Onko ainoa oikea suhde isovanhempaan sellainen että on kahdenkeskistä aikaa?

Kyllä se voi varmasti vaikuttaa sekä lapseen että isovanhempiin että he aistivat ettei äiti luota mummuun ja vaariin tai että äiti ei halua päästää yhtään lapsestaan irti sen vertaa että hetken olisivat kahdestaan.



On se kumminkin erilaista. Kun on lapsen kanssa kahdestaan niin joutuu itse ottamaan eri tavalla vastuun tilanteesta, mutta jos oman omistushalunsa tai kaunojensa tai mummun ja vaarin kaistapäisyyden vuoksi vahtaava äiti on koko ajan siinä vieressä niin ei tule sellaista tilannetta että mummu ottaisi vastuun ja lapsi huomaisi että mummuun voi luottaa. Vaan jos tulee jotain niin äiti puuttuu kaikkeen tai lapsi hakeutuu äidin luo.



Ei se tietty mikään ihmissuhteen edellytys ole mutta se on erilainen ihmissuhde joka voi jäädä pinnallisemmaksi.



Mut ehkä se on susta hyvä vaan.

ja heidän "vallassaan" on keihin lapsi tutustuu. Jos sinusta tai miehestäsi joku asia tuntuu "väärältä" niin toimitte sen mukaan.



Minusta on tärkeintä, että lapsi tuntee isovanhemmat siis mikäli he eivät ole vaarallisia lapsen kehitykselle. Ei ole erityisen tärkeää olla keskenään. Joillain on vaikka niin vanhatkin isovanhemmat etteivät pysty hoitamaan mutta ei se suhdetta estä.

Ei ole olemassa mitään isän vaistoa. Teet juuri niin kuin sinusta tuntuu, ei sinun tarvitse sitä kenellekään perustella.

Äidin äitini oli ihana ihminen ja me lapset olimme iloisia kun pääsimme hänen luokseen yökylään. Isän äiti oli jotenkin kylmä ihminen ja oltais varmaan kuoltu jos sinne olisi pitänyt yöksi jäädä. Molemmat mummit olivat hyväkäytöksisiä sivistyneitä ihmisiä joilla oli siistit ja tyylikkäät kodit, isänäidin kanssa vaan ei ollut mitään "yhteistä".

mutta suhde on kyllä mielestäni väistämättä erilainen, jos lapsi ei ole koskaan viettänyt aikaa kahden isovanhempiensa kanssa.



Jos olisin ap, miettisin tarkkaan, mikä niissä miehen vanhemmissa tuntuu mättävän. Jos kyse on vaan siitä, että ap:n ja vanhempien kemiat eivät kohtaa, niin minusta se on vähän huono syy siihen, ettei lapsi saa koskaan viettää kahdenkeskistä aikaa isovanhempiensa kanssa. Mutta toki, jos on kyse siitä, että isovanhemmat oikeasti mahdollisesti vahingoittaisivat lasta jotenkin, niin asia on eri.

Et halua, että hän muodostaa kiinteää sidettä keneenkään muuhun kuin sinuun. Mustasukkaisesti varjelet rooliasi lapsesi ainoana oikeana aikuisena.

Eihän kaikki isovanhemmat ole siinä kunnossa että edes pystyisivät ottamaan yksinään vastuuta lapsenlapsestaan. Voivat siitä huolimatta viettää aikaa lapsen kanssa vaikka vähän leikkimällä ja lukemalla kirjaa ja sitä kautta tulla hyvä suhde heidän välilleen.



Sitä en kuitenkaan hyväksy, jos esim. inhosta anoppia kohtaan et anna lastesi jäädä appivanhempiesi luo hoitoon. Sinun tapasi ei ole ainoa oikea, ovathan he (kai?) suht tervejärkisenä miehesikin saaneet maailmalle kasvatettua. Tietysti jos selkeitä vaarallisuuksia tapahtuu, ei lasta kannata jättää. Esimerkkinä mainittakoon ettei oma siskoni pysty jättämään lapsiaan kesäaikaan appivanhemmilleen hoitoon. Nämä asuvat ihan järven rannalla, siellä isovanhemmat laittaisivat 2v muutamaa vuotta vanhemman isosiskon kanssa pihalle ja välillä vilkaisevat ikkunasta. Ihme ettei mitään ole tapahtunut omille lapsilleen tai muille lapsenlapsille.

asenne mikä täällä on.Että olis itse sitten tunteeton idiootti jos ei anopilleen lapsia jätä.Näillä arvostelijoilla anopit ovat ilmeisesti mukavia ja normaaleja ihmisiä.Ei se ole mitään lapsen omimista.Äitinä olet lapsestasi vastuussa, enkä ainakaan itse jätä lapsiani ihmiselle, johon en voi luottaa.

Mun anoppi on ihan edesvastuuton, maalaisjärki puuttuu täysin.Tämän lisäksi tietenkin rikkoo tahallaan jokaista sääntöäni ihan vaan vittuillakseen.Nainen on myös hirveä marttyyri, vaikka ei haluakaan koskaan nähdä kenenkään takia vaivaa edes pienissä asioissa.Kaikki pitäisi olla aina kuten hän haluaa ja HETI!Vinkuu ja valittaa ja ärsyttää.Silti joudumme häntä tapaamaan.Itse jään yleensä kotiin, mutta mies ja lapset käyvät.Vaikka eihän se tietenkään riitä...sen pitäis saada mun arkipäivienkin ohjelmista päättää ja sählätä tässä miten lystää.Miehen mielestä siellä on pakko käydä.Sanoo että hoidetaan tämä nyt pois päiväjärjestyksestä:( Mä en sen naisen kiukuttelua enää jaksa kuunnella.Monta vuotta siellä kävin kuuntelemaassa.Nyt en enää vastaa puhelimeen, enkä juurikaan käy.Olis kiva saada olla rauhassa.

lapsen kanssa?

sulla ei ole mitään oikeutta kieltää lapsilta mummoa tai mummolta lapsenlapsia

taitaa miehes olla tossu ja sinä yks styränki

asenne mikä täällä on.Että olis itse sitten tunteeton idiootti jos ei anopilleen lapsia jätä.Näillä arvostelijoilla anopit ovat ilmeisesti mukavia ja normaaleja ihmisiä.Ei se ole mitään lapsen omimista.Äitinä olet lapsestasi vastuussa, enkä ainakaan itse jätä lapsiani ihmiselle, johon en voi luottaa.

Saahan se ämmä aina mitä haluaa.Mies ramppaa siellä lasten kanssa.Niitä vaan ei jätetä sinne vahtimatta.Mummo kun keksii ties mitä vaarallisia leikkejä,eikä selvätikkään osaa lasten perään katsoa.

lapsen kanssa? sulla ei ole mitään oikeutta kieltää lapsilta mummoa tai mummolta lapsenlapsia taitaa miehes olla tossu ja sinä yks styränki

Tämähän täällä juuri joka kerta tulee:) Jättäkää itse lapsenne sinne,satte varmasti joka kerta pelätä mitä se on keksinyt.Vähintään on uusi hiusmalli lapsella..

Oliskin kiva jos edes pitäisi hyvää huolta!Silloin voisin katsoa vittuilua läpi sormien,mutta kun ei selvästi pysty katsomaan ettei mitään satu!

Ihan varmasti tulisivat toimeen, vahtisivat tarkkaan eikä mitään vahinkoa pääsisi tapahtumaan, mutta sitten se iso mutta, anoppini on kovin kylmä ja piruileva ihminen. Hän saattaa alkaa yhtäkkiä huutamaan pienelle lapselle ilman syytä tai kun hän on syöttänyt lastamme, joka jo osaa itse syödä, sotkun pelossa, on se selkeästi mennyt jo pakkosyöttämiseksi ja olen joutunut puuttumaan tilanteeseen. Kauhistuttaa ja itkettää jo etukäteen ajatus jos joudun joskus vähän vanhemmat lapset jättämään heille yökylään.

... lasta hoitoon?

Mun äidin kanssa on sellainen tilanne.

Mummu kyllä touhuaa lapsen kanssa, kun olemme kylässä, mutta... Koskaan ei sovi se, että minä voisin lapsen sinne "jättää" ja "tarjota tuota kahdenkeskistä aikaa". Vaikka ihan vain kauppareissun ajaksi. Ei onnistu, ei sitten millään.

Omituisinta tässä on se, että äitini näyttäisi kuitenkin nauttivan siitä, kun saa lapsukaisen kanssa touhuta. Yritänkin aina kyläillessämme olla puuttumatta heidän touhuihinsa, vaikka tiedänkin, että siellä käydään "salaa" herkuttelemassa yms. Mummun kanssa saa hullutella :)

Ja siis minun äitini on nuori ja hyväkuntoinen, eli varmasti ei ole pelkoa siitä, että jotenkin pelkäisi, ettei jaksa lapsen kanssa olla, kun olen poissa.

mutta lapsen ihmissuhteet kehittyvät paljon vapaammin ilman äidin kyttäämistä taustalla, tämän olen itse huomannut omien lasten suhteen. On hienoa, kun lapsilla ja isovanhemmilla on omia juttuja, joihin äitiä ei välttämättä edes huolittaisi mukaan.



Kannattaa ap miettiä, onko sulla oikeasti joku syy (isovanhempien alkoholismi tms), minkä takia lapsia ei voi päästää anoppilaan, vai onko se "äidinvaisto" vain itsekkyyttä sun puolelta? Käykö miehesi muuten lasten kanssa vanhemmillaan ilman sua?

että en ikinä viettänyt kahdenkeskistä aikaa isovanhempieni kanssa, eivätkä he muodostuneet minulle läheisiksi ihmisiksi. Tällä hetkellä elossa on enää toinen mummoistani, mutta emme pidä yhteyttä joulukortin lähettämistä enempää. Muiden isovanhempien kuolemaa en ole osannut surra, kun suhde heihin on ollut tasolla "käydään äitien- ja isänpäivinä kahvilla ja istutaan pari tuntia yrittäen keksiä puhuttavaa". Oma lapseni on ollut molemmilla isovanhemmillaan lukuisia kertoja hoidossa niin päiviä kuin öitäkin ja on todella kiintynyt heihin. Molemmissa mummiloissa on omat jutut, joita tehdään, kun vanhemmat eivät ole paikalla, ja noita hetkiä lapseni odottaa todella paljon.

Olivat aiemmin useinkin, kunnes selvisi vanhimmalta lapselta että mummo huutaa, haukkuu sekä lapsia että lasten isää ja on tukistellutkin heitä. Äitini kyllä valittaa ulkopuolisille, kuinka olemme itsekkäitä, eikä hän saa viettää lasteni kanssa kunnolla aikaa. Enpä jaksa ihmisille oikaista, millainen on todellisuus.

Mutta kyllä suhde tottakai aivan erilaiseksi kehittyy.



Toisaalta, jos anoppi tai oma äiti on joidenkin kuvailema ihmismonsteri, niin mitä syytä on toisaalta sitten luoda minkäänlaisia suhteita tällaiseen ihmiseen?



Itse pidän huomattavan tärkeänä, etä lapset saavat myös ihan kahdenkeskeistä aikaa isovanhempien kanssa. Meillä on kolme lasta ja kaikki ovat saaneet esim. olla aivan itsekseen molemmissa mummoloissa, jolloin isovanhemmat ja lapsi ovat kolmestaan tehneet jotain kivaa: Käyneet uimassa, teatterissa, Korkeasaaressa, Lintsillä, pulkkamäessä ja muun ajan ihan vaan puuhanneet normaaleja arkisia asioita - jotka muuten ovat niitä, jotka kaikkein parhaiten säilyvät muistoissa. Joku mustikkaretki mummin kanssa kahdestaan on tosi kova juttu. Olen onnellinen että lapsellani on näin paljon tärkeitä ihmissuhteita. Näin oli myös itselläni ja olin tavattoman läheinen kaikkien isovanhempieni kanssa.

Minä ajattelen sen niin, että jos jo kun ollaan isommalla porukalla yhdessä, käy ilmi, että isovanhempi on turvatonta seuraa lapselle (näin kävi meillä, isoisä mm. tiputtelee lääkkeitään lattialle ja "unohtaa" kertoa hukanneensa ne, kun paikalla on 3 alle 7-vuotiasta... kyseessä ei ole siis muistihäiriöinen vaan silkka välinpitämättömyys seurauksista), ei kahdenkeskeistä aikaa tietenkään voi järjestää. Eli siis yhteinen aika aloitetaan ryhmässä, ja jos se onnistuu hyvin, voidaan laajentaa kahdenkeskiseksi, ei toisinpäin. Meillä onneksi sekä isoäiti (ko. isoisän vaimo) ja mieheni (heidän lapsensa) ovat tästä samaa mieltä kanssani, eikä isoisää päästetä lasten kanssa yksin minnekään. Isoisä itse kuitenkin kokee että hän ei saa olla isovanhempi kuten haluaisi, toisaalta ei ole vuosienkaan jälkeen osannut petrata käytöstään. Tietysti vikaa voi olla miniässäkin, en sitä sano, mutta meidän tapauksessamme suvun molemmat puoliskot (appea lukuun ottamatta) ovat samaa mieltä siitä, että appea ei voi jättää kahden pienten lasten kanssa.

että jos miniä ei pidä anopistaan eikä tunne luottavansa tähän, niin anopin ja lastenlasten suhde jää etäisemmäksi. Eikös se ole ihan luonnollista?



Ei se isovanhempisuhde ole mikään autuaaksi tekevä tai hyvän elämän ja rakastettuna olemisen edellytys.



Itselläni sattuu olemaan hyvä anoppisuhde ja lapset ovat läheisiä omien mummiensa ja ukkiensa kanssa, mutta itse en tuntenut juurikaan isovanhempiani eikä se ole menetys, koska minulla oli tätejä, kummeja, serkkuja ja muita läheisiä.



Tottakai vanhempi arvioi minkälainen ihminen on hänen lapsena hoitajaksi riittävän luotettava. Se mitään itsekkyyttä ole.