Miksi arvojen pitäisi mennä uusiksi (ov)?

Lukiessani eilen yhtä blogia aloin miettimään, että mistä mahtaa kummuta niin monien ajatus jonkinlaisesta nöyristelyn tms. välttämättömyydestä? Vaikea löytää yhtä kuvaavaa sanaa sille mitä tarkoitan...



Mutta lähinnä tarkoitan sellaista, että esim. elämästä ei saisi iloita tai nauttia tai ainakaan sitä ei saisi näyttää tai sanoa muille. Tähän samaan liittyy ajatus siitä, että elämästä ei voi tietää, oppia tai nauttia ennenkuin on kokenut jotain dramaattista tai vaikeaa. Esim. yleisesti aina kuulee, että vaikean sairauden jälkeen arvojärjestyksen pitäisi mennä ihan uusiksi.



Usein sillä varsinkin sitten tarkoitetaan sitä, että itseensä tai kotiinsa ei saisi enää panostaa turhia, rahankäyttöä pitäisi hillitä jne. Muulla tavoin käyttäytymällä, et ole muiden mielestä oppinut elämästä tai siitä vaikeasta tilanteesta yhtään mitään.



Itse olen sairastunut sairauteen, jota ei juuri enää arjessa huomaa mutta huomisesta ei silti koskaan tiedä. Näin siis lääkärin sanoin. Sairastumisen alkuvaiheessa olin pitkiä aikoja sairaalassa parin vuoden ajan, jolloin tautia yritettiin saada kuriin ja talttumaan. Nyt mielestäni elän suht normaalia elämää normi iloineen ja murheineen. Kuitenkin mua hämää esim. ystävieni tokaisut liittyen mun ärsyyntymiseen esim. ulkonäkööni liittyen. Mistään ei saisi välittää saati valittaa, koska huonomminkin on asiat ollut. He pitävät mua välillä jotenkin tosi itsekkäänä, jos valitan pyllyni leveydestä tai hiuslatvojen kaksihaaraisista :). Olen aina myös panostanut sisustamiseen ja kodin siisteyteen mutta nyt siitäkään ei saisi liikoja välittää. Turha kuulemma sellaisella asialla itseään stressata!



Mutta kun mulle ne asiat ei ole turhia! En tunne oloani mukavaksi tai hyväksi liian leveässä pyllyssä tai karseessa kampauksessa :). Rahaakin tarvii olla, jotta tässä elämässä tulee ylipäätään toimeen. Kauniit vaatteetkin tekee mulle sen hyvän olon ja ne voi olla ns. huonona päivänä ulkoisen olemuksen ohella ainut ilo siitä päivästä. Tekispä todella hyvää joo, kun vielä näyttäis ulospäinkin todella kurjalta, että jokainen vastaantulija varmaan huomaisi, että olen oikeesti sairas?! Saisi olla yleisen surkuttelun kohteena?! Pitäiskö niin olla muiden ihmisten takia? Että mahdollisimman moni osaisi olla tyytyväinen elämäänsä, kun musta näkisi, että noinkin voi käydä. Vai mistä tämä tällainen johtuu?