Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Allergikkovauva, testeissä ei selvinnyt kaikki allergiat

Vierailija
28.12.2009 |

Meillä on kuusi lasta, kaksi (esikoinen=adhd ja kolmas=asperger) erityislapsia ja muut normaaleja. Ruoka-aineallergioita ei ole kuin esikoisella kananmuna ja kala, mutta eläin- ja siitepölyallergiaa ym. on meillä vanhemmilla ja kolmella vanhimmalla lapsella.



Kuopuksella ei alkuun osattu epäillä allergiaa ja sokeasti uskottiin, että koliikkia se vaan on. 3kk ja 4kk tuli ja meni ja itkut vaan jatkui ja jatkui. Hakeuduimme lopulta yksityiselle, jonka kautta pääsimme pienen kanssa allergiatesteihin. Testeissä näkyi allergioita, mutta vaikka olen ollut kyseisellä dieetillä niin itkut ym. eivät oo hävinneet. Testasimme myös erityiskorvikkeen, muttei sekään sopinut.



Nyt sitten arvuutellaan, että mikähän vielä vois allergisoida. Ruokavaliooni kuuluu tällä hetkellä 6eri ruoka-ainetta ja itkut, iho-oireet ja oksentelu välillä syönnin jälkeen jatkuu. Olen todella epätoivoinen ja myös väsynyt kun reilu 6kk on mennyt eikä ole juuri yöllä tai päivällä saanut nukkua. Kyllähän sitä vauvan kanssa valvois, jos sais nukkua kun vauvakin nukkuu, mutta pitäis jaksaa muidenkin lasten kanssa.



Nyt on hiukan helpottanut, kun pari viikkoa nuorimmat on olleet hoidossa pari päivää viikossa. On saanut nukkua sillon kun vauvakin sattuu nukkumaan. Vanhimmat lapset on 10v, 9v, 6v ja nuorimmat 1v 7kk kaksoset ja kuopus on kohta 7kk.



Onko muilla ollut niin, ettei allergiatestit ole vauvalla näyttäneet kaikkia allergioita? Miten saitte oireettomaksi? Alkaa usko mennä, että kuopukselle sopis mikään ruoka-aine...

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
29.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihoon tuli näppyjä ja masuvaivojakin oli ja neocaten kanssa kakka haisi pahalle (lääkäri kyllä sanoi, että se voi haista järkyttävälle neocatea käytettäessä) ja oli vihertävää ja vähän ripulilla.

Histamiini sivut löysin sattumalta, kun netistä etsin tietoa allergioista, ne on siis tutut.

Lääkärille soitin tänään ja sanoi, että kannattaa kokeilla vielä bataatin pois jättämistä ja huomenna meillä on sinne aika, niin mietitään taas tarkemmin. Ilmeisesti kuitenkin testataan muita erityiskorvikkeita ja mahdollisesti kuopus menee sairaalaan altistuksiin, joissa selvitellään, että mitkä ruoka-aineet hälle oikeasti sopivat. Vieläkään lääkäri ei uskonut, että refluksista olisi kyse, mutta määräsi kuitenkin refluksilääkkeen, jota voimme kokeilla oisko siitä apua.

D-vitamiinin jätin pois kun viimeks käytiin lääkärillä. Lääkäri sanoi, että sekin saattaa aiheuttaa masuvaivoja.

ap

Oletko jo vieraillut histamiinin sivuilla tai liittynyt yahoon allergialistalle? Ne on mun elämän pelastukset :)

Mulla on kuopus nyt 10kk ja sopivia ruoka-aineita 5 ja näillä mennään. Juu,kyllästyttää mutta pakko on. Tiedätkö,tiedän lapsia jotka ei vielä 3v ole saaneet kuin 1-2 ruoka-ainetta,joten pitää olla kiitollinen yhdestäkin tuon ylittävästä!!

Mitä oireita teille tuli Neocatesta? Se on yleisimmin siedetty korvike kyllä.

Otathan huomioon,että myös sun juomat asiat ja kaikki e-koodit yms vaikuttaa äm? Ja useat dekstroosit jne? Tää on niin salapoliisintyötä tää allergisen kanssa eläminen...

Vierailija
2/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

YKSITELLEN, niin saatte selville, mikä vauvaa vielä itkettää..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

järkevää, että ap:n pitäis aina pari viikkoa elää yhdellä ruoka-aineella? Ainakin meille sanottiin, että vasta parin viikon päästä tietää varmaksi sopiiko joku ruoka-aine vaiko ei.

Ota nyt eukko järki käteen ja TESTAA NE 6 RUOKA-AINETTA YKSITELLEN, niin saatte selville, mikä vauvaa vielä itkettää..

Vierailija
4/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

selville kuin karsimalla ruokavalion vaan yhteen ruoka-aineeseen.. EI voi mitään.

Vierailija
5/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli malttia tuohon nyt tarvitaan!



Vierailija
6/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niitähän on useita.

Mitä merkkiä testattiin? Kauanko? Imetitkö samalla?

Eli onko mahdollista että se korvike kävisi lapselle mutta hän reagoi johonkin sinun syömään?

Kuopuksella ei alkuun osattu epäillä allergiaa ja sokeasti uskottiin, että koliikkia se vaan on. 3kk ja 4kk tuli ja meni ja itkut vaan jatkui ja jatkui. Hakeuduimme lopulta yksityiselle, jonka kautta pääsimme pienen kanssa allergiatesteihin. Testeissä näkyi allergioita, mutta vaikka olen ollut kyseisellä dieetillä niin itkut ym. eivät oo hävinneet. Testasimme myös erityiskorvikkeen, muttei sekään sopinut.

Onko muilla ollut niin, ettei allergiatestit ole vauvalla näyttäneet kaikkia allergioita? Miten saitte oireettomaksi? Alkaa usko mennä, että kuopukselle sopis mikään ruoka-aine...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monia allergisoivia ruoka-aineita löytyi ihan allergiatesteillä (testien jälkeen jo pystyi jo luettelemaan mitä kuopus saa syödä) ja sillä elettiin sitten kolme viikkoa, mutta itkut ei mihinkään hävinneet ja nyt oon noin parin viikon välein jättänyt aina jonkin ruoka-aineen pois, mutta ei ole ollut vaikutusta itkuihin. Ne 6eri ruoka-ainetta ovat riisi, vadelma, mustikka, maissi, poro ja bataatti. Bataatin testaan luultavasti seuraavaksi, mutta vaikeinta tässä on kun nämä ruoat kyllästyttää eivätkä ole kauhean täyttäviä ja pakko kuitenkin imettää kun erityiskorvike ei sopinut.

ap

eli malttia tuohon nyt tarvitaan!

Vierailija
8/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ruoka-aineet, jotka allergiatesteissä todettiin kielletyiksi. Itkut ja muut oireet ei vähentyneet. Sitten oli reilu kaks viikkoa käytössä vain erityiskorvike, mutta sekään ei tuonut apua. Siirryin sitten takaisin imetykseen ja karsimaan yksitellen ruoka-aineita ja näin nyt sitten yritetään selvittää mikä/mitkä allergisoi.

Saimme neocate erityiskorvikkeen. Olen kuullut, että on muitakin, mutta tuon lääkäri meille määräsi.

ap

Niitähän on useita.

Mitä merkkiä testattiin? Kauanko? Imetitkö samalla?

Eli onko mahdollista että se korvike kävisi lapselle mutta hän reagoi johonkin sinun syömään?

Kuopuksella ei alkuun osattu epäillä allergiaa ja sokeasti uskottiin, että koliikkia se vaan on. 3kk ja 4kk tuli ja meni ja itkut vaan jatkui ja jatkui. Hakeuduimme lopulta yksityiselle, jonka kautta pääsimme pienen kanssa allergiatesteihin. Testeissä näkyi allergioita, mutta vaikka olen ollut kyseisellä dieetillä niin itkut ym. eivät oo hävinneet. Testasimme myös erityiskorvikkeen, muttei sekään sopinut.

Onko muilla ollut niin, ettei allergiatestit ole vauvalla näyttäneet kaikkia allergioita? Miten saitte oireettomaksi? Alkaa usko mennä, että kuopukselle sopis mikään ruoka-aine...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletteko testanneet siis kaikki? Annoitteko samalla muuta, kun sitä maitoa?

Vierailija
10/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Imettävän äidin ruokavaliota ei kannata karsia kovin köyhäksi, vaikutta ajo maidon koostumukseenkin. Vaikeissa allergioissa on joskus parempi vain lopettaa imetys kokonaan. Hyötyisit vertaistuesta, samalla saa hyviä vinkkejä. Vähän kyllä tuntuu, että itkun taustalla voi olla muutakin kuin allergiat. Pulautteleeko vauva paljon, olisiko refluksia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Soija kuitenkin allergisoi (testien mukaan), se ainakin ymmärtääkseni rajaa vaihtoehtoja noissa erityiskorvikkeissa. Kun testattiin neocate niin sillon kuopus ei muuta saanut kun erityiskorviketta

oletteko testanneet siis kaikki? Annoitteko samalla muuta, kun sitä maitoa?

Vierailija
12/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vauva oksentaa syönnin jälkeen, oksennus siis lentää kaaressa ja lisäksi iho lehahtaa pilkuille ja on masuvaivoja. Lääkärin (yksityisen) mukaan vauvalla ei olis refluksia.

Taidan soittaa uudestaan lääkärille, että mitä nyt tehdään.

ap

Imettävän äidin ruokavaliota ei kannata karsia kovin köyhäksi, vaikutta ajo maidon koostumukseenkin. Vaikeissa allergioissa on joskus parempi vain lopettaa imetys kokonaan. Hyötyisit vertaistuesta, samalla saa hyviä vinkkejä. Vähän kyllä tuntuu, että itkun taustalla voi olla muutakin kuin allergiat. Pulautteleeko vauva paljon, olisiko refluksia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

on päätellyt, ettei vauvalla ole refluksia? Epäilin ns. silent refluksia omalla vauvallani ja lukemani mukaan refluksin diagnosoiminen on erittäin vaikeaa. Voidaan tarvita jopa mittaus sairaalassa, mutta edes mittaukset eivät ole ihan varmoja. Kaverin lapsella on refluksi ja allergiat juuri kuvailemillasi oireilla.



Refluksilääkkeen kokeilu voisi kannattaa.

Vierailija
14/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

pois refluksi. Lääkäri ei maininnut, ettei mittauksetkaan ole täysin varmoja. Kiitos sinulle tästä tiedosta, osaan nyt kysellä jos vois edes kokeilla refluksilääkitystä.

ap

on päätellyt, ettei vauvalla ole refluksia? Epäilin ns. silent refluksia omalla vauvallani ja lukemani mukaan refluksin diagnosoiminen on erittäin vaikeaa. Voidaan tarvita jopa mittaus sairaalassa, mutta edes mittaukset eivät ole ihan varmoja. Kaverin lapsella on refluksi ja allergiat juuri kuvailemillasi oireilla.

Refluksilääkkeen kokeilu voisi kannattaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

on käsittääkseni kahta erilaista, toinen on luotettavampi. Jos on ollut mittauksessa, niin sitten pitäisin jo aika suurena mahdollisuutena, ettei refluksia oikeasti ole. Ja jos kerran sairaalahoidossa olette, teillä on todennäköisesti pätevät lääkärit.



t. 13

Vierailija
16/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja itkee masuvaivoja? Nämäkö on ärtyvän lapsen tunnusmerkit?

Luotan kyllä ennemmin lääkäriin, että kuopus on allerginen, mutta mille kaikelle niin se on tavalla tai toisella selvitettävä.

Luotan siis kyllä tuohon lääkäriin, meillä vaan on vasta parin viikon päästä seuraava aika hälle ja se on liian kaukana. Huomenna soitan ja kysyn miten etenen tästä eteenpäin, jotta itkut ja muut vaivat loppuis.

ap

Ja pelkästään helposti ärtyvä lapsihan ei mitenkään voi olla kyseessä?

Vierailija
17/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisit kokeilla olla ilman D-vitamiinilisää. Meillä D-vit. aiheuttaa vauvalle kovat vatsavaivat.

Vierailija
18/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja oksensi kaaressa, eikä mitään allergiaa löytynyt, epäilen vahvasti ettei mitään ollutkaan, vaikka lääkäri niin epäilikin.



Kutisevaa ihoa kun toiselle lääkärille taas kerran esiteltiin oli hän samaa mieltä, ihon punoitus ja kutina ovat vain tytön ihon ominaisuus, ei allergia. Ennemminkin johtuu Suomen ilmastosta, vuosi eteläisellä pallon puoliskolla todisti samaa.

Vierailija
19/20 |
29.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

vauvalla olisi allergiaa. Minä varmaan jättäisin ap:n sijassa pois bataatin ja d-vitamiinin. Bataatissa on paljon tärkkelystä, enemmän kun perunassa ja sekin saattaa aiheuttaa masuvaivoja.

ja oksensi kaaressa, eikä mitään allergiaa löytynyt, epäilen vahvasti ettei mitään ollutkaan, vaikka lääkäri niin epäilikin.

Kutisevaa ihoa kun toiselle lääkärille taas kerran esiteltiin oli hän samaa mieltä, ihon punoitus ja kutina ovat vain tytön ihon ominaisuus, ei allergia. Ennemminkin johtuu Suomen ilmastosta, vuosi eteläisellä pallon puoliskolla todisti samaa.

Vierailija
20/20 |
28.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko jo vieraillut histamiinin sivuilla tai liittynyt yahoon allergialistalle? Ne on mun elämän pelastukset :)



Mulla on kuopus nyt 10kk ja sopivia ruoka-aineita 5 ja näillä mennään. Juu,kyllästyttää mutta pakko on. Tiedätkö,tiedän lapsia jotka ei vielä 3v ole saaneet kuin 1-2 ruoka-ainetta,joten pitää olla kiitollinen yhdestäkin tuon ylittävästä!!



Mitä oireita teille tuli Neocatesta? Se on yleisimmin siedetty korvike kyllä.



Otathan huomioon,että myös sun juomat asiat ja kaikki e-koodit yms vaikuttaa äm? Ja useat dekstroosit jne? Tää on niin salapoliisintyötä tää allergisen kanssa eläminen...



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kahdeksan