Minkä ikäisenä tunsit eläväsi elämäsi parasta aikaa

olin mahtavassa koulussa kivojen ihmisten kanssa, sai mennä valmiiseen pöytään syömään jne, se oli huoletonta ja mukavaa aikaa. mutta nyt 28vuotiaana koen olevani onnellisin. maailman ihanin mies, 2 ihanaa lasta, rakas itsetehty uusi koti.

Olin työurani huipulla ja vastarakastunut, enkä vielä tiennyt mitään psykopaatetista. Minulla oli myös paljon ystäviä ja mieluisia harrastuksia.

Lapset ihanassa iässä, parisuhde parempi kuin koskaan ja unelmien duuni.

Tai oikeestaan viimeiset 4-vuotta.



Erosin tuolloin alkoholisti miehestäni ja sen jälkeen elämä on ollut upeeta

että saisin elää vanhaksi ja tulla viisaaksi. Kun tuntuu, että vuosi vuodelta olen viisaampi.



Vaikka ehkä sitä sitten lopulta tajuaa, ettei ole ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta sitä odotellessa.

sain oman asunnon (vuokra) ja esikoiseni syntyi, vierelläni turvallinen elämänkumpani, välit vanhempiini hyvät!!!





30- vuotiaana olen yrityksen tj asunun omistusasunnossa, vierelläni turvallinen elämänkumpani, vanhemmat poissa lapsia tullut muutama lisää..



Niin erilaista kuin 10 vuotta sitten mutta ihanaa, en tiedä kumman valitsen jos saisi vain valita yhden? Molempiin elämänjaksoihin mahtuu niin paljon hyvää, siihenhän se meidän "historia" perustuukin.

No ehkä jossain vaiheessa teini-iän kurimuksessa rämpiessä en ajatellut näin mutta muuten.

olin naimisissa, ostetiin talo ja esikoinen syntyi.

Taaksejääneestä elämästä hienoa aikaa olivat ikävuodet 23-25. Opiskelut oli opiskeltu, hyvä työpaikka, hyvät tulot, hyvä mies ja kiva asunto, terveys ok ja mielenkiintoisia harrastuksia.



Sen jälkeen tulivat lapset, asuntolaina, työttömyys ja sairastelut, harrastukset menivät ja rahasta on aina puute. Mutta on tässäkin elämässä puolensa (mm. ne lapset, oma koti ja se että parisuhde on vielä kunnossa).

Olen perusonnellinen, vaikka tänä aikana on kipeitäkin asioita tullut vastaan.

oli jotenkin rentoa ja huoletonta aikaa, opiskelin, tein extratöitä ja istuin ystävien kanssa baarissa kaikki illat. Toisaalta nytkin elämäni pienen lapsen kanssa kotona on ihanaa, mutta täysin eritavalla ihanaa.

En silti varsinaisesti haikaile noihin aikoihin takaisin, sillä aika on jo kullannut muistot.

Rakastin sitä koulua! Oli ensimmäistä kertaa oikeita ystäviä, sosiaalinen elämä kukoisti. Harrastin paljon, ja tasokkaasti. Asuin vielä kotona, joten rahahuolia ja muita ei ollut, sai olla vielä huoleton.

Kuinka niin "tunsit"?? Milloin koit, että juna meni omalta kohdaltasi?



Olen kotoa pois muutettuani tuntenut koko ajan eläväni elämäni parasta aikaa. Nyt kolmenelosenakin.

28v.

tuolloin elin vielä villiä ja vapaata elämää. sillon oli hauskaa eikä huolia murheita. silloin ei ollu masennusta ja osasin ottaa irti hetkestä kaiken. nytkyää tuntuu että joku on tökänny persiistä haravan varren ja on niin jäykkä vakava ja tylsä...

Sen jälkeen elämä romahtanut täysin, olen sairastunut enkä parane. Tuntuu että koko ajan menee pienin askelin alaspäin.

olin juuri tavannut mieheni, matkusteltiin ja nautittiin elämästä kahdestaan... olin hoikka ja terve.



Nyt on taas suunta ylöspäin ja toivottavasti tunnen eläväni parasta aikaa muutaman vuoden päästä :)

32-vuotiaana ja toivottavasti vielä ainakin 20 vuotta. Nyt mulla on hyvä mies ja 3 kk vauva ja hyvä asunto. Olen tyytyväinen ja tasapainoinen, ystävyyssuhteet on vakiintuneita elämässä on merkitystä. Nuorempana olin epävarma ja ailahtelevainen, masennuin helpommin ja sinkkuna oleminen oli henkisesti kuluttavaa, yksinäisyys ja jatkuva baarissa notkuminen oli raskasta.

ja huoletonta.

Silloin oli kolme pientä lasta ja parisuhde moitteettomassa kunnossa. Nyt ikää 30 ja edelleen olen ihan onnellinen, mutta tuo huippukohta oli siis pari vuotta sitten.