Kertokaa kuinka onnelliseksi elämänne muuttui kun pääsitte omakotitaloon?

Asuin 8 vuotta eli avioliiton ajan omakotitalossa. Haravoi keväät ja syksyt, aja nurmet ja pensasaidat, kitke kukkapenkit, maalaa talo, maalaa ikkunanpielet, vaihda sisäovet, vaihda lattiat, tapetoi kaikki huoneet, tee kylppäri ja keittiöremppa...Hoida samalla työt ja lapset. Jep, erottiin...syy ei ollut ok-se oli lasten ohella meidän yhteinen projekti. Ongelma oli vaan se, että kumpikaan ei pitänyt kovin paljon talosta ja siksi piti sitä rempata mieluisaksi koko ajan. Asuttiin ok alueella, mutta samalle kadulle sattui vain yksi lapsiperhe meidän lisäksi.

...nyt oon lasten kans pienkerrostalossa lähellä palveluita. Ihanaa kun lapsilla ja mulla on kavereita lähellä ja aivan ihanat naapurit! Ja ihana koti, jota ei tartte rempata!

Kiva oli raskaana ajaa nurmikkoa, lakaista lehtiä ja viimesillään kolata lunta.

Hiukan lisääntyi kotityöt, kun miestä ei saanut tekemään mitään. Jonkunhan ne oli tehtävä. Remontia remontin perään. Koko ajan ilmeni jotain mikä piti remontoida pikaisesti. Siivottavaakin riitti.

Parisuhde huononi niin että erottiin lopulta.

Kauhea vahtiminen oli lapsessakin ettei pihalta karannut eli mitään pihatöitä ei voinut tehdä jos piti lasta samalla vahtia.

Rivitalossa on kiva asua, jos naapurit siedettäviä.

tosin elämäni aikana olen asunut vaan 3 vuotta kerrostalossa ja siitä se onni ja sutuus repesi, kun pääsin sietä pois.

Mikä oli hissittömässä toisessa kerroksessa vauva+ taapero yhdistelmällä asuneelle taivas. Pystyin pukemaan vauav ensin vaunuihin nukkumaan ja vasta sitten taaperon. Samoten kun tultiin sisälle: jos vauva nukkui, niin työnsi vaan siihen pihalle, laitoin rauhassa taaperon ja ostokset ja vasta sitten vauva heräili.

Meillä oli kans aika uteliaita naapureita.

Lisäksi muutettii uudella alueella, jossa on paljon lapsi perheitä, lapset pääsivät uuteen tarhaan.

Mies on innoissaan puuhastellut pihatöitä.

Keskustaan on 2 km matka.

Huonoa on että myös lähin kauppa sijaitsee 1,5 km päässä.

tuli plussaa seuraavista asioista:

-oma rauha. Rivarissa ei päässyt koskaan 3 metriä autosta kotiovelle ilman että jollain oli jotain udeltavaa tai rupateltavaa.

-muutettiin myös lähemmäksi keskustaa ja silti rauhallisemmalle alueelle

-kunnolliset säilytys- ja varastotilat, ei enää täyteen ahdettuja huoneita. Siivoustarve harveni ja siivous helpottui.

-vuorotyöläisenä yläkerrassa riittävän hiljaista nukkumiseen vaikka toinen olisi hereillä alhaalla

-wc:tä ja saunaa voi käyttää yhtä aikaa. Rivarissa oli vain yksi wc-pesuhuone-sauna, joka oli aina saunan jälkeen kuuma ja höyryssä.

-kotimme on nyt kauniimpi, koska omaan kotiin haluttiin panostaa ja sisustaa ihan erilailla kun rivariin josta kuitenkin muutetaan.

kivaa on oma rauha. Steroita saa huudattaa just niin lujaa kuin haluaa, ja löisinpä vetoa myös, että muutamalta lastensuojelukäynniltä ollaan vältytty, kun tuo meidän tenava karjuu niin lujaa ollessaan suuttunut. Ja ihanaa myös on se miten nättiä pihassa on, ja rauhallista.



Mutta sitten se muu, huokaus. Huoli siitä että onko (ei enää niin uusi) talo kunnossa, onko katto tarpeeksi tiivis, haittaakohan se tai tuo vika/ominaisuus pitkällä aikavälillä. Korjattavaa olisi koko ajan. Ja kun yhden paikan saa korjattua, sen vieressä oleva rupeaa näyttämään tooooodella nuhjuiselta.



Kun omasta talosta haaveilee, silmissä siintää näky itsestä pihalla aurinkotuolissa, ihailemassa kesäpäivää jääkylmä sidukka kourassa. Todellisuus on sitä, että vedät tonttia ympäri ruohonleikkurin päällä tai pahimmassa tapauksessa työntäen ja siitä ihailet että juu kivan näköistä on, sääli et haisee näin bensa. Semmoista se on elämä maalla omakotitaloalueella kauniiina kesäiltana. Oikealla ja vasemmalla pärisee ruohonleikkurit, kun ihmiset trimmaa ylisuuria nurmikoitaan. Talvella sama ilmiö toistuu kolauksen kanssa. Syksyllä haravoidaan.



Olen ruvennutkin salaa haaveilemaan kerrostaloelämästä. Sen ajan mikä menee ruohonleikkuuseen ja rikkaruohojen nyppimiseen voisi viettää vaikka perheen kanssa rannalla ja oikeasti nauttia luonnosta.

Asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa ns. hienostoalueella. Nyt nautin oman perheeni kanssa asumisesta kerrostalossa. En halua omakotitaloa enkä osaa ihannoida sitä. Minua ei kiinnosta ihmisten talot ja varallisuus vaan se, minkälaisia ihmisiä eri kodeissa asuu, miten he ratkaisevat elämän eri tilanteissa erilaisia ongelmatilanteita, kasvattavat lapsia, hoitavat raha-asioita, parisuhdetta ja kaikkea sitä mikä vaikuttaa yhteiseen hyvään ja sen säilymiseen. Meillä ollaan onnellisia, hoidetaan parisuhdetta, panostetaan lapsiin ja osataan iloita pienistä asioista. Vaatimattomuus on hyväksi ja kyky iloita siitä mitä jo on......

sen takia, että naapureiden äänet ei kuulu ja itse voi meluta vapaasti.



Mutta muuten kaikki muut omakotitalon puolet tuntuu sitten epäsopivilta meille. Ja suuri syy on se, että meillä ei ole varaa ostaa omakotitaloa palvelujen tuntumasta (esim. siitä oopperan kupeesta) vaan jouduttaisiin muuttamaan aika korpeen.



Joten onneksi asumme nyt hyvin hiljaisessa kerrostalossa, joten ääniä ei juuri meille kuuluu. Meiltä kyllä kuuluu muualle, mutta sehän ei varsinaisesti ole meidän ongelma ja naapuritkin moikkaavat aina iloisesti. Joten eiköhän tässä pysytä ellei sitten joku päivä tupsahda joku jättiperintö.

Oma rauha oli tietysti kiva, mutta syrjäinen sijainti (uusi asuinalue, joten ei mitään palveluita, huonot bussilinjat jne) ja ikuiset pihatyöt jne saivat meikäläisen vakuuttuneeksi siitä että kerrostalo on minulle se paras asumismuoto.



Mutta hyvä että osa tykkää omakotitalosta, osa kerrostalosta ja osa jostain muusta niin ei olla kaikki tunkemassa samoihin asuntoihin :D

On asuttu sekä kerrostalossa että rivitaloissa, niin en muuttaisi enää takaisin edellä mainittuihin. Oli niin kauheeta meteliä kerrostalossa, jossa asuimme, että ei yön eikä päivän rauhaa. Muutimme sitten rivitaloon, jonka luulisi olevan rauhallisempi, olikin hiukan, mutta sielläkin sattui asumaan meteliä pitävä naapuri toisella seinustalla, että eipä ollut kiva juttu. Asuimme lisäksi vuokralla ja vuokraa maksoimme saman, mitä maksamme tähän omakotitaloomme kuukausittain asuntolainaa, että mielestämme oli järkevää maksaa omaa taloa, kuin "heittää taivaan tuuliin" rahaa joka kuukausi vuokra-asunnosta. Nautin niin hiljaisuudesta, kun voi kerrankin nukkua ilman, että herää monta kertaa yössä toisten möykkäämiseen!

Työtä tietysti on, mutta en vaihtaisi enää rivitaloon enkä myöskään kerrostaloon takaisin (molemmissa olen asunut).

Meillä kolme lasta tuli alle kolmessa vuodessa, joten muutenkaan ei voisi harrastaa mitään. OKT on mukava harraste, kun pienet omat hetket voi aina käyttää pihalla jonkin hyödyllisen parissa. Aina on ruohonleikkuuta, kitkemistä tai pihan siistimistä. Ei tarvitse lähteä punttikselle. Yksin en pärjäisi omakotitalossa, mutta mies on onneksi kiinnostunut remontoimisesta ja myös ottaa asioista selvää. Juuri se oma rauha on niin ihanaa, samoin vapaus rempata tai olla remppaamatta. Taloyhtiössä ärsytti juuri se, ettei ikinä voitu tehdä remppoja ajoissa, ettei vastikkeet vaan olisi nousseet. Ja sitten itkettiin, kun remppapommi räjähti silmille. Ei ikinä rivariin, ainakaan vanhaan.

Muuttaisin pois takaisin kerrostaloon, jos nyt viitsisi myydä. Kaameesti hommaa, yli 300 neliötä siivottavana. Arvaa montako ikkunaa pestävänä. Rahan reikiä on jatkuvasti ja remonttia pitäisi sietää.



Plussaa on, että lapset voi leikkiä itsekseen pihassa. Kesällä on kiva grillailla omalla pihalla ja asuin alue on aivan ihana.

mutta ikinä en muuttaisi vapaaehtoisesti rivariin tai kerrostaloon enää.



Minä tykkään keväällä, kesällä ja syksyllä tuolla pihalla tehä töitä, sen parempaa terapiaa ei olekaan!

Olen lapsuuteni asunut kerrostalossa, sen jälkeen muutin kerrostaloon yksin, kerrostaloissa sitten asuinkin 8v kunnes aviomieheni ja kolmen lapseni kanssa ostettiin omakotitalo. Ei mikään luksus, mutta perusterve talo, jossa ainakin pintaremppaa on riittänyt. Nyt aletaan kyllä olla voiton puolella ja koti on meidän näköisemme. Ja uskallan jopa väittää olevani onnellisempi kuin koskaan. Ei ehkä johdu omakotitalosta, mutta ylipäätään, koen helpommaksi asua näin. Oma piha, lapset saa vapaasti leikkiä, eikä tarvitse pelätä mitä muut asukkaat mistäkin tempauksesta ovat mieltä mitä lapset tekevät. Sisällä ei tarvitse kokoajan hyssytellä ja jarrutella lapsia että olkaas hiljaa, ettei naapurit häiriinny.

Kulku kodista autoon helpottui, kun ei tarvinnut rattaita, lapsia, kasseja ja pusseja kantaa ylös ja alas. Nyt vaan ovelta auton ovet auki ja lapset sisään ja menoksi! Helppoa ja nopeaa..

Niin ja lapset on myös innoissaan omasta kasvimaasta, keväisin laitamme porkkanat ja salaatit yhdessä ja kesän mittaan korjaamme sitten satoa, voiko ihanampaa olla. Lapset oppii myös tästä paljon!



Kulut ei juurikaan kasvaneet kerrostalo-osakkeesta muutettuamme, pari sataa enemmän menee kuussa nykyisin.



Suosittelen kyllä, ap! Meillä ainakin elämänlaatu parani huomattavasti.

Parisuhde oli ja on edelleen kunnossa, ei muuttunut millään tavalla, tai no ainoastaan positiiviseen suuntaan :)

lapsuuteni asunut omakotitalossa.. sori :)

niin että taloja on vieri vieressä, varsinkin kaupungissa. Ei tuollaisilla omakotitaloalueilla ole minkäänlaista omaa rauhaa kun pihallekin näkee joka suunnasta.

Kerrostalo tuntui aina vähän sellaiselta väliaikaiselta opiskelijaboxilta ja sitten muutimme rivitaloon ja siitä paritaloon. Rivitalossa ja paritalossa oli molemmissa koko ajan jotain remontoitavaa ja aina joku nurisi jonkun asian perään. Välillä naapurit oli lähes tukkanuottasillaan. Siinä oltiin koko ajan toisen lompakolla.



Sitten olin itse jonkin ajan paritalossamme isännöitsijä ja hoitelin kaikki laskut ja juoksevat hommat. Ihan hyvin hoituu nämä nyt sitten omakotitalossakin, ei mitään eroa. Mutta naapurien kanssa ei tarvi olla tekemisissä.



Pihamme on niin pieni, että siihen mahtuu vain kukkapurkki ja takapihalle pihakalusteet. Ei tarvi pahemmin laittaa pihaa. Pistettiin puolet soralle autoja varten. Musiikkiharrastustani ei kukaan kitise. Lapsetkin saa metelöidä rauhassa. Siivoaminen on helpompaa, kun ei ole kaikki tavarat tunkuna nurkissa, vaan on tilaa siivota ja tavarat mahtuu paikoilleen. Koko perhe tykätään, oli kuin olisi kotipaikkakunnalle takaisin muuttanut. Silti asutaan pk-seudulla hyvien palvelujen läheisyydessä.



Kallis tämä oli ostaa ja lainaa on paljon, mutta kerran täällä vaan eletään. :)

99% tähän vastanneista "muuttaisi takaisin kerrostaloon koska vaan"! EI jumalauta. Vähän sitkeyttä nyt naiset! Ei tarvitse olla täydellinen, ei tarvitse olla tiptop tai kerrostalo. Miten ihmeessä te oleettekin onnistuneet tekemään elämästenne noin kamalan vaikeaa? Miettikää nyt hetki, nuoret ihmiset, mikä teitä vaivaa?!!!

eli on kätevää päästää koira vaan ovesta ulos, jos ei halua lenkille. Lapsetkin leikkii turvallisesti ja pienin voi nukkua vaunuissa ikkunan alla. Meillä molemmat hoitaa pihaa, totuuden nimissä mies kyllä kolaa lumet ja leikkaa ruohon useammin...kukkapenkin kitkemisestä ja haravoinnista ei olla neuroottisen tarkkoja. Marjapensaita on paljon ja niistä on kiva napsia vitamiinit ulkoillessaan, lapsilla on leikkimökki ja tilaa temmeltää :) Asuinalue on myös kiva ja etäisyydet palveluihin,kouluun,hiihtoladulle jne. lyhyet. Me ei kyllä muuteta tästä mihinkään!



Kerrostalossa olis paljon hankalampaa koiran la lastenvaunujen kanssa...Niin ja ap:n kysymykseen parisuhteen autuudesta, mielestäni nämä puitteet eivät ratkaise suuntaan tai toiseen mutta ei kotona viihtyvyydestä varmaan ainakaan haittaa ole...

me rakennettiin ns. valmistalo, talofirma teki alakerran, ja meille kuului yläkerran teko, mutta kyllä sitä puuhaa oli koko ajan kun talofirma teki alakertaa, joka viikko piti olla roudaamassa tavaraa sisälle, siivoamassa, perustus piti itse tehdä, salaojitukset, töistä piti lähteä aina tontille vastaanottamaan ja kuittaamaan tavarat. Nyt on yläkerta tehty, mutta vielä on kesällä pihan, puuvajan sekä autokatoksen teko ja rahat on loppu.. Itse en ikinä enää rakenna yhtäkään taloa, niin se meilläkin oli niin ihana mielikuva grillaamassa pihalla kun lapset iloisesti telmivät kavereiden kanssa, no, pihaa ei vielä ole eikä lapset ole kavereita löytäneet täältä. Ennemmin olisin ostanut vanhan hyväkuntoisen talon, rempannut sitä sitten pikkuhiljaa. Tätä ennen asuimme vuosikausia rivitalossa, ja täytyy sanoa että ikävä on sinne takaisin, nimenomaan sen helppouden sekä sosiaalisuuden takia, lähes kaikki naapurit juttelivat aina keskenään, kyläilimme ja lapsilla oli kavereita, pihatalkoita tehtiin porukalla ja yhdessä rakensimme lapsille leikkipaikan yhteiselle piha-alueelle. Nyt on vaan niin yksinäistä.



No, joo no, hyvät puolet on ehkä tulossa, kunhan piha saadaan kuntoon kesällä niin onhan se mukavaa sitten. Parisuhde on kuitenkin ennallaan, ei ole rakentaminen siihen vaikuttanut.

mutta myös monessa okt:ssa maalla ja pientaloalueella.



Asuntoalueella asuessani elämäni kävi ahdistavaksi, en tiedä miksi mutta tuntui että piti asua vähän samallalailla kuin naapurit. Kun naapuri leikkasi ruohon piti itsekkin leikata yms. kaikki näki mitä teit ja ketä kävi rasittavaa.



Maalla asuessani, kaupunkiin vain 2 km, mutta metsänkeskellä, jossa lähellä ei muita asu, asuntoalue 600m päässä kuitenkin. Tämä on kaikista ihanteellisin olomuoto meidän perheelle (huom! perheelle, yksin en tänne muuttaisi) mutta 5 hengen perheelle ihanteellisen helppoa elämää. Tenavat pihalle,ei tarvitse peljätä että jää auton alle tmv. on tilaa ja saa karjua niin paljon kun lystää. Mies saa ajaa mönkijöillä ym. härveleillä.

Mutta meillä mies tekee KAIKKI pihatyöt, minä en niihin koske. Sittenhän voisi olla rankkaa jos pitäisi itse tehdä kaikki, mutta meillä siis mies tekee kaikki pihatyöt, mitä minä nyt kesällä muutaman kukan istutan :) Ja toisaalta ei ole väliä vaikka leikkaisi kerran kuukaudessa nurmikon, kun ei kukaan ole moittimassa. Helppoa elämää ainakin minulle ja hermot säästyy tälläisessä pienilapsisessa perheessä.



Jos yksin asuisin, asuisin varmaan keskustassa kerrostalo kaksiossa, mutta tämä ratkaisu on ollut paras meidän perheelle. Ikinä minua ei saisi tällä porukalla kerrostaloon::EI IKINÄ::::no ehkä jos rahat loppu ja olisi aivan pakko :)