Kenelläkään kirkkoon kuulumattomilla lapsi srk:n kerhossa?
Mitä, jos ei muuta kerhoa ole tarjolla alueella? Päivähoitopaikkaa en halua viedä sellaiselta, joka sitä oikeasti tarvitsee.
Kommentit (27)
tyttäreni jäi kotihoitoon jäätyäni keväällä äitiyslomalle. Ainoa tarjolla oleva kerho oli seurakunnan järjestämä. Meillä mies kuuluu kirkkoon, mina ja lapset emme. Hieman pitkin hampain vein tytön kerhoon, olisin mieluummin vienyt jonkun puolueettoman tahon vetämään kerhoon. Tyttö on kuitenkin viihtynyt kerhossa hyvin ja saanut sieltä kavereita.
Itse olen ollut tyytyväinen kerhoon. Yhteistyö vetäjien kanssa sujuu hyvin. Eikä kristillinen elämänkatsomus mielestäni olen sen huonompi/väärempi kuin omanikaan, erilainen vain. Ihan kiva, että tyttö pääsee tutustumaan muihinkin tapoihin tarkastella maailmaa.
olevien lasten mahdollisuudet osallistua johonkin virikehoitoa korvaavaan toimintaan, mikäli srk:n kerhotkin olisivat vain jäsenille. Meidän kaupungissamme päivähoitotoimen johtaja itse kehottui minua viemään lapseni srk:n kerhoon virikehoidon sijasta. Mikäli kerhoon ei sitten saisi kirkkoon kuulumaton osallistua, niin minne sitten. Meillä kerho on osaittautunut isomman lapsen ainoaksi paikaksi saada ikäistään seuraa päiväsaikaan.
Ihmeellistä vapaamatkustusta! Ei olla valmiita osallistumaan kustannuksiin tai uskota seurakunnan opetuksiin, mutta halutaan kuitenkin hyötyä toiminnasta.
Ateistivanhemmat voisivat perustaa itse omia kerhoja lapsilliin, perustaa vaikka yhdistyksiä jne. Ei ole niin pientä paikkakuntaa, jossa tällaiselle ei olisi kysyntää, kyllähän kirkosta erotaan sellaista vauhtia. Mutta mitään ei saa ilmaiseksi.
Myös urheiluseurat on joskus perustettu ja toiminta aloitettu. Seuratoiminnan pyörittäminen vaatii ponnisteluja, joten en ymmärrä, miksei ateistivanhemmat ole valmiita itse tekemään vapaaehtoistyötä oman päiväkerhoyhdistyksen eteen. Varsinainen työntekijä voi kyllä olla palkattu, mutta taustaorganisaation voi toteuttaa yhdistyksenä.
ole mielestäsi oikeutta kuulla jumalasta ja kristinuskosta? Eikö Jeesuskin sanonut että sallikaa lasten tulla vai miten se meni?
miksi olet vailla kirkon "palveluita"?
Jos olet säästösyistä eronnut kirkosta, ei sinulle ja perheellesi kuulu muiden veroiona maksamat "etuudet".
Jos olet eronnut siksi, että sinulla on eri kasvatusperiaatteet, on ristiriitaista, että laitat lapsesi kerhoon.
Olen ehdoton tässä, tiedän sen...
omistajana maksan niin paljon kirkolle veroja vaikkei kuuluta kirkkoon että koen että lapsellani on oikeus käydä srk:n kerhossa. maksamme kirkolle paljon enemmän kuin kirkkoon kuuluvat keskimäärin.
kuten nyt vaikkapa iltapäiväkerhoja koululaisille muiden palveluntarjoajien rinnalla, tällöin kirkkoon kuuluminen ei voi olla kriteerinä paikkajaossa.
t. toinen ateisti, jonka nyt tuskin tarvitsee ilmoittaa, ettei kuulu kirkkoon.