vaimoni on ylipainoinen

sillä ei oo mitään motivaatiota vähentää syömistä tai lisätä liikkumista. Eikö se lähtis jonnekin muualle liikkumaan ku lenkille? Jos vaikka yhdessä kävisitte jossain? Hiihtämässä? TAi jossain?

ennemminkin taitaa ärsyttää.



Jos vaimoa ei itseään kilot haittaa, niin sinun keinosi ovat aika vähissä. Ei kukaan jaksa laihduttaa vain siksi, että se olisi jostakusta toisesta hyvä ajatus.



Voit puhua asiasta hänen kanssaan - hienotunteisesti tietenkin. Tai sitten voit vain olla kypsä aikuinen ja todeta, että tämä on nyt sitten pieni osa sitä vastamäkeä, jonka sitouduit sietämään. Ehkä hän kuitenkin ihmisenä on edelleen se, johon aikoinaan rakastuit?

itse olen yhtä numeroa isompi kuin tavatessa, mutta silloin olinkin laiha kuin luuranko bilekauden jäljiltä.



Mun miehelle on tullut 30kg ylipainoa 4 vuodessa ja rehellisesti sanottuna, mua oksettaa se. Alkuun yritin hienovaraisesti ja koska teen ruoat, ajattelin, että menee helposti kun tarjoan vain kevyttä. Mutta ukko syö kolmen annoksen jos ruoka ei lopu ennen sitä ja tyhjentää kaapit kaikesta mahdollisesta joka hiivatin päivä.



Kun se ei tehonnut, aloin nalkuttaa terveysriskeistä. Eipä tehonnut sekään, nykyisin tyydyn toteamaan, että on läski ja syö liikaa, eikä jaksa sekstata enää, josta huomauttelen aika rankastikin.

Kyllähän se luokkaa, näkeehän sen, mutta täytyy ihmisellä olla itselläänkin joku vastuu omasta terveydestä ja parisuhteen hyvinvoinnista.



Sano vaimolle, että se napostelu saa luvan riittää ja on alettava huolehtimaan itsestään jo terveyden vuoksi. Suuttuu kyllä, mutta muussa tapauksessa saat kohta katsella läskivuorta. Ja fakta on, että naisille on sanottava suoraan ja niin, että sinne nenään menee koko herneenpalko, muuten ei viesti mene perille asti!

mutta ei myöskään ilkeästi), että olet huolissasi hänen ylensyömisestään ja lihomisestaan. Olet siitä huolissasi hänen terveytensä (sekä fyysisen että psyykkisen) takia ja myös teidän parisuhteenne vuoksi. Sano suoraan, että pelkäät reilun ylipainon vaikuttavan myös suhteeseenne negatiivisesti. Todennäköisesti vaimosi loukkaantuu ensin verisesti, joten anna hänelle aikaa käsitellä asiaa. Leppymisen jälkeen toivottavasti pystytte keskustelemaan asiasta yhdessä ja sopimaan esim. liikuntaharrastuksista.

miksi jotkut uskottelevat itselleen, että ulkonäön muuttuminen negatiiviseen suuntaan ei vaikuttaisi negatiivisesti myös esim. toisen seksihaluihin. Kyllähän te käytätte ulkonäköä mittarina puolisoa valitessanne, miksi se yhtäkkiä olisi vähemmän tärkeää? Olishan se kiva, jos kaikki rakastaisivat kaikkia ja ajattelisivat vain hyvää ja maailmassa ei olisi sotia eikä köyhyyttä, mutta se vaan ei mene niin.

Jo pienikin ylipaino saattaa nostaa verensokeriarvot kakkostyypin diabeteksen rajamaille. Myös kolesteriarvot voivat paukkua.



Voisit ehdottaa vaimollesi käyntiä verikokeissa ja siitä edetä toivottavasti parempaan suuntaan.

miksi jotkut kuvittelevat, että huomauttelemalla toiselle lihavuudesta se toinen haluaisi laihtua?

Itselläni on kiloja kertynyt hieman. Kun olen laihalle miehelleni ilmoittanut että nyt laihdutan, hän viimeistään viikon kuluttua kysyy että mennäänkö pizzalle, haetaanko hampurilaista tms. matkatuliaisina tulee aina suklaata. Itsehillintäni on valitettavasti aika huono ruoan suhteen, jotan myös miehen tuki on tärkeää. yhdessä siis salaattikauppaan. Todennäköisesti vaimosi syö eri tunnetiloihin, esim. tylsyyteen. Anna paljon huomiota ja rakkautta, ehkä silloin ei vaimon tarvitsisi korvata ainakaan mitään ruoalla. Tietenkin halun laihtua täytyy lähteä vaimostasi, mutta voit tukea häntä paljon.

Jotenkin en jaksa uskoa että nalkuttaminen auttaa, koska toinen osapuoli toimii silloin pelosta käsin (jättämisen, pahan mielen), eikä siitä silloin tule mitään pitkällä tähtäyksellä. Todennäköisesti emäntäsi vaan lisää suruun ja ahdistukseen syömistä rykäistyään ensin jonkun sairaaladietin.



Rupea itse kuntoilemaan ja huolehtimaan ulkonäöstäsi. Asiat ja elämäntavat tuppaa tarttua. Itse laihdutin 7 kiloa ja nyt mies on ruvennut käymään puntarilla ja katsomaan mitä syö ilman että on tarvinut sanallakaan mainita.



Ota aktiivisempi rooli perheenne ruokahuollossa. Jos rupeat itse terveystietoiseksi, se on luonteva lisä siihen. Rupea sinä tekemään teidän ruokaostokset ja jätä herkut kauppaan. Opetelkaa yhdessä syömään kevyemmin. Aloittakaa yhteinen liikuntaharrastus. Jos haluat pitempaiaikaisia tuloksia, luulen että ainoa keino on itse vähän panostaa asiaan. Niin se tuppaa menemään joka asiassa, että jos jotain haluaa, on pakko toimia itse eikä jäädä odottamaan että toinen muuttuu.

on niin, että tietynlainen ulkonäkö vetää puoleensa, ja jos toinen kovasti ulkoisesti suhteen aikana muuttuu niin on vaarana, ettei enää kiihota seksuaalisesti. Vaikka muuten olisi miten ihana kumppani.



Itselläni vaan meni toisinpäin, tapasin ihanan miehen, juuri sellainen miehenkokoinen ja mukava, minun ulkonäkökriteerini täyttävä ja tultiin vielä loistavasti juttuun. Yllättäen mieskin ihastui minuun hullun tavalla, ja suhde eteni nopeasti yhteenmuutto-asteelle. Miehellä oli ilmeisesti jollain tasolla huono itsetunto, ja omasta mielestään oli lihava (minun mielestä ei lihava, vaan sellainen tasaisesti iso... 185 cm ja 100 kg). Kerroin avoimesti, että pidän hänestä ulkoisesti juuri tuon kokoisena ja näköisenä, mutten tietenkään kieltänyt laihduttamasta, tärkeintähän kuitenkin on että kukin itse viihtyy vartalossaan. No, mies lopettikin syömisen kokonaan, veti siis ihan täysin sille teinityttöjen "porkkana päivässä" -linjalle, ja rupistui alle kolmessa kuukaudessa vajaaseen 80 kiloon, jolloin vasta paljastui, ettei miehessä ollut tosiaan lihaksen lihasta, ryhti oli huono ja nyt hän siis näytti hintelältä ja huonoryhtiseltä, kauempaa katsoen melkein vanhukselta. Plus että iho meni keltaiseksi, silmänaluset mustiksi, mies oli koko ajan pahalla päällä ja kaiken lisäksi alkoi vahdata minun syömisiä. Haukkuipa kerran suutuspäissään jopa läskiksi (olen normaalipainoinen, ehkä joo ylärajoilla...). Koko tämän ajan yritin puhua miehelle järkeä, kertoa rehellisesti että olen huolissani hänen terveydestään ja että minusta tuntuu kuin vika olisi minussa, että teen hänestä sairaan. Siltähän se ulospäin varmaan näytti; pari kuukautta saman katon alla kanssani, ja ikinä ei olisi uskonut samaksi mieheksi. Ja kyllä, tututkin huomauttelivat asiasta MINULLE. Siis tyyliin ettenkö anna miehelle ruokaa ollenkaan, tai että pakotanko miehen työskentelemään ympäri vuorokauden kun näyttää siltä että on nukkunut ja syönyt viimeksi kolme kuukautta sitten??



Hermohan siihen touhuun meni, ja suhde umpisolmuun, ennen tultiin niin hyvin juttuun, nyt ei löytynyt enää edes yhteistä puhuttavaa, seksiä en olisi voinut edes kuvitella, mies oli ällöttävä. Minua harmitti silloin kovastikin, miten olin voinut muka erehtyä noin täysin ihmisestä, en kuitenkaan ollut ensikertalainen vakavassa suhteessa. Ikää meillä 28 (minä) ja 34 (mies).



Viiden kuukauden jälkeen luovutin ja erosin miehestä, yhdessä ehdimme siis olla 7 kuukautta ja niistä viimeiset viisi asuimme samassa osoitteessa. Erosta on nyt aikaa vuosi, ja mies edelleen hokee rakastavansa minua ja haluavansa minut takaisin. Eikä mene sitten millään perille, että minulla ei ole ainuttakaan samanlaista tuntemusta, olen pelkästään helpottunut kun suhde on ohi, ja ainoa mitä minulle suhteesta jäi käteen, on trauma siitä etten ehkä koskaan enää halua suhdetta kenenkään kanssa kun pelkään millaiseksi toinen oikeasti ajan myötä paljastuu...



No, tosiaan pelkkä ulkonäkö ei siis syynä tähän kaikkeen ollut, mutta sellainen alkusysäys kuitenkin kohti katastrofia, ja tosiaan itse kun olin aina ajatellut ettei minun ajatuksiani muuttaisi vaikka kumppanin ulkonäkö mitenkin radikaalisti muuttuisi..



Ap:n kannattaa siis ihan avoimesti puhua vaimolle. Kertoa heti rehellisesti missä mennään, hienovaraisuus saattaa kostautua.