Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kiroiletko koskaan itse? ov
15.01.2010 |
Edes satunnaisesti ja millaisissa tilanteissa, jos teet niin? Äitejen porukassa tuli puheta aiheesta ja ilmeni, että porukassa oli vain kaksi, jotka eivät kiroile kuulemma ollenkaan. Toinenkin heistä oli joskus kiroillut, mutta tietoisesti luopunut tavastaan. Toinen ei ollut kuulemma kiroillut koskaan. Tätä ihmeteltiin.
Onkohan kiroilu ihan oikeasti näin yleistä, sillä harvoin tuttavien kuitenkaan kuulee mitään ärräpäitä laskettelevan. Ehkäpä ne kohtaukset tulee sitten kotona.
Kommentit (9)
pitää vielä lisätä, ettei mieskään ole kiroilevaa sorttia (paitsi silloin, kun suuttuu tosi paljon, eli muutaman kerran vuodessa). Liekö tässä syy, ettei kumpikaan poikamme ole koskaan erityisemmin kiroilleet muuten kuin maistelumielessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne kirosanat on olemassa ihan tarvetta varten. ;) Mutta katson kyllä tarkaan, mitä suustani päästän missäkin tilanteessa. Lasten myötä kirosanat ovat korvautuneet pehmoversioilla: saakuta, jumankavita, hitsi... Enkä käytä mitään kovempaa kirosanaa kuin sellaisissa tilanteissa, joissa mikään muu sana ei kuvaa tunnetta paremmin.
Spontaanisti pahoissa paikoissa, kuten jos sattuu kovasti tai vaikka lautanen tippuu ja hajoaa. Perkele tai hel(e)vetti on ne yleisimmät (hittoa tai persettä en laske kiroiluksi, ne on yleensä ne yleiset manaukset, joita tulee vähemmästäkin)
Sitten joskus vaihdan tyylilajiksi rääväsuun ja saatan sanoa, että joku oli saatanallisen luja ääni, tai että joku kolmas henkilö oli ihan että "mitä vittua". Siis en välttele kirosanoja, jos ne liittyvät jotenkin tarinaan.
Lasten (alle kouluikäisiä) kuullen en kiroile, tosin tuon "perseen" ja "paskan" ne on kuullut joskus.
Oon kyllä yrittänyt vaihtaa näitä sanoja kesymmiksi. Jumaliste taitaa olla nykyään se sana jota manailen.
Mies kylläkään ei säästele sanojaan, tyhmä kuin on, joten siltä noi lapsetkin on jo jotain oppinut.
nykyisin enemmän huomiota.
Spontaanisti pahoissa paikoissa, kuten jos sattuu kovasti tai vaikka lautanen tippuu ja hajoaa. Perkele tai hel(e)vetti on ne yleisimmät (hittoa tai persettä en laske kiroiluksi, ne on yleensä ne yleiset manaukset, joita tulee vähemmästäkin) Sitten joskus vaihdan tyylilajiksi rääväsuun ja saatan sanoa, että joku oli saatanallisen luja ääni, tai että joku kolmas henkilö oli ihan että "mitä vittua". Siis en välttele kirosanoja, jos ne liittyvät jotenkin tarinaan. Lasten (alle kouluikäisiä) kuullen en kiroile, tosin tuon "perseen" ja "paskan" ne on kuullut joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos esim. säikähdän kovasti tai lyön varpaani.
Luulin ettei minusta olisi rankempien voimasanojen käyttäjäksi ollenkaan. Kerran kuitenkin säikähdin liikenteessä erään törttöilijän käytöstä niin, että latelin spontaanisti "vittu perkele saatana!!!". Olin yksin autossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en ihmiste ilmoilla jotenkin sitä osaa käyttäytyä sillälailla ettei sitä v- sanaakaan tule silloin.
Alue: Aihe vapaa
kovin sana, mitä suustani kuuluu, on perhana. Ja sitäkin aika harvoin.
En myöskään huuda, jos satutan itseni. Enkä kilju, jos pelästyn. Synnytyksessäkään en saanut edes suuta auki, en hyvässä enkä pahassa.
Muutoin olen aika suupaltti..