Mä olen katkera mun miehelle kun se pääsee vauva-aikana niin helpolla

Minusta se arki ja äiti-riippuvuus helpottaa koko ajan vauvan kasvaessa. Meillä on nyt puolivuotias vauva, jolle kelpaa maito vain suoraan tissistä. Olen siitä huolimatta käynyt jumpassa ja käyn kaupassa tms. ilman vauvaa, jos mies on kotona. Mies on nimittäin kolmena viikkona kuukaudesta työnsä takia vain viikonloput kotona. Meillä on kaksi isompaakin lasta, joista on onneksi jopa apua vauvan kanssa, mutta kyllä hekin tietysti oman aikansa vievät.



Minusta tuntuu, että oma mieheni on välillä katkera siitä, että vauva on riippuvainen enemmän minusta kuin hänestä. Tällaista tämä on, eikä sille voi oikein mitään.

tutuilta ajatuksilta! Ja mainittakoon vielä, että mieheni on varmasti keskivertoa osallistuvampi isä ja muutoinkin hyvä mies. Mutta silti.



Onko kyseessä esikoisesi? Meinaan vaan, että minulta nuo ajatukset eivät ole poistuneet vieläkään vaikka lapsi on jo leikki-ikäinen. Jotenkin tuntuu, että vaikka mies osallistuu lapsen hoitoon tasavertaisesti on kasvatusvastuu loppukädessä kuitenkin minulla. Esim. minulle jää huolehdittavaksi, että lapsi luopuu tutista, aloittaaa pottailun jne.



Ja "stessi" lapseen liittyen on minulla huomattavasti suurempi: mies voisi esim. hyvällä omallatunnolla lähteä viikon lomalle ilman lasta, mutta minä saisin hirveät omantunnon tuskat.

Lapsi on meidän toinen lapsi ja nyt 2 kk. Ekan kanssa oli samoja tuntemuksia mutta ei näin vahvasti. Silloin ehkä hieman nautinkin marttyyrin ja kodin hengettären roolista mutta nyt se vaan ottaa päähän.



Kuulostaa tutulta tuokin mitä edellinen kirjoitti että mies voisi tosiaan lähteä viikon lomalle ilman lasta, minä en koskaan pystyisi moiseen, tai ainakin syyllisyys olisi valtava. Ja minua ei haittaa miehen menot, en tulisi yhtään onnellisemmaksi vaikka hän jättäisi kaikki omat harrastuksensa ja heräisi sata kertaa yössä. Kateutta tämä vaan on, kateutta siitä että isyys on niin paljon mukavempaa kuin äitiys.

Just tuolta tuntuu. Oon koittanut miehellekin selittää, mutta ei jotenkin ymmärrä sitä biologista suhdetta, joka mulla äitinä on lapseen. Olen siis vapaa lähtemään lomalle, harrastuksiin ym., mutta kun en halua. Joskus olen ihan tosi kateellinen, kun mies huoletta katselee telkkaria ym. Kun minulla on koko aijan mielessä kuinka lapsi voi.

Meillä tosin esikoinen kyseessä ja ikää vasta 5kk.

Juuri noiden asioiden ja tuon tunnesiteen takia lapsen ja äidin suhde on ainutlaatuinen eikä sitä voi verrata mihinkään. Teillä on jotain mitä se mies ei saa ikinä kokea !

Ja "stessi" lapseen liittyen on minulla huomattavasti suurempi: mies voisi esim. hyvällä omallatunnolla lähteä viikon lomalle ilman lasta, mutta minä saisin hirveät omantunnon tuskat.

Ketjun aloittajalle tsempitys; parin kuukauden päästä jo helpottaa, mutta ensimmäiset kuukaudet ovat juuri tuota. Osalla lapsista voi kestää vähän pitempäänkin, mutta viimeistään puolivuotiaana, kun lapselle voi tarjota jo muutakin kuin rintamaitoa, voi tavallisten parin tunnin iltamenojen osalta pumppailutkin jo yleensä unohtaa.

Sanoisin, että käytännön juttuja tärkeämpää olisi kaikille stressaajille työstää tuota omaa korvienväliä. Kannattaa opetella luottamaan muihinkin ihmisiin oman lapsen hoitajana. Etenkin oma puoliso (aviomies) tulisi nähdä ihan yhtä tasavertaisena hoitajana lapselle kuin mitä itse äitinä on.

ja se yöllä kuorsaus! Se voi tosissaan ärsyttää. Imetätät tuhannetta kertaa ja mies vaan saa kuorsata.



Kyllä mäkin tunnistan vielä lsaten ollessa vanhempia samoja tunteita, esim. koululaisten muistamiset (paperit, kokeet, vanh.illat) on viimekädessä mun harteilla.

Samoin koko paletin pyörittäminen on mun organisointikyvyn varassa.



Mutta kun elämässä on muuta, siis esim. työ niin yleensä ei jaksa miettiä noita, vaan joskus kun suututtaa.



Mutta nyt kun on taas vauva ja ympyrät paljon puenempiä sekä tietysti fysinen väsymys siihen päälle, niin useammin kokee noita tunteita.

Sekä tietenkin ne erot esim. imettämisen takia on suuremmat nyt.



Mutta kyllä luonto on suurin syyllinen, äidillä vaan on niin kiinteä suhde lapseen.

Esim. äiti tietää vaikka tv:tä katsellesa mitä taapero puuhaa, mutta mies voi keskittyä täysillä telkkariin, varsinkin jos äiti on kotona.



Ikinä varmasti ei eroon pääse noista tunteista, mutta ajan kanssa saavat kuitenkin eri mittakaavan.

ja varmaan miehen kanssa juttelu auttaisi myös. Mies vaikka muistaisi sitten kehua "saavutuksia" enemmän.

Nyt tosin alkaa jo helpottaa, kun vauva on 8kk eikä enää ihan niin äidin perään kuin aiemmin. Kyseessä on meidän kuopus, oikea tissitakiainen :) Esikoinen oli aikoinaan pullovauva, mutta hänen kanssaan oli koko vauva-arki niin säätöä että oli pää hajota sekä multa että mieheltä silloin. Tämän kuopuksen kohdalla mieskin on alkanut olla jo vähän kärsimätön, että koska se oikein irtoaa näistä mun rinnoistani, jotta hänkin pääsisi tämän lapsen kanssa aikaa viettämään.



Mihinkään menoille en edelleenkään hingu, vaikka olisi välillä kivakin mennä - mutta sitten taas tulee se ajatus, että tuo minun vauvani itkee kotona, kun äiti ei ole paikalla, ja sellainen tahallinen itkettäminen tuntuu niin väärältä ja turhalta. Kohta tuo vauvakin on jo niin iso, ettei sitä edes näy kotona kuin nukkumassa, joten miksi ihmeessä minun pitäisi sitä itkettää ihan turhaan nyt? Mä kyllä luotan etenkin mieheeni, mutta myös muihin ihmisiin lasteni hoitajana, mutta juuri tuo turha itkettäminen on mun kompastuskiveni. Kun äiti on pienelle niin rakas, niin mä en henno häntä kiusata olemalla pois kovin pitkiä aikoja.



Ja toisaalta, isä on oikeasti tasavertainen äidin kanssa vasta sitten, kun isäkin voi olla raskaana, synnyttää ja imettää. Niin se vaan on, vaikkakin juuri tämä äidin "raskaampi" rooli on se, mikä tekee suhteesta lapseen erityislaatuisen.

Mies sai/joutui tekemään osansa ja ehkä jopa enemmänkin. Keneen luotat, jos et mieheesi.

Et kai montaa kertaa tunnissa imetä? Tuosta tuttipullojen kanssa heilumisesta tuli mieleen.



Mä noudatin parhaani mukaan neuvolan harmaanhapsisen tädin ohjetta: anna isän osallistua ja hoitaa lastaan omalla tavallaan. Kokeile sinäkin! Ei tule olemaan helppoa, mutta palkitsevaa on (vaikka body olis väärinpäin tai eri pari sukat, niin anna olla :)).



Minä joudun työni puolesta matkustamaan paljon ja siksikin on pakko luottaa, että mies pärjää.

osallistuu. Viimeistään toisen kohdalla. Musta oli tosi jees jäädä videoiden ääreen imettämään kakkosta, kun mies vei nelivuotiaan räntäsateessa ulos harmaanhämärään puistoon... Minä hoidin toki imettämisen öisin, mutta mies hoiti aina aamuvirkun esikoisen.

Mutta miehen sydäntä selvästi särki, kun ei tietyissä vaiheissa saanut tissittömänä vauvaa tyyntymään, vaikka kaikkensa teki ja hyvä isä on. Kyllä se mieskin osansa hommista saa, jos ottaa.

Kiva lukea että muutkin ajattelee samoin T. Ap

Kuudes muksu syntymässä piakkoin ja vauva kun on tississä kiinni ekät kuukaudet, niin miehelle jää 5 sisaruksen (kaikki alle 10v) hoito lähes kokonaan. Erityisesti iltaisin mä saan lojua sohvalla vauvan kanssa ja mies suihkuttaa, pukee ja jynssää hampaita.



En kadehdi häntä ;)

Ihan samoja fiiliksiä mullakin oli, ja mies tosiaan teki sen mitä pystyi. Fakta vaan on, että moni vauva syö useasti yön aikana ja kaikki äidit eivät osaa levätä imetyksen aikana. Ja että isän heräämisestä ei ole juurikaan apua, muuta kuin henkinen tuki korkeintaan. Ja tietysti väsymyksen aiheuttaminen myös miehelle ;)...



Pääasia, että tunnistat katkeruuden ja kiukun ja osaat pitää sen vain tunteena, etkä ala rakentaa siitä konfliktia sinänsä viattoman miehesi kanssa. Jutella voi, mutta älä ihmeessä syytä ja syyllistä miestä siitä, että tämä nukuu, jos heräämisestä ei olisi sinulle mitään apua kuitenkaan.



Kyllä te ehditte jakaa sitä työmäärää taaperon korvatulehduksia ja oksennustauteja hoitaessa...

en nauttinut vauvasta aluksi ollenkaan, sanoisinko ekaan puoleen vuoteen.Ekat 3 kk imetin, osaimetyksellä,ja tunnustan että sekin saattoi loppua juuri siihen ettei mulla ollut sitä mahtavaa tunne-sidettä lapseen silloin.Isä taas oli haltioissaan heti alusta. Nyt kun lapsi on vuoden, olen aivan rakastunut häneen ja tiedän, mitä tarkoittaa "kuolisin hänen puolestaan". Välillä kyllä pelottaa, että olenko pilannut lapsen kun en osannut alusta asti olla Äiti...

sitä samaa täällä. Meillä on vauva pulloruokinnassa ja syö kiinteitä, mutta pääsääntöisesti öisin minä herään koska miehen on saatava nukkua, käyhän hän töissä. Hän ajattelee, että minä saan päivällä levätä ja "löhöillä". Itse herään joka aamu samaan aikaan kuin mies, enkä päivisinkään nuku, joten univelkaa tuo minulle teettää.

Koen jopa, että mies pääsee töihin "hengähtämään" vauvan hoidossa. Tulee hampaita ja vauva valittaa sitä. Itse menisin mielelläni päivisin töihin "hengähtämään".

Kiinteiden aloittaminen on minun vastuulla, jopa se että niitä kiinteitä päivittäin syödäään - ja mitä syödään. Kaikki uudet vaiheet vauvan elämässä on minun vastuulla, ei mies niistä ole ottanut selvää joten jos jäisi hänen tehtäväkseen niin mitään ei tapahtuisi.

Ei taida tulla lisää lapsia meidän perheeseen, tämä riittää.