Mä en jaksa enää mun miestä.

Mä en kestä mieheni jatkuvaa puuttumisen halua joka hemmetin asiaan. Nyt minun oli tarkoitus lähteä ystävieni kanssa Tallinnaan niin ensimmäinen kommentti oli, että "onko sulla varaa siihen?". Takana on raskas ja huolten täyttämä syksy eikä niille huolille ainakaan loppua näy ja koen itse olevani aivan puhki. Ajattelin, että tuo reissu tulisi tarpeeseen. Mies ei osaa ajatella muuta kuin sitä, että onko siihen rahaa. Mikään yhteinen tekeminen ei kelpaa hänelle, jos kyse ei ole liikunnasta. Hän myös vahtii minun liikkumisiani ja ilmaisee tämän tästä huolensa siitä, kun minä en harrasta liikuntaa. Jos ehdotan hänelle esimerkiksi leffailtaa ja ravintolassa syömistä niin tuo idea ota tuulta alleen, kun mies lähtisi mielummin yhdessä kävelylenkille. Lapsenvahteja meillä on tosi harvoin tarjolla, joten ylipäätänsä mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan on kortilla. Mua ärsyttää myös mieheni kontrollointi mitä tulee vaatteiden ostamiseen. Nyt hän haluaisi ostaa minulle talvitakin, mutta se pitäisi hänen mielestään ostaa urheiluliikkeestä ja sieltä joku naisellinen malli. Kun itse sanoin haluavani esim. villakangastakin niin mieheni tokaisi siihen vain, että mitä minä sillä teen, kun ei se ole monikäyttöinen eikä käy esim. lasten kanssa pulkkamäessä. Mua ahdistaa ja tuntuu, että tukehdun tähän suhteeseen. Tuntuu, että en saa minkäänlaista ymmärrystä ja kaiken pitäisi mennä mieheni mielen mukaan. Ainoa hyväksyttävä asia minkä voin itse keksiä on liikkua hullun lailla tms. tervehenkinen puuha :-( Tästä ei tule enää yhtään mitään.