Anoppienne tai omien vanhempienne kanssa tappelevat..

eli anoppi voi syyttää ihan itseään. ei vaikuta mun ja lasten lämpimiin väleihin millään tavalla...

anoppini mielestä lapseni on vammainen paskiainen (hänen pojanpojallaan on siis dysfasia) ja hänen mielestään olemme miehini kanssa hulluja ja lapset täytyy ottaa meiltä huostaan. Omat vanhempani taas ajattelevat että muut sukulaiset ovat heille paljon tärkeämpiä kuin me (kuten hullu tätini joka uhkasi tappaa minut omissa häissäni, meillä oli häissä siis poliisipartio), niin olemme psykiatrin/lastenpsykiatrin kanssa keskusteltuamme tulleet siihen tulokseen, että lasten on hyvä kasvaa ilman isovanhempiaan.

..vanhuus ei tule yksin. Jos isovanhempien kanssa ollaan aika vähän tekemisissä, voi heidän kuntonsa heikkeneminen jäädä jälkipolvelta huomaamatta. Moni täälläkin päivitelty kummallisuus ei välttämättä ole ilkeyttä, vaan sairauden oire. Vanhetessa tapahtuu muutoksia niin fyysisessä jaksamisessa kuin henkisessä kunnossakin. Kun niin tapahtuu, tulisi nuorempien tarjota tukea eikä olla ensimmäisenä ajattelemassa pahasti.

ekä ole tekemisissä, koska yksipuolinen kiinnostus on rasittavaa.

Eräs isovanhemmista nyt sattuu olemaan alkoholisti ja toinen mielenbterveysongelmainen, joten lasten ja isovanhempien yhteydenpito on näistä syistä sangen satunnaista.



Ikää meillä puolisoni kanssa on pitkälle neljättäkymmentä ja lapset ovat kyllä välillä huomanneet tulehtuneet välit omien vanhempiensa ja isovanhempiensa välillä. Aina kuitenkin ristiriitatilanteissa olemme korostaneet sitä, että vaikka itse emme nyt juuri halua tai voi syystä tai toisesta olla isovanhempien kanssa tekemisissä, ovat he aina lastemme isovanhempia ja lapsilla on oikeus heistä tykätä ja heitä rakastaa. Lapsemme 10-v ja 8-v tietävät isovanhempien ongelmista ja olemme selittäneet heille, että aika-ajoin yhteydenpito on isovanhempien ongelmien vuoksi kovin raskasta tai vaikeaa.



Uskon, että lapsemme osaavat meitä vanhempiaan näistä kokemuksistaan huolimatta aikuisena arvostaa ja pitävät meihin yhteyttä, silloin kun emme vanhempina tee heidän arjestaan helvettiä.