Kaukosuhde?

tärkeintä on se molemminpuolinen luottamus ja tasa-arvoisuus. Itsellä takana lähes 2 vuotta kaukosuhdetta, välimatkaa on noin 250 km. Töistä johtuen näemme noin kerran kuukaudessa viikonlopun ajan, tietysti osan lomista yritämme viettää yhdessä. Päivittäin viestittelemme ja netissä keskustelemme, harvemmin tulee soiteltua..vasta sen pahimman ikävän yllättäessä :)



Meillä ei ole lapsia kummallakaan, joten siinä mielessä tilanne on helpompi kuin sinulla..mutta en usko lasten olevan esteenä millään tavalla, jos vain molemmat ovat sinut asian kanssa.



Välillä ikävä on ihan sietämätön, varsinkin läheisyyden kaipuu vaivaa ainakin minua pahasti..mutta toisaalta sitten ne yhteiset hetket tuntuvat tosi arvokkailta, ja niihin jaksaa panostaa. Välillä pelottaa, että onko mahdollinen yhteinen arki joskus tulevaisuudessa sitten enää niin ihanaa..mutta sitähän ei kokeilematta tiedä :)



Tsemppiä sinulle ihastuksesi kanssa, minä kehottaisin etenemään rauhallisesti ja kuulostelemaan, olisiko tämä se ihminen, jonka vuoksi jaksaa kaukosuhteen rankkojakin hetkiä.

Kiitos :) piristipä kummasti lukea viestisi.



Meillä tuntuu molemmilla olevan melkoinen ikävä jo päivä sen jälkeen kun ollaan erottu. Me ollaan tavattu nyt poikkeuksellisen paljon, mut luultavasti voidaan viettää noin 5 pv kuukaudessa yhdessä.



Luotan jostain syystä häneen paljon enemmän kuin koskaan kehenkään aiempaan poikaystävään tai entiseen aviomieheeni vaikka hekään eivät aihetta antaneet ja asuivat ihan lähellä. Tää tuntuu tapaukselta jonka tähden voisin kärsiä niitä rankkojakin hetkiä, mutta aika näyttää :) Pitäisi ottaa ihan iisisti eikä mennä asioiden edelle, mutta väkisinkin tällaisia pohtii. On kiva kuulla muiden kokemuksia.

avioliittoon 5½ vuotta sitten. Ja edelleen tuo mies tuossa nojatuolissa istuu.

Meillä ei myöskään ollut lapsia kummallakaan ja tavattiin kyllä lähes joka vkl, ainakin joka toinen.



Arki yhteenmuuton jälkeen sujui hyvin, toki omat kitkansa siinä oli. :)



Suosittelen. Ehtii ainakin tutustumaan toisen henkiseen puoleen hyvin.

Miesystäväni joutui muuttamaan opintojen tähden lastensa kanssa toiseen kaupunkiin seurusteltuamme puolisen vuotta. Näemme viikonloppuisin, yleensä minä lähden hänen luokseen yhdeksi tai kahdeksi yöksi. On ollut aika rankkoja hetkiä. Läheisyydenkaipuu on minulla kovin suuri ja se tuntuu olevan tässä se vaikein asia. Tietysti työviikon jälkeen kun viikonloppu kuluu matkustaessa, on aika väsynyt maanantaina.Miesystäväni haaaveilee siitä, että minä muutan lapseni kanssa jossain vaiheessa hänen luokseen, sepä vaan ei ole yksinkertaistamurrosikäisen kannsa. Epävarma tulevaisuus ja harvat yhteiset hetket kahden kesken pistävät suhteen koetukselle. Vaikea yhtälö.

Ollaan vuosi oltu yhdessä. Alkuun nähtiin kerran kuukadessa (=viikonloppu) mutta nykyään lähes joka viikonloppu.



Viikolla ikävä on kova, mutta tosiaan yhteinen aika todella hienoa ja arvokasta. Hänellä ei ole lapsia, minulla on yksi.



Tulevaisuudesta en osaa vielä mitään sanoa, tässä hetkessä on hyvä olla. Samaten mulla on se tunne, mitä joku jo kirjoitti, että luotan häneen enemmän kuin muihin.



Onnea teille kaikille ja ihanaa kevättä ?