Lue keskustelun säännöt.
rv36 mut mies vielkään tee kotitöitä - mikä avuks?
30.01.2010 |
molemmat ollan 21v, ja ollaan nyt ekassa yhteisessä kämpässä. hän on muuttanut kotoa suoraan. la tasan kuukauden päästä, mut silti saa rukoilla että tiskaa ja laittaa ruokaa, pyykkeihin ei ees koske.
oon välillä vähän jotain tiskannu ja kokkaillu, mutta paikat niin paskana etten todellakaan pysty kaikkea tekemään vaikka kuinka menee hermot...muuten hän kyllä tukee ja auttaa, mutkun ei tuo arki oikein pyöri eikä mulla riitä energiat sen pyöritykseen.
mikä avuksi? en halua hänen äidiks ruveta, mutta en jaksa enää katella vanhoja roskia, tiskiläjejä ja pullollaan olevia pyykkikoreja.
Kommentit (23)
40-vee ukkoni VIEL oo tehny kotitöitä. Ettei ihan henkeä pidätellen kannata jäädä ees odotteleen... =) kova koulutus vaan! 21-vee on vielä koulutettavissa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mies tekee? Opiskelee käy työssä? Ja kotihommat tarttee tehdä MYÖS?
Olisiko reilua toisinpäin?
Muutin aikanani ukon kanssa kimppaan (molemmat suoraa kotoa äidin helmoista) 20- vuotiaina ja asiat on tehty aina kimpassa.
Se, joka on kotona kokoajan (työtön, lomautettu, vanhempainvapaalla) tekee eniten kotihommia mutta kun toinen avaa oven niin yhdessä tehdään ne PARI pikku hommaa mitä nyt jää jäljelle: ruoka (jos ei ole eilistä), kauppa, astiat.
Kun ottaa huomioon että joka päivä siivoaa vähän kun toinen on töissä niin ei sitä siivottavaa paljoa jää illaksi tai sitten omassa päässä viiraa jos tarttee päivittäin pestä pyykkiä/lattiaa!
Meillä on neljä alle kouluikästä. Vuoden ikänen kiikuttaa leluja koppaan, vaippoja roskiin, 2- vuotias tyhjää/täyttää apuna pyykkikonetta.
Ei eläminen ole niin vaikeaa. Eikä aina kannata haukkua ekana sitä kumppania joka on 9 h poissa kotoa tekemässä muualla puuhaa, toista se olisi jos sulla on mies kotona nysväämässä, mutta nyt olet itse.
Ei sitä vaan voi verrata kotona olemiseen: että peset koneella vartin verran tai olet koko päivän jossain opiskelemassa/töissä.
Jos sulla ei "energiat riitä" päivittäin imuroimiseen, niin älä siivoa päivittäin! Pidä rokulipäivää, tämä on hyvä opetella muutenkin jo NYT, odotusaikana ettet ressaa liikaa sen vauvan ja kodin kanssa.
Ei äitiys ole suorittamista, varsinkin vauva-aika pitäisi ottaa toisella näkövinkkelillä.
Kumppanille kannattaa puhua. Ei mies ole yhtään tyhmempi kuin sinä. Mutta ei kukaan voi olla ajatustenlukija, eikä toisen raskaudesta toinen nainenkaan voi mitään sanoa mitä se on, itselläni esim. väsymys on ollut lievää ja toisessa lamaannuttavaa.
Miehelle voit heittää pyynnön: teetkö ruuan vai vietkö koiran lenkille? Semmoseen pyyntöön reagoikin erilailla jos se ei tule moitteena: kun et sää koskaan vie koiraa ulos.
Luuletko että se tekee mitään sittenkään kun vauva on syntynyt. Sitten sulla vasta onkin hommaa kun passaat sekä miehen että lapsen. Tuliko ennen yhteenmuuttoa yhtään keskusteltua kotitöiden jakamisesta ja muista arjen pyörittämiseen liittyvistä asioista? Ilmeisesti ei. Viimeistään silloin olisi kannattanut keskustella kun aloitte lapsia hankkimaan.
1. Vaihda miestä, ja kato että saat kunnollisen
2. Soita anopille, ja sano, että ehtisitkö auttelemaan pari kertaa viikossa kotitöissä, kun itse et jaksa ja poikasi ei halua auttaa
3. Nalkuta, komenna, vaadi ja pakota. Jos vaikka oppisi. Jos ei tee, et sinäkään tee ruokaa tai pese hänen pyykkejään. Hoidat vaan omat jutut, hoitakoon itse omansa tai pyytäköön äitiään.
4. Kärsit nahoissasi.
jutelkaa, tee vaikka lista asioista jotka pitäisi tehdä. Ja tosiaan, jos itse olet kotona niin tee itse se minkä jaksat, ja yhdessä se minkä ehditte. Mieskin suhtautuu varmasti positiivisemmin, jos mietitte yhdessä miten tilanne hoidetaan ja vaikka jaatte vastuita ja vuoroja, kuin että vain sanelet siisteystason. Jos on tarvis, voit myös sanoa että tarvittaessa voit opettaa miten vessa pestään, miten pyykkikonetta käytetään, ja sitten jos ei pyydä apua niin anna tehdä tavallaan, ei eri lailla tekeminen oo välttämättä huonommin.
Tsemppiä, kyllä se siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei se varmasti itsestään tapahdukaan. Toiset on kasvatettu niin, että ei ole mitään velvollisuudentuntoa ja odotetaan, että kaikki tipahtaa taivaasta itselle valmiiksi eteen.
Toiset ovat taas luonnostaan velvollisuudentuntoisia.
Parasta mitä voit tehdä nyt, että nyt teette sopimuksen, vaikka ihan kirjallisena. Jos se ei toimi, niin sitten tiedät mitä on edessäsi.
Tietty sen, joka on kotona, kuuluu tehdä enemmän kotitöitä kun työssäkäyvän, mutta ap:n tapauksessa pistää silmään se, että menossa on rv36. Miehet ei välttämättä automaattisesti ymmärrä, että joiltakin se tila vie voimat. Vaadi siis apua. Jos ei auta, niin sitten on pahempi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä mun mies vaan sillo ku muutettiin yhteen siivos ja tiskas mun kanssa.
Voitte toki sopia pelisääntöjä, mutta jos homma ei toimi niin toki voi esim hänen pyykit jättää pesemättä...ketuttaahan se paskasilla kalsareilla olla.
Keskustelkaa toki ensin.
Ja raskaus on taas NIIIIIIN vaikeaa aikaa! :)
Ei sitä kämppää tartte puunata niin että supistaa. Eikä taas tartte maata tekemättä mitään.
Ei sääntöjä voi sopia etukäteen vanhuuteen saakka, asiat muuttuu. Jos joku tykkää että raskaana on palveltavana niin se on oma asia. Toinen taas se, vaatiiko vähän liikaa?
Onko oikeasti niin ettei toinen koskaan tee mitään?
Ei tollasesta suhteesta tule koskaan mitään jos ei sano mitä haluaa ja toinen vastaavasti tule vastaan.
Yhtä kaikki: saattaa kumppania pitää silti itsestäänselvyytenä, ajatella että jos antaa pikkusormen niin tämä vetää kohta koko käden?
Mistä sitä tietää miehen peloista? Tuskin ap ainakaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oon ollu ihan paskana - sitkeää flunssaa, jo ennestään iskias vaivoja jaloissa enkä oo nukkunu yli 5 tuntii ainakaan viikkoon. nyt sitä vittuuntuneena sitten menin ja tiskasin, mutta tiedän et jos mä nyt viimeset voimani tommosiin pistän, ei se ikinä ymmärrä et oon silti tosissani.
ja siis joku oikeesti neuvoo että saan ruveta täyspäiväseks piiaks niinkö? onko ainut ratkasu siis että minä valmistaudun tekemään kaiken itse!? sen äitihän on aina ollu semmonen - siihen en kyllä rupea! sit se kuvittelee et voi aina tulla kotiin jossa kaikki sujuu ilman häntä...
asuin ite muualla 6kk asti, mutta kun en pärjännyt enää yksin niin sitten muutettiin yhteen. ihan ettei mun yksin tarvis huolehtia kaikista kotihommista, kun tuskin pystyin tavallisesti liikkumaankaan. eli silloin ei puhuttu näistä kotitöistä - pidin sitä itsestään selvyytenä että hän ymmärtäis et hommat menee enemmän hänen niskoille. ja hän silloin sano että ei mitään hätää kulta, minä pidän susta huolta. koko pointti siis oli että minun ei tarvis rasittua kotitöistä vaan saisin levätä ja kerätä voimia synnytykseen.
tässä sitä nyt ollaan. kyllä se joskus jotain vähän tekee, laittaa ruokaa tai jotain... mut näillä viikoilla luulis sen jo ymmärtävän ettei musta oikein oo kodinhengettäreks. yritän puhua sille, muttei se mitään oikein sano, kun et mä vaadin taas liikoja enkä huomaa mitään mitä se tekee, ja ettei se jaksa kuunnella valitusta.
kun kysyin miten se antaa tiskijen lojuta koko viikon veessä niin et ne haisee, vastaa vaan ettei se jaksanu niit tehä. niin että näin meillä.
ei me tässä iässä tätä tilanetta odotettu, mutta asiat on miten on eikä sille nyt muuta mahda. en vaan tiiä miten sen sais perille että mä en voi seistä pitkään enkä nostella mitään vaatteita lattialta jne...
Jos anoppi tai oma äitisi ei avaa suutaan vaikka heille siitä puhut, niin ota asia esille neuvolassa. Pyydä että miehelle puhutaan järkeä koska ei sinua usko. Luulisi toimivan.
Jankuttaminen ei miehille koskaan auta, he sulkevat korvansa, eivätkä silloin kuuntele mitään mitä heille sanotaan, eivät edes järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies ruotuun ja pian, ei teidän perhe-elämä tule muuten sujumaan
Kämppisten kanssa asuessa ja leireillessä kompastuskivi oli ainakin minulla ollut usein tämä.
Jos toisen mielestä on ihan toimivaa, että tiskit tiskataan aina silloin, kun astiakaappa on tyhjä ja toisen mielestä tiskit pitää tiskata heti kun on syöty, houston, we have a problem.
Yleensä tuolloin se tarkempi ryhtyy huomauttamamaan siivoamisesta suurpiirteisemmälle, joka ei näe asiassa ongelmaa (aikoohan hän tiskata siinä vaiheessa, kun teetä juodaan sitruspuristimen kulhosta ja se riittää hänelle) jolloin tarkempi tekee itkua vääntäen homman itse. Kun kuvio muutaman kerran toistuu, soppa on valmis - suurpiirteinen ei tee kovinkaan usein mitään, koska tarkempi tekee hommat kun ne alkavat häntä vaivata ja nalkuttaa tästä surpiirteiselle, joka taas ärsyyntyy, koska omasta mielestään hän on siivonnut aina kun on tarvis ja tarkka on vain vittumainen nipo.
Ainoa tapa ratkaista tilanne fiksusti on kompromissi: jospa tiskattaisiin vaikkapa joka toinen päivä tai siinä vaiheessa, kun astiakaapissa on vielä hieman puhtaita jäljellä?
Auttaisiko, jos istuisitte alas ja yhdessä sopisitte tarkasti, kuinka siistiä teillä pitää olla ja listaisitte mitä kotitöitä ja kuinka usein tämän siisteystason ylläpito vaatii. Konkreettisesta ja yhdessä sovitusta listasta olisi ehkäpä miehen helpompi hahmottaa, mitä on tahtävä ja sinun helpompi kohta kohdalta selittä, mitä et pysty tekemään ja miksi.
Luuletko, että tällaisesta olisi mitään hyötyä teillä?
Kimppa-asumisessa ja mun nykyisessä parisuhteessa (jossa siis minä olen se sottaisempi osapuoli) tämä on ainakin toiminut hyvin.
Riitatilanteessa on myös helpompi olla menemättä henkilökohtaisuuksiin, kun voi sanoa, että se jätit nyt tän tai tän tekemättä, vaikka sovittiin että teet sen sijaan, että huutaisi pää punaisena "kun sä et tee IKINÄ MITÄÄN".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ongelma on että aina kun otan asian puheeksi, se suuttuu ja mä itken. oon jossain vaiheessa tehnyt listan asioista mitkä piti tehdä, muttei se sitä kattonu eikä päästy niin pitkälle et ois niit töitä jaettu. joulunakin sain ite pestä lattiat kun en jaksanu enää ootella et se siihen rupeis...
tässä ei siis oo kyse parista astiasta, vaan ehtii kaappi tyhjentyä eikä se silti ole moksiskaan. mä laitan astiat likoomaan, et sen ois helpompi sit pestä ne pois, mut siihenhän ne sitten jää.
nyt sanoin et ostetaan sit kertakäyttöastioita, mut eihän se ole kuin väliaikainen ratkaisu...
en tiedä miten asian esitän ettei hän kokis sitä henk.koht. loukkauksena. jankuttamisekshän tää muuttuu vahingossakin kun on sama ongelma aina.
ps. opiskelijoita molemmat, ettei mitään 9h päiviä oo eikä ees aina mene vaikka pitäis.
Sori, mutta jopas olet vätyksen valinnut itsellesi. : O Nyt on tosiaan aika näyttää kaapin paikka tai kärsiä seuraukset nahoissaan. Siis todella laitat kovan kovaa vastaan, kun ei kerran kaunis puhe tehoa. Lista käteen ja sanot, että nämä ovat sinun hommiasi, tai muutat muualle asumaan jonkun toisen palveltavaksi. Piste. Ja olet myös sanasi mittainen, tai jätkä ei koskaan tule sen jälkeen ottamaan sinua tosissaan.
Tiedäthän, että samaa on sitten edessä seuraavat 50 vuotta. Luuletko, että osallistuu mitenkään edes lapsen hoitoon? Tulet olemaan ikäänkuin kahden pikkulapsen yh hirveän työtaakan alla, jos ei tilanne muutu todella radikaalisti. Sellaiset suhteet, jossa toista kohdellaan kuin palvelijaa eivät koskaan kestä. Jossain vaiheessa sinulta menee niin pahasti pinna, että ukko lentää pellolle.
miksi teet lapsen 21 vuotiaan kakaran kanssa? Äiti on häntä passanut tähän saakka ja nyt sinä sen teet. Voi luoja! Olet säkin aika kakara. Miksi teette lapsia kun olette vailla kaikkea?
ei raskaus ole sairaus ja kyllä voit tehdä asioita. Mies ei selkeästi piittaa susta eikä lapsesta. Oliko vauva vahinko?
entäs jos puhuisit miehesi kanssa myös tuosta tavastanne ratkaista ongelmia? siihen pitää myös löytää ratkaisu ennen lapsen syntymää. Homma ei toimi, jos ette pysty ratkaisemaan sovussa edes asunnon siisteyskysymyksiä - vaikeampiakin asioita on edessä. Kirjastosta löytyy parisuhdekirjallisuutta, ja oletteko käyneet perhe-elämävalmennuksessa?
Ja yksinkertasesti kerrot että nyt on tilanne tämä. Sä teet kohta teidän yhteisen lapsen. Sun jaksaminen on vähentynyt, tuota tilaa ei muuten kutsuttaisi RASKAUdeksi. Se on raskasta, ja verottaa voimia. Sanot että nyt on se aika kun sä tarvit miehes apua. Ja sanot että tää on nyt pyyntö että hän auttaisi sua kotitöissä, jotta ette ihan paskaan huku. Ole ystävällinen ja iloinen. Sano että sua ottaa pähän päähän kun pitää pyytää mutta ku et halua kärtytä ja väsyttää ittees. Saat vielä hermoilevan vauvanki.
Ja älä ap välitä noista kommenteista penikka-iästä jne. Ite oon muuttanu myös suoraan kotooni miehen kans. Kaikki on vähän uutta mutta kyllä se siihen tottuu että yhteis elo tarkottaa että yhdessä tehdään myös kotitöitä. Sopikaa mitä sä voit tehdä, ja mitä et enää jaksa tai tarvit apua.
Onnee loppumetreille!
suoraan äidin helmoista kanssasi asumaan? Ei hän varmaan tajua ollenkaan, että jotain pitäisi tehdä, jos ei varmaan kotona ole pitänyt tehdä mitään. Jos ei ole omillaan tottunut asumaan laisinkaan, niin aika huono juttu. Voi olla, ettei pyykkihuollosta ymmärrä yhtään mitään..
En tiedä, mikä avuksi, paitsi että yksinkertaisesti sanot, ettet voi tehdä kaikkea ja ettei kaikkien kotitöiden teko sinulle kuulu, vaikkei hän lapsuudenkodissaan olisi tehnyt niitä mitenkään. Yrittäkää keskustella asiasta rauhassa.