Ettekö ole opettaneet lapsillenne mitään urheilua ja liikuntaa koska eivät niissä pärjää koulussa

osaa uida ja pitäis opettaa uintia, mutta onneksi on uintikouluja olemassa. Lisäksi ei välttämättä luistelutaitokaan ole, jos ei ole innokas luistelija. Meillä just näin eli kumpikaan ei osaa uida ja luistelustakin aikaa. Laitamme vauvelin aikanaan uintikouluun kyllä, mutta sitä ennen emme voi häntä opettaa, harmi sinänsä. Luistelemaan poika pääsee vaikka en luistele, mutta onhan noita muita jotka voi opettaa. Hiihto on ainakin sellainen mitä tulemme harrastamaan yhdessä. Rahasta ei ole kiinni, hankimme ne välineet mitä lapsi tarvitsee.

Etenkin korkeammin koulutetuissa piireissä (joihin itsekin kuulumme) tuntuu olevan aika paljon vallalla ajatus, että jo alle kouluikäisestä pitää olla systemaattisia, ohjattuja liikuntaharrastuksia, ja muuta ei sitten harrastamiseksi lasketakaan.

Mihin katosivat spontaanit perheen yhteiset hiihtolenkit tai luistelu- tai uintireissut viikonloppuisin? Meillä harrastetaan pääosin näitä, vaikka rahaa olisi paljon muuhunkin (ja molemmilla lapsilla on nyttemmin myös yksi ohjattu ryhmäharrastus). Syynä on yksinkertaisesti se, että meillä on omasta lapsuudestamme mukavat muistot em. asioista, ja lapsetkin tuntuvat nauttivan enemmän perheen yhdessäolosta kuin tukka putkella paikasta toiseen kiitämisestä kellonajan mukaan. Vähän kärjistettynä.

En tiedä mistä johtuu, mutta olisiko tästä seurausta tämä nykyajan ulkoistus. Olen järkyttyneenä seurannut kun nykyään ulkoistetaan kaikki. On hiihto-ja luistelukoulua ym kohta varmaan tulee polkupyörä koulu. Uimaankin voi opettaa itse. Eli sen verran voi kuka tahansa opettaa, että lapsi pysyy pinnalla ja osaa sukeltaa näitä taitoja voi mennä sitten syventämään uimakouluun. Sama juttu hiihdossa ja luistelussa.

vaan tämä että ns. omaehtoinen harrastaminen on aliarvostettua.

Mä nyt olen ymmärtänyt jotain ihan väärin, jos koulussa onkin aineita, joiden opettaminen ei olekaan opettajan, vaan vanhempien tehtävä. Pitääkö lapsi opettaa kotona myös lukemaan ja laskemaan ennen kuin ne koulussa opetetaan? Entä taideaineet, musiikki, käsityöt - pitääkö nekin opettaa?



Juuri siksihän monilla on kammo koululiikuntaa kohtaan, ettei niillä tunneilla opeteta mitään vaan kaikki pitäis osata valmiina. Ne on vaan jatkuvia koe- ja arviointitilanteita, joissa mennään osaavimpien ehdoilla. Missään muussa aineessa tommonen mentaliteetti ei tulis kuuloonkaan. Ihan sama jos joka matikantunti ois uusi matikankoe aiheesta, jota ei etukäteen ole opetettu.

En tiedä mistä johtuu, mutta olisiko tästä seurausta tämä nykyajan ulkoistus. Olen järkyttyneenä seurannut kun nykyään ulkoistetaan kaikki. On hiihto-ja luistelukoulua ym kohta varmaan tulee polkupyörä koulu. Uimaankin voi opettaa itse. Eli sen verran voi kuka tahansa opettaa, että lapsi pysyy pinnalla ja osaa sukeltaa näitä taitoja voi mennä sitten syventämään uimakouluun. Sama juttu hiihdossa ja luistelussa.

Minun lapseni ovat niin saakutin itsepäisiä, että jos äiti vähän neuvoo, alkaa huuto ja kiukuttelu. Kun luistelukoulun opettaja antaa saman neuvon - kas vain: lapsi tekee niin kuin neuvottiin ja oppii. Ja nauttii oppimisesta! Sama pätee moneen muuhun lajiin. Ihan suosiolla olen jättänyt nämä riidat ja annan ammatti-ihmisten opettaa perusasiat oikein.

Ei mulla ole mitään asennetta, etteikö omaehtoinen harrastaminen olisi arvokasta. Päinvastoin: itse juoksen (talvella hiihdän) lähes joka ilta lähimetsissä (ilman mitään ohjausta ;) ja nyt kun lapsillakin alkaa hiihtotaito riittää, otan heidät mukaan. Luistelukin on kivaa porukalla nyt kun se sujuu.

Toisekseen meillä on tyttö 7 v, joka ei ole mitenkään liikunnallinen. Ei "vapaaehtoisesti" harrasta mitään urheilua eikä ota juoksuaskelia.

Kaikki liikuntavälineet on hankittu. Yhdessä käydään jumpassa. Ei auta, ei pärjää koululiikunnassa.

Itse harrastan liikuntaa, joten esimerkin saa kotoa.

Uimaankin voi opettaa itse. Eli sen verran voi kuka tahansa opettaa, että lapsi pysyy pinnalla ja osaa sukeltaa näitä taitoja voi mennä sitten syventämään uimakouluun. Sama juttu hiihdossa ja luistelussa.

Minulla ei ole hajuakaan miten lapsi opetetaan sukeltamaan. Kirjoista/netistä varmaan neuvoja löytäisi, mutta uskon siihen, että lapsi oppii paremmin kun joku näyttää miten asiat tehdään. Itse en päätäni veden alle laita.

Muut perusliikunnat kyllä osaan opettaa, mutta uimakoulua juniorit ovat käyneet ja tulevat jatkossakin käymään. Ihan alkeista siellä on aloitettu.

siis sen verran, että uivat aikuisten altaan päästä päähän ainakin. Ja korosta minä itse en osaa uida tuon vertaa silti se onnistui.



Minun ongelma uimisessa on se, että pelkään vettä. Tätä en kuitenkaan lapsille kertonut vaan kävimme sitkeästi kerran viikossa uimahallissa. Eli minä pärjään vedessä kunhan saan jalat pohjaan tarvittaessa.



Kumpikin lapsi meni uimakouluun kun 25 m yhtäjaksoista uintia oli hallinnassa. Eli uimakoulu jatkoi siitä mihin minä jäin.



Totta se, että eräätkin kerrat on lasten kanssa tapeltu kun äidin tai isin sanomiset ei kiinnosta. Mutta kun on sitkeä ja selittää lapselle miksi nekin taidot on hyvä osata niin yleensä se yhteisymmärrys jostain löytyy.

Kukin toimii tavallaan, mikä sopii omaan elämäntilanteeseen.



Meillä kummallakin lapsella on yksi ohjattu harrastus, mutta muuten urheillaan perheen kesken. Hiihdetään, käydään pilkillä, kävelylenkeillä, luistelemassa, pulkkamäessä jne.jne. Ei ehkä tällä tavalla tule maailmanmestareita hiihdossa, mutta ei tarvitsekaan. Pääasia on perustaidot ja mukava yhdessä liikkuminen.



Kuten joku viisaasti sanoi; arvokkaimmat muistot jää yhdessä tekemisestä! Itsekin muistan ne aivan loistavat keskiviikkoillat, kun käytiin vuosi toisensa jälkeen isän kanssa uimassa. Ensin isä opetti ja sitten vain uitiin yhdessä. Ja oli todella kivaa! En ole huippu-uimari, mutta pysyn pinnalla ja tykkään edelleen uimisesta.