Voi ei! Lapselle kasvaa väärän muotoinen etuhammas :(
ja kyse on vielä pysyvästä hampaasta.
Maitohampaat lapsella ovat olleet ihan tavalliset, mutta uusi etuhammas (ylhäällä) onkin semmoinen pyöreä tappi :(
Maitohammas irtosi joulunpyhien aikana eikä tuota uutta hammasta vielä paljoa näy, mutta se on selvästi eri muotoinen kuin etuhampaan kuuluisi olla.
Onko kellään kokemusta tuommoisesta?
Onko sille mitään tehtävissä?
Kommentit (8)
ja oikea pysyvä hammas tulee vasta myöhemmin.
Pitää kuitenkin käydä hammaslääkärissä varmistamassa asia.
Jotenkin olen aina kuvitellut että maitohampaiden jälkeen tulee pysyvät hampaat. Tuommoisista ylimääräisistä hampaista en ole kuullutkaan.
ap
Meidän nyt 5v pojalla on jo vuoden ajan ollut yläikenessä, kitalaen puolella rautahampaan kokoinen ylimääräinen hammas, joka on tarkoitus operoida pois. Odotamme juuri aikaa oikomislääkärille.
Pojan purukalusto kuvattiin viime keväänä ja siellä näkyi selvästi, että hammas on ylimääräinen ja sen takana näkyy ihan oikea hieno rautahammas. Itse ihmettelin tätä suuresti, mutta silloinen hammaslääkärimme sanoi, että vetää näitä ylimääräisiä pois lasten suusta "lähes viikottain". Eli kyllä niitä on paljon.
vastanneille :)
Pitääkin varata aika hammaslääkärille ja pyytää kuvaamaan leuat.
ap
jospa nyt kuitenkin odottelisit että se hammas tulee kokonaan näkyviin...?
Toinen etuhammas näyttää ihan poskihampaalata ja on vielä vinossa. Nyt odotellaan, että toinenkin etumaitohammas lähtee, jotta nähdään, onko se toinen normaali. Mitään ei kuulemma vielä voi tehdä:-( Saattaa olla, että hammas on vioittunut kaatumisesta pari vuotta sitten, tai sitten on muuten viallinen. Surullista:-(
Mun siskon vanhimmalla tytöllä lähti elokuussa eka hammas ja aika pian esiin tuli pysyvä hammas, joka näytti ihan oudolta! Kun se oli kokonaan tullut näkyviin, siskoni vei tytön hammaslääkäriin ja hammas kuvattiin. Selvisi, ettei se ollutkaan pysyvä hammas vaan ylimääräinen, joita lapsille tulee hammaslääkärin mukaan erittäin usein.
Hammas vedettiin pois heti ja nyt joulunpyhinä alkoi ikenestä paistaa komea ihan "oikean näköinen" hammas.
Onko lapsesi leukaperät siis kuvattu vai mistä tiedät sanoa, että hammas on pysyvä hammas? Jos huolettaa, vie lapsi hammaslääkäriin.
Kiitos tiedosta! Pitää varmaan kohta viedä lapsi hammaslääkäriin taas ja vaatia kuvausta! Tuollaisesta en tiennyt mitään!
ei ap vaan se toinen:-)
Mun siskon vanhimmalla tytöllä lähti elokuussa eka hammas ja aika pian esiin tuli pysyvä hammas, joka näytti ihan oudolta! Kun se oli kokonaan tullut näkyviin, siskoni vei tytön hammaslääkäriin ja hammas kuvattiin. Selvisi, ettei se ollutkaan pysyvä hammas vaan ylimääräinen, joita lapsille tulee hammaslääkärin mukaan erittäin usein.
Hammas vedettiin pois heti ja nyt joulunpyhinä alkoi ikenestä paistaa komea ihan "oikean näköinen" hammas.
Onko lapsesi leukaperät siis kuvattu vai mistä tiedät sanoa, että hammas on pysyvä hammas? Jos huolettaa, vie lapsi hammaslääkäriin.
tosin kyse on maitohampaasta ja hammaslääkäri jo kerkesikin sanomaan ettei sille tehdä mitään kun ei ole pysyvä hammas. Eli jos rautahammas olisi ollut erikoisen muotoinen, niin sitten varmasti sille olisi tehty jotain, näin ymmärsin.