Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti: tykkäättekö lasten kanssa touhuamisesta?
31.01.2010 |
Onko se teistä kivaa vai turhauttaako? Olenko ainoa äiti, josta lasten kanssa luistelu, hiihtäminen, uimahallireissut, pelaaminen jne. on välttämätön paha ja tavattoman turhauttavaa ja ankeaa...?
Kommentit (29)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhemman kanssa katsellaan elokuvia tai pelaillaan. Nuoremman kanssa ei paljoa vielä pysty, on taaperoiässä. Mutta tottakai touhuan, se on laatuaikaa ainakin itselleni.
t: neljän äiti
jos ei halua olla näiden kanssa, ja leikkiminen ym on pakkopullaa. Voi vittu, mä en tajua.
Ihanaa, ettei kaikki muutkaan aina innolla jaksa! Olen potenut huonoa omaatuntoa...
Kahden ekan kanssa, joilla on pieni ikäero, jaksoin touhuta. Järjestin askartelu- ja maalaushetkiä ja kävin teatterissa.
Nyt on sitten kolmas ja ikäeroa 7 vuotta edelliseen. En vaan jaksa! Olenko tullut vanhaksi?! No, olen vasta 33v., joten sekään ei ole oikea syy. Kolmas on myös tosi liikunnallinen poika, joka haluaa leikkiä rajuja ja toiminnallisia leikkijä. Minä pitäisin/jaksaisin piirtelyä tai lukemista, mutta poikaa ei juuri kiinnosta. Ulkona metsässä ja ei-tavallisessa lähileikkipuistossa viihdymme yhdessä.
Kiva olis vielä saada sisarus leikkikaveriksi nuorimmalle, mutta ei jaksa...
mutta se on tabu?
Mä tykkään tavallaan viedä mun tenavia luistelemaan, hiihtämään ja uimaan jne. Mä tykkään toiminnasta. Leikkiä nuo osaavat itsekin, mitä siihen säheltämään väliin. Mutta, mutta....
Mä ainakin voin myöntää et vihaan sitä kiirettä, kiukuttelua, miljoonien kamojen huolehtimista, hyysäämistä mitä näihin reissuihin sisältyy. Mutta kun ollaan taas kotona niin ollaan tyytyväisiä kaikki ja vuoden äiti titteli loistaa pään päällä. Mieluummin valitsen tämän kuin sen etten veisi lapsiani mihinkään. Haluan antaa heille nämä kokemukset. Onhan mullakin kavereita jotka eivät vie muksujaan mihinkään ja ihmettelevät mun tapaani toimia. Kumpi sitten parempi?
Moni ei varmaan vihaa lastensa kanssa touhuamista vaan sitä stressiä mikä näistä reissuista aiheutuu, varsinkin kun lapset on sen ikäisiä etteivät pärjää omin avuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä nykyään on sellainen kulttuuri valloillaan että lasten kanssa kauheasti tehdään kaikkea?
Itse olin 70-luvulla ainoa lapsi ja tosi paljon leikin sekä sisällä että ulkona kavereiden kanssa. Joskus kun ei ollut kavereita, niin äiti/isä saattoivat touhuta jotain, leipoa, askarrella, lähteä pulkkamäkeen tms.
Aikuiset piti homman kasassa ja mulla oli mitä onnellisin lapsuus kavereiden kanssa.
Tarvitseeko lasten kanssa niin kauheasti leikkiä/touhuta? Itsekin syyllistytään siihen, mutta onko se oikeasti tarpeellista? Miksi?
t: neljän äiti
jos ei halua olla näiden kanssa, ja leikkiminen ym on pakkopullaa. Voi vittu, mä en tajua.
varmaan jotain 1- 5- vuotiaita, joilla ei hirveästi kavereita välttämättä ole, tai ainakaan niiden kanssa ei voi keskenään tehdä mitä lystää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen aika huono leikkimään, mulla ei ole sellaista mielikuvitusta. Mies onneksi leikkii. Luistelu, uinti ym. reissuissa rasittaa juuri se kamala härdelli, varsinkin nyt talvella kun kamalasti pukemista ja kampetta pitää olla mukana, huolehtia vessakäynnit ja ruokailut sopivin välein.
Tykkään lukea kirjoja lapsille, kahvila-, konsertti- ja teatterireissut on yleensä myös mukavia.
Mutta minullakin on päiviä jolloin tekisi mieli istuttaa muksut telkkarin ääreen ja itse vetää peitto korviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sellaisia asioita, joista muutenkin tykkään.
Esim. tykkään uida, lasketella, pelata lautapelejä ja pleikkaa yms. Niistä kaikista pidän myös lasten kanssa.
Mutta en tykkää touhuta ns. lasten ehdoilla, mieluummin teen, mitä itse haluan.
Yhtään en viitsi leikkiä lasten kanssa, tosin eivät ole mua leikkikaveriksi koskaan odottaneet tai pyytäneetkään. Mutta legoja taas rakennan mielelläni tai ajan autoradalla tms.
joten täytyy vastata, että en läheskään aina nauti. Tai niin kuin jotkut ovatkin jo sanoneet, se on se lähteminen ja pakkaaminen ja stressaminen ja kitinä, mistä en pidä. Kokemuksista pidän itsekin, kunhan sinne pääsisi helpommalla! ;) Kaikki kurailmojen aktiviteetit jättäisin ihan mielelläni väliin!
Lapsettomalle ihmettelijälle voin omalta osaltani sanoa, että (ainakin pienen) lapsen kanssa oleminen on niin intensiivistä, että siihen liittyy pakostakin niitä hetkiä, jotka voisi unohtaa. Ja onko se sitten oikeasti jonkun mielestä kivaa lähteä räntäsateessa jäkishallille, kun voisi senkin ajan viettää jossain itse valitsemassaan puuhassa? Kuitenkin me vanhemmat menemme sinne hallille, jos lapsi sitä tarvitsee ja haluaa.
Tosin mieheni (laiskimus hänkin) on jo sanonut, että meidän lapset saavat kouluiässä aloittaa vain sellaisia harrastuksia, joihin roudaavat itse itsensä. :D Saa nähdä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näin, että ekan lapsi viedään muskariin, vauvuintiin, taidekerhoon ja teatteriin, toinen lapsi viedään joskus seurakunnan kerhoon ja kolmas lapsi pääsee korkeintaan ruokakauppaan, jos viitsitään sitäkään. ;)
On mukava hommata lasten kanssa, kunhan sitä ei tarvitse tehdä ihan jatkuvasti. Eikä tarvitsekaan, kyllä lapsille tekee hyvää keksiä tekemistä itsekin. Ja äidille tekee hyvää saada omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän kyllä tykkään siitä omasta ajasta - ja poden myös huonoa omatuntoa näistä ajatuksista...
Jos lapset ovat edes suht hyvällä tuulella eivätkä tappele, niin sehän on mukavinta, mitä tiedän. Omien, rakkaiden lasten kanssa oleminen.
Hiihtämistä en harrasta, mutta muuta sitten. Onneksi siihen voi itsekin vaikuttaa, mitä tehdään... eli kaikkea ei tarvitsekaan lasten kanssa harrastaa.
En ota niistä paineita, siis. Teemme sitä, mikä kulloinkin innostaa kaikkia ja aina sitä jotakin tekemistä keksitään. Lautapelejä on iso kirjahyllyllinen täynnä, kymmeniä erilaisia ja niitä myös pelataan. Joskus meitä huvittaa enemmän vaikkapa pelata Wiillä. Joskus taas mennään kaikki yhdessä luistelemaan ja pulkkamäkeen. Hetken kuluttua vien mukelot uimahalliin.
- 2 lasta, nyt 8- ja 9-vuotiaat -
Jos täytyy valita oman ajan ja lasten kanssa touhuamisen väliltä, kyllä se itsekkääasti oman ajan puolelle kallistuu. Minäkin tunnen tästä ajoittain huonoa omaatuntoa.
Teen sen vähimmäismäärän mikä on pakko, en muuta. Mies pääsääntöisesti hoitaa sen touhuamisen, kun on itsekin niin lapsellinen.
T. viiden äiti
lapsettomana en tajua, että miksi te niitä lapsia oikein hommaatte, jos ette tykkää viettää aikaa niiden kanssa? Eikö niitä juuri siksi haluta, että pidetään lasten kanssa olemisesta??
Mutta tykkään touhuta lasten kanssa. En koko aikaa. Vaan välissä joo, välissä tarvii tietty tehä omia aikuisten juttuja. Mun mielestä lasten pitää osatakin viihtyä keskenään tai yksin. Minusta lapsi ei tarvitse kokoaikaista viihdytystä.
Leikkiminen ei ole minun juttuni. Siihen en osaa heittäytyä täysillä ja aidosti. Lapsikin huomaa sen. Mutta kaikkea muuta teen sitten sydämellä. Olen opetellut sen. joskus leikkipuistokäynnit olivat turhauttavia mielestäni. Purnasin ja purpatin lapsille ihan liikaa. Jossain vaiheessa päätin vaihtaa asennetta ja alkaa nauttia niistäkin typeristä asioista, joista itse en pidä. Ja kas. Leikkipuistokäynnitkin muuttuivat kivoiksi, kun pistin kännykän taskuun ja lopetin kavereiden kanssa juoruamisen ja aloin kulkea lasten mukana aidosti.
Minulla tosin vain yksi lapsi. On ihanaa tanssia ja soittaa lapsen kanssa, maalata, askarrella, tehdä käsitöitä ja liikkua. On hauska keskustella lapsen kanssa siinä samalla ja kuulla mitä hän ajattelee, hauska kirjoittaa satuja, tehdä lumilinnaa ja jäädytää liukumäkeä, laskea mäkeä ja tehdä kaikkea sitä mitä omassa lapsuudessa sai tehdä.