Te joiden sisarus vain äidin puolelta biologinen mutta olette kasvaneet yhdessä,

mutta mieheni ei edes muistanut mainita siitä minulle ensimäisen seurusteluvuotemme aikana. Eli ainakin hänelle tuo puoliveli on ihan täysin samanarvoinen kuin ne kokoveljetkin :)

"puolikasta" siskoa. Täysin biologisia sisaruksia ei ole, eli vertailukohtaa ei tietenkään ole mutta kyllä nuo siskot on mulle ihan "täysiä" ;) Siis en edes ajatteli puolikkuutta muuta kuin näin, kun joku sitä kysyy. Puhun ulkopuolisille siskoista, en siskopuolista jne.

neljä lasta, joista kaksi nuorempaa eri isälle kuin kaksi vanhempaa. Nuorempien isä kuuluu perheeseen. Kaikki lapset ovat minusta aivan täyssisaruksia eikä meillä koskaan ole hyväksytty kenenkään suusta tuota sisarusPUOLInimitystä. En usko lasten kokevan olevan jotenkin eri asemassa suhteessa perheeseen tai minuun, mutta esikoinen (12-v tyttö) käy läpi jotakin "isäkriisiä" ja tuo hankalissa tilanteissa kärkkäästi esiin sen, että X (nyk. mieheni) ei ole hänen isänsä! En kuitenkaan usko sen vaikuttavan millään lailla hänen suhteeseensa pikkusisaruksiin. Sen sijaanhän käyttää isänsä lapsesta uuden puolison kanssa nimitystä siskopuoli, mutta hehän eivät asu yhdessä ja heillä on eri äiti. Joten kuvittelisin, että sama äiti ja sama koti ovat tärkein yhteen sitova osatekijä.

kaksi puolikasta sisarusta. En ajattele heitä puolikkaina, olen itse elänyt isäpuoleni kanssa pidempään kuin sisarukseni. He ovat minua huomattavasti nuorempia ja teininä kieltämättä oli perheessä todella ulkopuolinen olo. Se johtui lähinnä vanhempieni kyvyttömyydestä olla kanssani, he keskittyivät vain näihin kahteen rakkautensa hedelmään.



Välit sisaruksiini ovat hyvä ja lämpimät, heitä kohtaan en ole koskaan tuntenut katkeruutta. Vanhempiani kohtaan kylläkin, sillä mielestäni he eivät suorituneet kovinkaan kummoisesti uusperhe-elämästä.



Sanoisin, että vanhempien on syytä pitää huoli siitä, että kaikki lapset kokevat olevansa yhtä tärkeä osa perhettä. Lapset kyllä hoitavat omat välinsä ihan luontevasti, ei siinä puolikkaisuuksia mietitä.

Meillä sisarusten kesken läheisyys ei ole mennyt täys- tai puolisisaruuden mukaan. Minä ja siskopuoleni olemme läheisempiä, kuin siskoni ja veljeni (täyssisasukset) keskenään. En usko, että näissä asioissa biologialla on hirveästi merkitystä, enemmän ihmisten luonteilla ja vanhempien suhtautumisella.

Ainakaan niin kauan, kuin asuimme kaikki yhdessä. Mulla on vanhempi sisko, jolla on eri isä kuin mulla, täyssisko, mua nuorempi, sekä pikkuveli ja -sisko, joilla on sama isä mutta eri kuin mulla. Kenenkään isällä ei ollut mitään tekemistä meidän arkemme kanssa, nuorimmat kävivät silloin tällöin isänsä luona. Kaikki siis asuimme äidin luona, ja olimme siskoja ja veljiä keskenämme, se siitä.



Viranomaistaholla näin ei kuitenkaan ajateltu. Ensin isosiskoni muutti pois kotoa, ja sitten nuoremmat sisarukset muuttivat ensin isänsä luokse ja sieltä sijaisperheeseen. Mulla ja täyssiskolleni etsittiin pitkään sijaisperhettä, mutta kun ei löytynyt, muutimme lastenkotiin. Tässä kohtaa sosiaalityöntekijät yms. viranomaiset olivat sitä mieltä, että meidän ei ole tarpeellista pitää yhteyttä muihin sisaruksiimme. Isosiskomme kuitenkin oma-aloitteisesti piti yhteyttä meihin, mutta nuorimmat olivat vielä niin pieniä, etteivät pystyneet. Mä olin tuolloin jo yli 10-vuotias, samoin siskoni, mutta meidän ei annettu esim. vierailla näiden nuorempien sisarustemme luona ollenkaan.

En ole tullut siskoni kanssa toimeen, mutta en tiedä onko sillä merkitystä että hän on puolikas. Perheessämme kuitenkin varmasti eriarvoisuus vaikutti osaltaan tilanteeseen huonontavasti. Eli vastaisin kysymykseesi että riippuu vanhemmista!

sisarusta, jotka pikemminkin kasvaneet mun kanssa (olen vanhin), enkä koskaan ajattele heitä mitenkään puolikkaina sisaruksina... Isän puolelta noita puolikkaita on myöskin ja sit on isäpuolen lapset edellisestä liitosta ja he ovat kutakuinkin samalla viivalla. Jos joku kysyy, he ovat mun siskoja ja veljiä, mutta yhteyttä pidetään harvakseltaan, jos ollenkaan.

jos lapsi kasvanut toisen lapsen kanssa samassa kodissa, ovat yhtä läheisiä kuin siskot/veljet, vaikka ei olisi sukua ollenkaan. Kiintymyssuhteet tulee siitä yhdessä kasvamisesta, ei sukulaisuudesta.

Minulla on isosiskopuolikas ja täyspikkuveli. Puolikas sisko on aina tuntunut yhtä täydeltä sisarukselta kuin veljenikin koska asuimme aina yhdessä.



Mutta sitten jostain syystä isosisko on kovasti tuntenut silti olevansa porukasta vähän erillään. Se tuntuu minusta pahalta, koska itse pidän ihan täyssiskona.

Täyssisaruksia minulla ei ole, joten mahdoton verrata.



Uskon, että huolesi on aiheeton etenkin, kun olette samaa perhettä eli asutte yhdessä. Etälapsen asemassa tilanne voisi olla toinen.

Minulla on puolisisaruksia, olemme ihan läheisiä. Olen kuitenkin tuntenut ulkopuolisuutta perheessä, johtuen vanhemmistani.



Mikäli osaatte itse kohdella kaikkia lapsia tasavertaisina, ettekä korosta tätä "puolikkuutta", menevät asiat omalla painollaan.



Teillä on siis asiassa ratkaiseva rooli.

itselläni on yksi "kokonainen" ja yksi "puolikas" sisarus mutta paljon läheisempi olen viimeksi mainitun kanssa. Meillä ainakin paljon enemmän luonne- kuin geenikysymys.

itselläni 4 veljeä josta yksi "täysveli" ja muut "puolikkaita" mutta jokainen on yhtä rakas!!!!

Minulle velipuoleni äidin puolelta on ollut aina "oikea veli" koska olemme asuneet samassa taloudessa ollessani lapsi. Lisäksi minulla on yksi sisarpuoli ja kaksi velipuolta isän puolelta, jotka olen mieltänyt aina ns. puolikkaiksi. Välit ovat hyvät, mutta ei pidetä paljoa yhteyttä. Ei olla läheisiä, koska olemme asuneet koko elämämme toisistamme erillään.