oletko kireä ihminen vai lepposa? miksi?

ilkeä vain silloin jos joku puuttuu tapaani olla ja ilmaista itseäni. olen niin leppoisa ja joustava muita kohtaan, että katson oikeudekseni olla millainen olen jos en muita haittaa olemalla.

Tuntemattomille olen aina ystävällinen. Lapsille ja miehelle omassa kodissa kireys näkyy ja itselleni tuntuu. Haluaisin osata rentoutua.



Jos joku on loukannut minua, olen takaisin ilkeä. Pitkään. Minulla on pari tällaista ihmistä elämässäni. He ovat sukua enkä pääse heistä eroon.

todella leppoisa. Olen ystävällinen jopa itseäni kohtaan ilkeille ihmisille, koska tavallaan vähän säälin heitä, ja tiedän, että ilkeyden taustalla on jokin oma ongelma.

leppoisammaksi jotenkin opetella?

Kireä on eri asia kuin ilkeileminen!



Olen erittäin tarkka ihminen oikeudenmukaisuudesta ja minulla ei ole maailman paras huumorintaju. Innostun helposti ja olen myös kärsimätön. Rakastan väittelyä ja olen voimakastahtoinen.



Näillä yhdistelmillä saa ihmisen joka tykkää puuttua näkemiinsä epäkohtiin ja avaa suunsa, mutta ei osaa kiistellä huumorin keinoin. Joten voisi sanoa että olen kireä, mutta asiallinen, mutta myös provosoiva.

Joka ei myöskään ole ilkeä vieraille - päinvastoin ehkä liiankin ystävällinen usein.



Oma kireä perusvireeni johtuu varmasti siitä, että pohjimmiltani inhoan virheitä, enkä voi alkuunkaan sietää sellaista monille tyypillistä "ihmettelyä" jonkin suurenkin virheen sattuessa (esim. on valittu avioliittoon ja lasten isäksi täysin vääränlainen mies, ja kaikki varoitusmerkit ovat olleet ilmassa jo ajoissa - niitä ei vain olla haluttu nähdä aikaisemmin).



Peruskireys auttaa pysymään valppaana juuri näiden potentiaalisten virheiden suhteen - mutta varmasti vie myös liian aikaiseen hautaan; yritän relata ;-).

mutta kotona ja ex-miehen kanssa kireä ja ärtyisä. Töissä sujuu enkä koskaan ilkeile tms. Mutta miessuhteissa kaikki mennyt pieleen.

Joka ei myöskään ole ilkeä vieraille - päinvastoin ehkä liiankin ystävällinen usein. Oma kireä perusvireeni johtuu varmasti siitä, että pohjimmiltani inhoan virheitä, enkä voi alkuunkaan sietää sellaista monille tyypillistä "ihmettelyä" jonkin suurenkin virheen sattuessa (esim. on valittu avioliittoon ja lasten isäksi täysin vääränlainen mies, ja kaikki varoitusmerkit ovat olleet ilmassa jo ajoissa - niitä ei vain olla haluttu nähdä aikaisemmin). Peruskireys auttaa pysymään valppaana juuri näiden potentiaalisten virheiden suhteen - mutta varmasti vie myös liian aikaiseen hautaan; yritän relata ;-).

Siteerasin itseäni tuohon ylös, jotta tietäisitte kenestä on kyse (täällä nuo viestin numerot menevät joissakin ketjuissa ihan ihmeellisesti..)

Sitä piti vielä hieman tarkentaa, että monesti juuri ne kovin leppoisalla otteella elämään suhtautuvat ihmiset ovat myös näitä "ihmettelijöitä". Hieman enemmän tarkkuutta ja kriittisyyttä mukaan elämän valintatilanteisiin voisi tuoda heille parempia toimintamalleja ja säästää monelta harmilta :-). Ja meidän kireiden olisi hyvä oppia rentoutumista - jonkinlainen kultainen keskitie olisi hyvä, mutta miksi sitä liian usein lipsahtaa juuri tämän asian suhteen liikaa jommalle kummalle puolelle?

7

tuntemattomille ilkeä. En edes nykyään läheisille, vaikka kaikki asiat stressaavatkin ja elämä kovin vaikeaa. Kireä on pipo, mutta yritän.

ja juuri siitä syystä että näytän vieraille ystävällistä naamaa enkä uskalla sanoa kellekään ulkopuoliselle mitään poikkipuolista. oma perhe saa sitten tuntea aivan toisenlaisen ihmisen.

olen kireä myös siksi koska inhoan itseäni ja sitä kun tiedän että pitäisi olla rohkeampi ja vahvempi mutten ole.

Muistaakseni on aina ollut leppoisa, ehkä lasten myötä tulin vielä leppoisammaksi. Luullen, että voi opetella olemaan leppoisa. Mun elämäni motto on: whatever happens-happens for good. Vaikka joissakin tilanteissa siltä ei tuntuiskaan, niin jonkun ajan päästä selviää, että olikin ihan hyvä, että niin tai näin kävi. Mulla oli työkaverina tosi kireä ihminen. Hän ei pystynyt selittämään mitään rahallisesti, kaikki, ihan kaikki oli maailman loppua, ja väärin....mutta ei hän kauan voinut sitä jatkaa, kun huomasi, ettei saa minut tolalaltaan...minä toivotin hänelle hyvää huomenta, ja hymyilin, ja kutsuin kahville, niinpä tämä ihminen lopetti ainakin päin naamaa ilkeyden. Olen leppoisa myös kotona, ja lasten ja mieheni kanssa. On niin helppoa ja ihanaa olla leppoisa...aina on onnellinen olo. Kaikki vastoinkäymiset lähinnä hymyillyttää, ja niistä yritän oppia aina jotakin. Lisäksi on ihanaa, kun kaveripiirissä, ja suvussa tunnetaan leppoisana ihmisenä, joka ei valita koskaan mistään...:)