5v haluaa kaverinsa kannsa kaksin ulos?!Apua!
Eli meidän 5v kinuaa nyt koko ajan samanikäisen kaverinsa kanssa kaksin ulos,tämä kaveri on usein ilman aikuisen valvontaa ulkona ja ihan hyvin pärjännyt mutta meidän lapselle se olisi ensimmäinen kerta...todella pelottavaa!Tiedän että meidän lapsi ei mitään hölmöyksiä tekisi mutta silti pelkään kaikenmaailman pedofiilejä yms....minkä ikäisenä te olette omat lapsenne päästäneet ilman aikuisen valvontaa ulos?
Kommentit (49)
Asutaan rauhallisella omakotialueella.
noita 3 vuotiaita, jotka ulkoilee keskenään.
Siellä ne seikkailee pikkupyörillään autotiellä. Onneksi kukaan ei ole jäänyt auton alle.
Aika rajattomia näkyy nämä samat tyypit olevan nyt isompina. Kalja ja tupakka maistuu 10 vuotiaana kun kukaan ei katso perään.
välttämättä niin paljon kun 4- ja 6-vuotiaat haluavat. Kotityöt on pakko hoitaa, pakko olla sisällä kun kuopus nukkuu jne. Miksi pakottaisin isommat pysymään sisällä kun kerran osaavat olla keskenään ulkonakin?
ja mikä on niin tähdellistä vanhemmille, etteivät voi ulkoilla lastensa kanssa, hirveää vastuuttomuutta.
Äideille ja isillekin tekisi ulkoilu hyvää, mutta aina sitä keksii tekosyitä, kun laiskottaa. Ja kannattaisi pitää huolta, ettei se lapsukainen ole naapureiden "rasite"...
ulkoillaan aamupäivällä ja nuoremman päikkäreiden jälkeen iltapäivällä, sama rytmi kuin päiväkodissa. Kotihommat hoituvat ihan ok. Ja itsellä on hyvä mieli, kun saa raitista ulkoilmaa. Ja kyllä, isommallakin on kavereita puistossa! Ja kyllä, hänellä on elämää kodin ulkopuolella eli käy kerhoa kaksi kertaa viikossa.
Meillä keskimmäisellä kerho ja esikoisella esikoulu.
Iltapäivällä ei ehdi ulkoilla koska kuopus nukkuu, tällöin isommat usein ulkona keskenään.
Päiväkotirytmin noudattaminen on meille kertakaikkiaan mahdotonta.
Hyvä mieli ei näköjään takaa reipasta järjenjuoksua...
ulkoillaan aamupäivällä ja nuoremman päikkäreiden jälkeen iltapäivällä, sama rytmi kuin päiväkodissa. Kotihommat hoituvat ihan ok. Ja itsellä on hyvä mieli, kun saa raitista ulkoilmaa. Ja kyllä, isommallakin on kavereita puistossa! Ja kyllä, hänellä on elämää kodin ulkopuolella eli käy kerhoa kaksi kertaa viikossa.
ihan surutta (tytöt) kun he niiin reippaasti ulkoilevat. No luonnollisestikin tuon ikäisten kuuluukin jo olla itsekseen välillä, mutta ette tosissanne voi väittää että 3-4-vuotiaat ovat itsekseen pihalla!! Vahtikaa lapsianne pieninä niin heistä ei tule aivan täystuhoja isompanakaan.
silti valvovan silmän alla. Ymmärrätkö?
ihan surutta (tytöt) kun he niiin reippaasti ulkoilevat. No luonnollisestikin tuon ikäisten kuuluukin jo olla itsekseen välillä, mutta ette tosissanne voi väittää että 3-4-vuotiaat ovat itsekseen pihalla!! Vahtikaa lapsianne pieninä niin heistä ei tule aivan täystuhoja isompanakaan.
sinä edustat sitten sitä alle prosenttia suunnilleen jotka malttaa sieltä ikkunan takaa niitä lapsia oikeasti vahtia, eikös niin ;)
alle 6-vuotiaat ei saa ulkoilla yksin ilman aikuisen valvontaa?
Asutaan rivitalossa rivitaloalueelle, rauhallista on, pellot ymäröi meidän taloa mutta en antaisi alle kouluikäisen ulkoilla yksin, miksi pitäis?
mitenkään, millään syyllä käsittää näitä jotka antaa 3-4-vuotiaiden ulkoilla ilman aikuisen valvontaa!! Oma, aidattu piha ok mutta muuten, en voi.
Mekin asumme rauhallisell okt-alueella päättyvällä tiellä, joka vielä päättyy leikkipuistoon, mutta EN todellakaan päästä. Mun pojat 6v ja 3v. Kumpikaan ei mene yksin SAATI kaverin kanssa. Isompi joskus HETKEKSI kun ollaan muut menossa perässä. Täälläkin noita 3v yksinhuitelijoita on, niin surullista. TOIVON että on ls-laki joka kieltää alle 6v yksinlikkumisen, onko??
Kerroinkin vaan omastamme. Ja onneksi kuopus pärjää lyhyillä päikkäreillä. Kerhopäivinä ollaan kotona yhden maissa, lapset syövät, toinen päikkäreille, toinen leikkii, itse teen kotihommia, kolmelta taas ulos ja viideltä sisälle.
Kerroinkin vaan omastamme. Ja onneksi kuopus pärjää lyhyillä päikkäreillä. Kerhopäivinä ollaan kotona yhden maissa, lapset syövät, toinen päikkäreille, toinen leikkii, itse teen kotihommia, kolmelta taas ulos ja viideltä sisälle.
5-vuotias ulkoilee omalla okt-pihalla yksin, on pikkuhiljaa aloittanut 3-vuotiaasta. On luotettava ja käy välillä kertomassa että "hyvin menee" tai "leikin nyt tämmöstä". Mutta jos olisi joku toinen lapsi mukana, en varmaan heti uskaltaisi jättää valvomatta. Haluaisin ensin nähdä miten toimivat yhdessä.
Silloin ovat tossa kerrostaloalueen pihalla, johon näkyvyys meidän ikkunoista. Sanottakoot vielä että meidän 7v. on erittäin vastuuntuntoinen ja tiedän satavarmaksi että pitää siskostaan huolta eikä anna sen juosta mihinkään tosta pihalta. Isosiskolla siis valtuudet napata niskasta kiinni ja vaikka raahata jalasta sisälle jos ilmenee ongelmia. Ei ole ilmennyt vaan kaikki on mennyt hienosti. Tosin olen myös tarkkaillut ikkunasta vähän väliä mitä tekevät :)
ovat nyt 8- ja 7-vuotiaat tytöt olleet itsekseen jo monen vuoden ajan, viime kesänä silloin 3-vuotias sai olla isosisarusten kanssa ulkona. Kesällä meillä käytännössä asutaan ulkona koko porukka, mutta välillä on poikettava valmistelemaan ruokaa yms. välttämättömiä juttuja. Keittiön ikkunasta näkee pihan ja ovet on sepposen selällään.
Syksyllä pienin, silloin 4-vuotias sai mennä isompien sisarusten kanssa n. 200 m päässä olevalle pienelle purolle parinkymmenen minuutin ajaksi (=käytännössä katuojan syvyinen pieni uoma jossa sadevesi menee rankkasateen jälkeen kivasti.)
Tämä on mielestäni todella paljon kiinni alueesta ja sen liikenteestä. Meillä talo on hiljaisen, päättyvän kadun varrella ja oma pihamme rajautuu kolmelta sivulta naapureiden pihoihin. Lähellä ei ole vesistöjä eikä valtateitä.
Annan lapsille siimaa sillä tavalla pikkuhiljaa, muistan kuinka pelotti antaa esikoisen ensimmäistä kertaa yksin "korttelin ympäri" polkupyörällä, vahtasin koko ajan koska ilmestyy kulman takaa :) Nyt pyöräilee kavereille ja koulun pihaan.
et taatusti istu ikkunassa kyttäämässä lapsiasi ja jos aikasi riittää siihen, niin mikset samantien laita vaatteita päällesi ja ulkoile itsekin? Ihan tekosyitä nuo, että pitää hoitaa kotihommia tai kuopus nukkuu, ei vaan itse laiskuuttaan lähdetä ulos.
mitenkään, millään syyllä käsittää näitä jotka antaa 3-4-vuotiaiden ulkoilla ilman aikuisen valvontaa!! Oma, aidattu piha ok mutta muuten, en voi. Mekin asumme rauhallisell okt-alueella päättyvällä tiellä, joka vielä päättyy leikkipuistoon, mutta EN todellakaan päästä. Mun pojat 6v ja 3v. Kumpikaan ei mene yksin SAATI kaverin kanssa. Isompi joskus HETKEKSI kun ollaan muut menossa perässä. Täälläkin noita 3v yksinhuitelijoita on, niin surullista. TOIVON että on ls-laki joka kieltää alle 6v yksinlikkumisen, onko??
Katsos kun meidän joulukuussa syntyneemme kävi koulua 6-vuotiaana ja ilmeisen laittomasti sitten mm. kulki koulumatkat ja iltapäiväkerhoon. Kyllä mun mielestä 6-vuotiaan olisi ihan hyvä pikkuisen jo saada vastuuta kulkemisesta - pieninä annoksina, ensin omassa pihassa jne.
et sitten tideä, että lapsi hukkuu vaikka katuojaan tai sadevesisaaviin
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806307873669_uu.shtml
Asutaan rauhallisella alueella, missä autotiekään ei ole ihan heti kun ovesta astuu ulos.
Omasta pihasta ei saa lähteä, poika tietää sen ja uskookin tosi hyvin (ei edes uskaltaisi lähteä kauas, on arka).
Katselen ikkunasta vähän väliä, ja käyn myös ovelta kyselemässä välillä, että miten menee.
Mutta en minäkään päästäisi poikaa, jos asuttais esim. jossain keskellä kaupunkia.
Ap:lle vielä että sähän ne säännöt teet! Jos päästät lapsen ulos, niin sanot että ovat pihalla. Ja tarkkaile ikkunasta!