nnetko perhettä jossa täyssisaruksilla on eri
sukunimi? esim. tytöllä äidin sukunimi ja pojalla isän sukunimi?
Kommentit (19)
Lain mukaan kaikille lapsille täytyy antaa sama sukunimi.
Ei ole mahdollista. Miten samassa perheessä olevat samojen vanhempien lapset olisivat osa tunnustamatta ja osa ei?
Niin meillä oli. Kumpikin lapsi automaattisesti merkattiin äidin nimelle ja myöhemmin muutettiin isän nimelle. Eli kuopuksen syntyessä vähän aikaa oli lapsilla eri sukunimi.
jossa näin on, pojat on jo aikuisia, ensimmäinen poika on syntynyt kun vanhemmat eivät olleet naimisissa ja poika äidin nimellä, toinen kun vanhemmat olivat naimisissa ja heillä yhteinen sukunimi. Nykysin vanhemmat eronneet ja äiti ottanut taas tyttönimensä takaisin.
siinä lapset on kyllä poikia, mutta toisella äidin ja toisella isän sukunimi.Ovat jo koululaisia molemmat pojat.
Ei ole mahdollista. Miten samassa perheessä olevat samojen vanhempien lapset olisivat osa tunnustamatta ja osa ei?
Esim. jos vanhemmat olivat avoliitossa kun tunnustettu esikoinen syntyi mutta eivät enää asuneet yhdessä kun toinen lapsista syntyi. Jos äiti ei kerro lastenvalvojalle kuka on isä eikä isäkään vapaaehtoisesti tunnusta vaikka siksi että on varaton ja äiti haluaa mieluummin kunnan elatustukea.
siskoni pojilla on eri sukunimet, molemmat tunnustettu. Jätti vaan vaihtamatta kuopuksen nimen.. en kyllä tajuu että miksi.
siskoni pojilla on eri sukunimet, molemmat tunnustettu. Jätti vaan vaihtamatta kuopuksen nimen.. en kyllä tajuu että miksi.
avoliitossa asutaan, ja jossain vauvahöyryissä suostuin laittamaan vauvalle miehen sukunimen. Siitä asti olen sitä katunut, mutta mies ei ole suostunut, että vaihdettaisiin. Nyt olen taas raskaana, ja olen suunnitellut, että annan nimen väestörekisteriin heti syntymän jälkeen ennen isyyden tunnustusta. tai en lähde sinne tunnustukseen, ennen kuin nimiasia on hoidettu. Ja ei kai minua voi pakottaa enää vaihtamaan sukunimeä, kun se on kerran annettu.
V*tuttaa niin tajuttomasti, kun mies lupasi mennä naimisiin, jos tulen raskaaksi, ja sen jälkeen ei vaan ole saanutkaan aikaiseksi. Tunnen itseni niin huijatuksi, sillä pidän perheellisten avoliittoa alhaisena ghetto-fabulous-elämänmuotona. Häpeän! No, enpä tiedä miten erisukunimiset sisarukset häpeää helpottaisi, mutta ärsyttää vaan niin, että jotenkin pitää kiukutella.
koska silloin isyyttä ei tarvitse tunnustaa erikseen.
OVat kyllä jo aikuisia, kolmekymppisiä
Ensimmäinen tytär syntyi äidin ollessa vielä naimisissa toisen miehen kanssa. Hän sai äidin aviomiehen sukunimen ja sama mies merkittiin myös isäksi. Myöhemmin äiti erosi tästä miehestä ja meni naimisiin tämän tyttärensä isän kanssa. Isä myös virallisesti tunnusti tyttärensä, mutta tyttö ei halunnut vaihtaa nimeään. Pariskunta sai myöhemmin vielä toisenkin tyttären, jolla siis isän sukunimi.
No, okei alunperin molemmat ovat olleet isänsä nimellä.
Mutta kun isä lopulta antoi minulle yksinhuoltajuuden ja esikoinen(poika) täytti 18v, vaihdoin tyttäreni nimeksi oman nimeni.
Veljekset Emilio Estevez ja Charlie Sheen.
Veljekset Emilio Estevez ja Charlie Sheen.
kaverilla oli eri sukunimi kuin veljillään. Vanhemmat eivät olleet naimisissa kun tyttö syntyi -> sai äitinsä nimen. Veljet syntyi avioliitossa jolloin äidinkin nimi oli muuttunut. en tiedä miksei esikoisen nimeä vaihdettu samaksi kuin muilla.
koska tuollainen ei ole laissa mahdollista