaa itse tilanteesta katkeroituneena käyttäytyä suorastaan epäkiitollisen oloisesti. Toisaalta miksi kenenkään pitäisi nöyristellä sisarusten edessä, jos saa apua. Pitäisikö tässä tilanteessa ruveta sisarusten palvelijoiksi, lastenvahdiksi, siivoojiksi ja tehdä itse kaikkensa korvatakseen toisille aiheutuneen mielipahan saamastaan avusta. Miten sisarus voisi osoittaa kiitollisuuttaan siten, että homma ei mene aivan nöyristelyksi?

Perinteisesti tyttölapsia on autettu taloudellisesti vanhempien osalta. Ennen vanhaanhan naiset oli perheelle rasite ja miehille piti maksaa suorastaan, että tämä suostui ottamaan elätettäväkseen perheen tyttären. Vielä tänäkin päivänä naisten palkka on huonompi kuin miesten ja vanhemmat saattavat ajatella, että oman pojan tehtävä on elättää naistaan, mutta tyttären perään pitää vähän katsoa. Jos oma mies ei kykene elättämään tai antamaan kaikkea tarpeellista, niin sitten vähän autetaan taloudellisesti mikäli mahdollista. Ehkä tässäkin ajatellaan tyttären menettämiä työvuosia ja urakehitysmahdollisuuksia ja kyseessä on kuitenkin oma lapsi. Samaa myötätuntoa ei ehkä osata kohdistaa miniään, vaikka olisikin samalla tavalla suotavaa.

Tyttären lapset on aina olleet parhaita, etenkin pojat. Ja kun nuorempi poika viimein sai adoptiolapsen, se on nyt sitten lemppari. Jotkut ihmiset eivät vaan osaa olla tasapuolisia. Mun omat vanhemmat onneksi ovat osanneet sen aina.

Mielestäni on normaalia, että omalla tyttärellään käydään useasti, mutta eihän se saisi näkyä lastenlapsien suosimisena. Ehkä anoppi ei halua tunkeilla tai astua vahingossakaan varpaillenne ja siten käy vähemmän teillä. Ei tarvitse lukea kuin tätä palstaa niin ei ihme, jos anoppi saa olla varpaillaan miniän kanssa - teki niin tai näin, aina on väärin. (Enkä nyt puhu noista kaikkein kauheimmista anopeista.)



Meillä äitini ei tule meille, vaikka sanoisin mummolasta lähtiessä, että tule käymään. En siis kutsu tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, mutta sanon kyllä, että odotamme lasten kanssa häntä meillekin päin. Ja välimatkaa vain 30 km. Äitini on varsinainen kyläluuta, käy perhetuttavalla, jolla lähes aikuiset lapset (ja siis käy lähinnä lasten takia) ja lapsettomalla veljelläni (esikoinen), mutta meille ei vain tule. Aina kyllä hysää ja selvästi rakastaa lapsiani (ainoat lapsenlapset), kun käymme siellä, mutta mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella. Onko vika minussa vai miehessäni?

Odotan sitä päivää, että veljeni saa lapsia. Silloin näen tuleeko äidilleni (suosikki)pojan lapsista niitä kaikkein tärkeimpiä. Luultavasti. Eli aina se tyttö ja tytön lapset ei ole ne tärkeimmät...

niin mummu tuputtaa tyttärenpojille koko ajan lisää syötävää kun taas pojantyttäret saavat toista leipää pyytäessään varoittavan esitelmän naisesta, joka söi niin paljon, että halkesi?

Lisättäköön vielä, että kellään lapsista ei ole paino-ongelmia.

Mielestäni on normaalia, että omalla tyttärellään käydään useasti, mutta eihän se saisi näkyä lastenlapsien suosimisena.

Meillä veljen vaimo on hirveän tarkka lapsistaan. Niihin ei saa edes koskea kun ovat vauvoja. Minun lapsia saa pitää sylissä ja hoitaa mielin määrin. Auttamattomasti tyttären lapset muodostuvat läheisimmiksi kuin pojan lapset.



Et välillä kannattaa katsoa peiliin ennenkuin arvostelee. Suhde luodaan jo vauvana turha sitä on vanhempana odottaa. En nyt sano että ap:n tapaus olisi tällainen mutta näitäkin on

teidän perhe pärjää ja toinen perhe tarvitsee enemmän tukea.

oman tyttären kanssa on luontevampaa kuin miniän.

Mutta onhan teillä omat äidit, pitääkö sen anopin tyttären paikka viedä.

Olen itsekin ajatellut, että voi johtua siitä, että mummo kokee tyttärensä ja tämän lapset läheisemmiksi.

että tyttärenpoikia on luontevampi syöttää enemmän täyteen ruokapöydässä kuin pojantyttäriä? Sehän on selvää diskriminointia.

oman tyttären kanssa on luontevampaa kuin miniän.

paitsi meidän lapsia ei hoida ollenkaan! Harmi lasten kannalta, mutta eiköhän ne jossain vaiheessa tajua ettei toinen mummola välitä ja saavat minun puolesta suksia vaikka vit..un!

niin mummu tuputtaa tyttärenpojille koko ajan lisää syötävää kun taas pojantyttäret saavat toista leipää pyytäessään varoittavan esitelmän naisesta, joka söi niin paljon, että halkesi? Lisättäköön vielä, että kellään lapsista ei ole paino-ongelmia.

Mielestäni on normaalia, että omalla tyttärellään käydään useasti, mutta eihän se saisi näkyä lastenlapsien suosimisena.

Tulkitsinko viestisi oikein? Tässä näyttäisi olevan kysymys enemmän lasten sukupuolesta kuin siitä, että ovatko tyttären vai pojan lapsia.

Toinen juttu sitten, kuinka viisasta on kasvuikäiselle lapselle antaa tällaista kuvaa.

Hassu mummo!

siis ostelevat tyttärensä lapsille kaikenlaista ja sitten vouhottavat minun kuulteni mitä kaikkea ovat niille hommanneet ja hoitavat ja kuskaavat lapsia koko ajan että äiti pääsee tekeen omia juttuja! Ja meillä ei anoppi kyllä pelkää astuvansa minun varpaille, latelee mitä sattuu eikä välitä miltä minusta tuntuu, olen yleensä vain hiljaa kun moittii minua jostakin ja yritän olla välittämättä! Mulle anoppi sanoi kerran että ei voi ottaa mejän lapsia kylään, jos tulee lähtö johonkin (omiin juttuihinsa!) sen jälkeen meidän vierailut siellä väheni sillä mulle se oli kuin isku vasten kasvoja ettei haluta lapsia sinne!!!

se on, että tyttären lapset on yleensä äidille ne rakkaammatja tärkeimmät.

Itse en ollut ajatellut koko asia kun olin vielä lapseton, mutta äitini sanoi suoraan että onhan se nyt eri asia kun on tyttären (siis minun) lapset kyseessä. Ehkä se syykin jossain vaiheessa minulle vielä selviää, kunhan tulen mummmoikään.

Ymmärrän hyvin, että olet lasten puolesta pahoillasi. Jos sinulla on hyvät välit lasten mummon kanssa, niin voisitko keskustella asiasta hänen kanssaan ja kertoa että lapset haluaisivat kovasti tavata mummoa useammin ja korostaa että hän on tervetullut teidän kotiinne.

En edes tiedä mistä alottaisin... Mutta siis lyhykäisyydessään anoppi suosii tyttärensä lastaan enemmän kun meidän lapsia. Ei ole ikinä ollut kummankaan meidän lapsen syntymäpäivillä, mutta tyttärensä lapsen kaikilla kissanristiäisillä on ollut. Ja kyse ei ole siitä, etteikö ole kutsuttu!! Kutsutaan useinkin, mutta AINA tyttärenlapsi on etusijalla. Tai jos suostuu meille tulemaan niin ottaa tämän tyttärensä lapsen mukaan, ettei sille tule paha mieli. ts. meidän lapset eivät saa ikinä omaa aikaa mummoltaan vaan aina saavat kilpailla serkkunsa kanssa. Ja tämä serkku ottaa vaikka väkisin huomion jos sitä ei muuten saa. On todella temperamenttinen tapaus..



ja tätä vuodatusta voisin jatkaa tuomiopäivään asti... Itse olen siihen jo tottunut, mutta lasten puolesta se tuntuu pahalta kun mummo ei ikinä tule edes syntymäpäiville tms. =(

ovat kuopuksensa (poika) lapset kyllä ehdottomasti tärkeimpiä. Poika oli iltatähti ja eniten muutenkin paapottu ja lellitty ja anoppi on siellä melkein koko ajan hoitamassa lapsia.



Huvittavinta on se, että tulee sitten meille ja valittaa miten poikki ja väsynyt hän on, kun lapset ovat jo aika vaativia.



Onneksi mieheni sisko on lapseton, menisi varmaan ihan överiksi toi touhu.. Hän nimittäin käyttää äitiään kyllä ihan säälimättömästi hyväksi omassa taloudenhoidossaan.



Meidän lapsia on varmaan kolme kertaa hoitanut viiden vuoden aikana. En halua, että mun lapsista puhutaan, että ovat niin raskaita hoitaa..