Katselin googlen street view:lla ja aloin itkeä...

Menin katsomaan lapsuuteni rakkainta paikkaa, mummolaani.

Vanha talo on rakennettu kokonaan uusiksi, ei enää tunnista. Piharakennus on paikoillaan ja samoin kaivo, niin surkeina kun kaikki on vierestä revitty pois.

Ei ole enää vadelmapusikkoa, kymmeniä valkeita kuulaita, ei viinimarjapensaita, ei keinuja, ei rakkaita polkuja juurineen, ei luumupuita, ei sireeniä, ei kissani hautapaikkaa, ei pihaa, jossa harjoittelin pyörällä ajamista. Ei mitään. Vain sileäksi pistetty alue. Steriili.

Tiesinhän minä sen, en vain ole halunnut mennä sinne katsomaan. Enpä olisi uskonut että se tuntuu näin pahalta. Kun näen silmissäni sen upean vanhan pihapiirin, osaisin piirtää sen jokaista pensasta myöten, niin paljon siellä vietin lapsuudessa aikaa. Ja söin mummon mansikkakakkua.

Voihan itku. Nyt täällä vollotan valtoimenaan.

Tosissasi ,eihän ne jokaiseen yksityiseen pihaan mene Ne hän sanoi ,että yksityis teitä kuvata .

Kuulostaa olleen ihana paikka!miks kaikki vanha ja ihana pitää tuhota?

Ihan kaupungissa, kolmen tien risteyskohdassa. Siksi sinne pihaankin näkee niin hyvin.



Äsken katselin toista mummolaa, etäisempää. Siitä ei juuri pihalle nähnyt kun on niin korkeat pensasaidat.



Yhtä kaikki, lujille otti. Nyt alkoi tuo toinen mummola itkettää myös. Kaikki muistot tulee mieleen.



Näitä taloja meillä ei ollut mahdollisuutta pitää eikä niissä olla sitten enää käyty.



ap

kiintyvät taloihin ja paikkoihin.



Samaa sanotaan toki kissoistakin.

Minunkin mummolani on täysin muuttunut. Pihakoivu ja navetta hävinneet, talo muuttanut täysin muotoaan. En silti itke, koska puut käyvät vanhoiksi, rakennukset lahoavat, rakennuksia muutetaan käyttötarkoituksen mukaan. Se on elämää. Ajattelepa, mitä niistä lapsuutesi maisemista sinun käsissäsi olisi jäljellä. Viinimarjapensaat eivät kestä ikuisuuksia, eikä mikään muukaan. Jos itse asuisit siellä, ei maisema kuitenkaan olisi sama kuin lapsuudessasi. Itse koen, että on parempi katsoa mummolaa, jossa elämä jatkuu, kuin autiotaloa tai kesämökiksi jäänyttä taloa.

ostin ikivanhan talon ja se jyrättiin saman tien maan tasalle jotta saatiin uusi tilalle.

Mitä hittoa jollain homekasalla olisi tehnyt?

sulla on kuitenkin kaikki ihanat lapsuusmuistot joita sulta ei voi kukaan ottaa pois! Ne on aina sun sydamessa.

Mitähän kaikkea muuta noloa ja epämiellyttävää tuolta vielä löytykään. Ilta-Sanomathan etsikin jo kuvia noloista tilanteista!

nyt eri asia kuin googlemaps? Anteeksi tyhmyyteni..

Tässä pääsee ikään kuin kadulle seisomaan.

Ei kai kaikkia Suomen katuja ole kuvattu? Eiksö vain niitä näitä paikkoja? Miten minäkin pääsen katsomaan vanhaa mummolaa ja päästämään kunnon itkut?

Itse koen, että on parempi katsoa mummolaa, jossa elämä jatkuu, kuin autiotaloa tai kesämökiksi jäänyttä taloa.

Menen usein entisen mummilani ohi. Minua taas hieman harmittaa kun pihalle ja talolle ei ole tehty mitään. Kaikki on ränsistynyt. Pystyynkuolleet omenapuut ja marjapensaat eivät ole nätti näky. Kesällä rehahtaneet nurmikot ja kukkapenkit. Sama hilseillyt maali seinissä.

Ihmetyttää kuinka nykyinen lapsiperhe ei yhtään viitsi uudistaa pihaa tai taloa. Tuosta kun saisi ihan mukavankin näköisen kodin.

ja minulla tuli niin haikea, mutta ihan onnellisen haikea olo.

Ensin en meinannut löytää paikkaa, sillä eihän mummolalla ole osoitetta :), mutta kun löysin oikean tien jota seurasin.



Ihanaa oli katsella että hei, tuossa on tuo entinen kauppaa, jossa käytiin papan kanssa. Kauppiaspariskunta tuli myymään jopa lauantaina saunan jäkeen, jos vaan meni ovelle koputtelemaan. Asuivat samassa talossa.

Sitten muistin, että tuohan on se keltainen talo ennen mummolaa ja sitten löytyi se mummolakin!



Mamman ja papan istuttamat kuuset olivat kasvaneet niin korkeiksi, ettei pihalle nähnyt, mutta isäni hetekan pohjista tekemä (heh) portti kyllä näkyi ja talo ihan pienesti sen takana. Pihalla seisoi auto, joten asuttu talo taitaa olla. Onneksi:) Pysyy talo kunnossa vielä pitkään. Ehkäpä joskus voin käydä siellä vielä haikeilemassa ihan pihallakin...



Tuli hyvä olo. Hieman haikea, mutta onnelinen. Mamma ja pappa ovat olleet haudassa jo kohta viisitoista vuotta, mutta heidän rakentamansa talo seisoo pysyssä ja voi hyvin.

KÄvin myös omaa entistä mummolaa tiirailemassa, paitsi että sitä ei enää ole. Isolle (3000 m) rintamiestontille, jolla ennen oli omakotitalo, aivan ihana suuri puutarha, on ängetty 8 paritaloasuntoa ja kaikki piha-alue on asfaltoitu autopaikoiksi. Kaikki puut (osa oli harvinaisia) kaadettu, sireenipensaat, marjapensaat, kymmenet omenapuut kaikki hävitetty. No, sellaista se markkinatalous on. Toivottavasti ne uudet asukkaat on siellä onnellisia.

kuvausautot? Kävin äitini kaupunkikämpän ikkunan takana. Molemmat akkunat auki. Mitä energiantuhlausta :-/