Minä EN selviä tästä, miehellä joku "elämän suurin kriisi"

Sama syy kuin jollain edellisella. Mies ei osaa olla yksin ja sitten kun on joku kainalossa on teidan liiton pelastaminen hankalampaa. En myoskaan usko etta ilman ammattiapua mies tajuaa yhtaan mitaan siella omassa yksiossaan.

Mies haluaa ilmiselvasti leikkia sinkkua ja unohtaa olevansa perheenisa jolla on vastuu perheensa hyvinvoinnista. Erillaan asuminen antaa siihen hyvan mahdollisuuden. Lisaksi se on lapsille iso muutos. Ehka mies kayttaytyy huonosti jotta saisi sinut potkaisemaan hanet ulos ja ei joutuisi itse ottamaan vastuuta erosta. Ala tee sita. Hanki ammattiapua teille molemmille.

t. edellinen (en nyt muista numeroa)

ei sitä ota vastaan? Kerrohan se.

jos vain mies siihen suostuu...



Ja voimia ap:lle!

ketään ei voi pakottaa olemaan parisuhteessa, niin anna miehen mennä. Älä kuitenkaan ala enää kynnysmatoksi ja ala eipäs-juupas parisuhteeseen. Varmasti vuoden kahden päästä tajuat tehneesi itsellesi palveluksen, kun et jatkanut huonossa parisuhteessa.

Vaikka et haluaisi, vaikka mies ei haluaisi, lähde silti. Juuri nyt sä annat miehen ymmärtää, että hän saa kohdella sua miten huvittaa, ja sinä nielet sen. Sanot ehkä, ettet suvaitse tällaista, mutta käytännön toimiin se ei johda. Myös lapset näkevät, että isä saa kohdella äitiä näin huonosti, näin huonosti aviomies voi ja saa vaimoaan kohdella. Sellaistako tahdot heidän luulevan?



On varmasti totta, ettei mies itsekään tiedä, mitä tahtoo, sinut vai jotain muuta, avioliiton ja perheen vai sinkkuelämää. Juuri nyt hänen ei edes tarvitse tietää, koska hän voi poimia avioliitosta ja perhe-elämästä parhaat palat (ilmaisen ja helpon seksin sekä kotiorjan ja lastenhoidon), ja toisaalta katsoo oikeudekseen tehdä mitä häntä huvittaa. Jos sinä toteat, että nyt riittää, ja lähdet, etkä tosiaan kerjää miestä takaisin, vaan jätät omaan rauhaansa, hänen on pakko alkaa miettiä asiaa.



Minulla ja miehelläni oli jonkunlainen kriisi, kun esikoisemme oli reilu puolivuotias. Olimme nuoria, varsin yllättäen ja nopeassa tahdissa perustaneet perheen, vauva-aika oli vaativaa, olimme väsyneitä, käyttäydyimme molemmat huonosti ja kohtelimme toisiamme huonosti. Mies puhui minulle rumasti, ei arvostanut sitä, että tein kotityöt ja hoidin lapsemme lähes tulkoon yksin, liesusi omien kavereidensa kanssa, listasta puuttui ainoastaan se, että olisi pettämään ruvennut. Minä puolestani sätin häntä, vaikka ehkä aiheesta, en kuitenkaan asiallisesti minäkään. En todellakaan ollut mikään pyhimys minäkään. Meillä aikalisä tuli alunperin miehen aloitteesta, ja hän muutti erään kaverinsa luokse. Ensimmäinen kuukausi meni niin, ettemme olleet mitenkään tekemisissä, mies ei tavannut edes lastaan. Sitten eräänä iltana mies soitti, koska tarvitsi yöpaikkaa, ja kuulemma "olisi kiva tyttöäkin nähdä, sä kun et oo päästäny kattomaan". Sanoin, että yöpaikkansa saa etsiä muualta, mä en mitään kiertolaisia ala majoittamaan, mutta tyttöä pääsee katsomaan kun tahtoo, toistaiseksi ei ole millään tavalla ilmoittanut halukkuuttaan. Seuraavana päivänä mies tuli, mutta eihän tyttö edes tunnistanut häntä, kun ei ollut kuukauteen nähnyt. Miehelle oli herätyksen paikka ilmeisesti se, että hänen oma lapsensa ei edes tunnistanut häntä, koska siitä alkaen mies halusi ruveta asioita selvittämään, ja ne sitten selvitettiin.

Vaikka tuo olisikin vain vaihe, tahtoisitko ap tosissaan elää tuollaisen mulkun kanssa vastaisuudessakin?? Mieti! Sanotaan että mies puhuu sulle rumasti, huorittelee ja pettää. Pystyisitkö sanotaan ensi kesänä olemaan pokkana tuollaisen paskiaisen rakastava vaimo?? Etkö näkisi painajaisia siitä, kuinka sinua taas petetään?? Kuinka voisit luottaa tuollaisen tempun tehneeseen ukkoon ENÄÄ KOSKAAN??



Lapsenne ovat hyvässä iässä; sopeutuvat hyvin erilaiseen asumiskuvioon eivätkä ole yhtä hankalia kuin esim. kaksi taaperoa. Sekin auttaa, kun aloitat uuden elämän...

moni kohta kirjoituksessa menee yksiin ko. ameeban elämäntilanteen kanssa. En pysty esittämään mitään neuvoja sikäli, etten ole kokenut aviokriisiä, mutta sen tiedän että jos kyse on samasta ihmisestä, hänestä todellakin kannattaa hankkiutua eroon. Tokihan sinä ja lapset ansaitsette paljon parempaa.

Anteeksi vaan, mutta anna miehen mennä. Alussa vaikeaa, mutta aloita oma uusi parempi elämä. Jos joku myöhemmin katuu, on se miehesi.

Kysy mieheltä suoraan missä mennään ja yritä saada mies tajuamaan oma tilanteensa. Hänkin saattaa selvitä tilanteesta puhumalla. On ihan normaalia, että hyvässäkin parisuhteessa se oma puoliso joskus kyllästyttää. Mutta ihmiset luovuttaa ihan liian helposti, rakkauden eteen pitää tehdä töitä. Joskus rakastaminen tuntuu ylivoimaiselta, mutta varmasti selviää kun oikein haluaa. Rakkaus vaatii työtä ja halua rakastaa, näin meidän vihkipappi meitä opasti. Toivottavasti saat miehesi tajuamaan tilanteen, tietenkään ei voi pakottaa, mutta joskushan se tilanne saattaa helpottua hetkeksi eron myötä. Jossain vaiheessa asia kuitenkin varmasti kaduttaa tai joutuu miettimään että mitä jos olisikin yritetty...sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Joskushan tuolle pettämisellekkin voi olla joku syy, esim. lapsuudesta. Tosin, ei ole kyllä siltikään hyväksyttävää!Voimia ja onnea yritykseen!

mutta voimia haluan toivottaa!

Ei ole osannut aikuistua, eikä osaa ottaa vastuuta perheestään. Tuollainen mies ei ansaitsisi lapsia. Kyllä sinä pärjäät. Hän on se joka menettää.

Mies voi muuttaa muualle vaikka 6 kuukaudeksi ja kokeilla mitä elämä olisi. Vaadit että sinä aikana hän hoitaa lapset kuten erotilanteessa hoitaisi. Eli vaikka viikon sulla ja viikon miehellä.



Miehellä on ehkä jäänyt huomaamatta että lapsetonta sinkua hänestä ei enääkoskaan tule.



Sinä selviät kyllä! Ansaitset parempaa seuraa itsellesi.

Mutta siinä on yksi suuri ongelma, miehet eivät osaa olla yksin ja olen varma että sinunkin miehelläsi olisi hetkessä toinen nainen ja se on sitten menoa. Nim. kokemusta on

Ei uskalla sanoa sitä, ettei heti joutuisi lähtemään.

"tulipa valittua epähuomiossa puolisoksi varsinainen emämulkku". Eiköhän se nyt ole niin, että mitä pikimmin pääset idiootista eroon, sen parempi. Nyt vain kokoat itsesi ja alat elää omaa elämääsi (lastesi kanssa tietysti - toivottavasti mies sentään jatkaa isyyttään, vaikka ei tollasista kusipäistä tiedä, joten siinäkin mielessä syytä varautua pahimpaan). Voi olla hyvinkin, että "se oikea, kunnon mies" vielä osuu kohdallesi ja pääset nauttimaan vielä oikeasta parisuhteesta, jossa toiseen voi luottaa.



Vaikka miehesi tosta nyt vielä tulisikin katumapäälle, niin mitä välii? Eiköhän se nyt kuitenkin ole tullut osoitettua, ettei miehestäsi ole nyt tohon kuvioon. Kuten joku totesi, eiköhän miehelläsi ole jo muutenkin uusi suhde kiikarissa.

voisi olla hyvä ratkaisu, mutta siinä on riskinsä. Kuten eräs tuolla kirjoittikin, on miehiä jotka eivät osaa elää yksin ja mies saattaisi löytää toisen tai palata perheenne kotiin siitä syystä, ei siksi, että haluaa.

Mies kuitenkin selvästi idealisoi sinkkumiehen elämää, naisia, matkoja, mitä kaikkea ... Klassinen ruoho on vihreämpää-tapaus, kun kotona on vaativa tilanne.

Ensimmäiseksi tuli avauksestasi mieleen, että eikö snulla ole ketään ystävää, sisarusta tms. jonka kanssa voisit keskustella, purkaa tilannetta, "putsata" päätäsi? Että et olisi niin yksin. Ulkopuolisen kanssa puhumalla voi nähdä oman tilanteensa selvemmin - haluatko jatkaa liittoa ja millaisin ehdoin jne. Millaiset olosuhteet arjessasi olisi jos olisit yksin lasten kanssa ...

Ellei ystävää ole, kirjoita päiväkirjaa, pohdi. Se on vittuiluvapaa vyöhyke, päinvastoin kuin AV. ;)

Tuntuu kauhean pieneltä neuvolta vaikeaan tilanteeseen, mutta tiedän sen auttavan. Voimia sinulle.

Minun olo on sietämätön. Tiedän, etten ihan tällaista ansaitse. Mies on oikeasti todella ilkeä. Tänään heräsin siihen, että mies sanoi tylysti "nyt mä lähden ***** luo" . Sanoin, onko pakko puhua noin tylysti, niin mies käski minun pitää turpani kiinni. Mies sanoi, että aiheutin hänelle henkisen päänsäryn kysymykselläni ja että hän lähtee nyt. Sinne meni. Oma olo on edelleen aivan hirveä, lapset varmaan ihmettelee että mikä äidillä on :( . Yritän ryhdistäytyä, mutta en pysty. Toista naista en usko, mies sanoikin "en lennossa vaihtaisi ikinä, hyi s***tana" .



Miksei voi vaan arvostaa sitä mitä on ja tehdä töitä sen eteen? Tai edes keskustella? Elämä on muutenkin välistä vaativaa, mitä hittoa mun mies tekee kun aikoo pilata kaiken?



Niin joo, ja mies on avautunut että se ärsyttää, kun en esimerkiksi liiku säännöllisesti (hän ei itsekään ole sporttinen!), kyselen häneltä liikaa, olemukseni ärsyttää..



Ikää miehelle on himpun yli 30v. Luulin, että hän on jo kasvunsa käynyt läpi ainakin siihen pisteeseen, että ymmärtäisi laittaa perheen hyvinvoinnin omien kriisiensä edelle. Saahan sitä nyt asioita miettiä ja pohtia ja kyseenalaistaa, mutta tämä on mulle ihan liikaa :( ap

joo..o kuulostaa niin tutulle. meillä sama juttu. kaikki vika mussa ihan aina...ei halua puhua...ei välitä. tosi kylmä. ongelma on se että rakastan miestäni...mutta en halua tälläistä elämää missään tapauksessa vaikka hänellä ei vielä toistaiseksi muita naisia ole... Mä oon niin väsynyt muutenkin tähän "naisen suureen rooliin" pitäs olla unelma äiti, kokki, rakastajatar ja niin ihana ja kaunis... pitäisi kestää katseet ja kestää kilpailu näille silikoni tytöille..tai jotain.Joo...o. Eletään kovassa yhteiskunnassa...pitäs olla vapaa ja helvetin mukavaa samaan aikaan kun pitäs kuitenkin olla perhe ja kaikki...

ja syyttaa sitten sinua kaikesta, se on helpompaa kuin ruveta miettimaan omaa kaytostaan. Ala rupea kynnysmatoksi, vaan tee selvaksi miehelle etta jos meinaatte saman katon alla asua niin taytyy kayttaytya korrektisti, vaikka ei nyt tassa tilanteessa kovin rakastavaksi voikaan ruveta. Mutta jos sun syyllistaminen ja piruilu jatkuu niin vaadi etta mies muuttaa omilleen. Siihen asti yrita saada mies ymmartamaan oman kaytoksensa vaikutukset niin etta sanot etta sun pitaa myos saada menna, joten 50-50 sitten menoja, jos mies on pois tanaan niin itse menet huomenna samaksi ajaksi, samoin iltamenojen suhteen. Jos vaan kiltisti istut kotona marttyyrina hoitamassa lapsia kun mies menee oman mielensa mukaan, niin eihan siina ole miehella edes mitaan syyta muuttua.

enkä kuunnellutkaan. jos ton vertaa ei kunnioitusta löydy, niin potkase pihalle koko ukko. rakastat, rakastat, mutta ei se ala sua kunnioittamaan enää jos et nosta nokkaas pystyyn ja näytä, että pystyt loistavasti elämään ilman sitä..