Kauheasti äidit paheksuu kun tokaluokkalaista saatetaan
kouluun. Kateuttako? Meillä aikoinaan tokaluokkalainen saateltiin mummolasta kouluun ja odottivat iltapäivällä koulun nurkilla häntä. alkoi sitten kulkea yksin siellä tokan luokan keväällä ja kolmosella halusi olla yksin kotona iltapäivisin omasta halustaan ( olisi saanut vielä mennä mummolaan). Nyt nelosella on jo yksin sairaspäivätkin kotona jos on lieväss flunsassa.
Suomessa 7v vuotiaan pitäisi olla jo itsenäinen eikä saisi tuottaa vaivaa vanhemmilleen
Kommentit (31)
työaikajärjestelyjä. Esimerkiksi osittaista hoitovapaata saa siihen asti kun lapsi on käynyt toisen luokan.
Mutta monikaan ei halua lyhentää työaikaa lapsen takia. Mieluummin jopa tekevät ylitöitä, että saavat sen mammuttitalon maksettua lapsen kustannuksella.
Liukuvat työajat, työpaikan vaihto, osittainen hoitovapaa. Keinoja on työssäkäyvällä jos haluaa. En ole maannut kotona työttömänä vaan ikäni tehnyt töitä. Mutta ei ole tarvinnut lasten yksin pelätä kotona koulun jälkeen.
kun liikkuu kaikennäköisiä hulluja niin tuskin saattelemisesta haittaakaan on.
suomessa jätetään tosi pieniä lapsia yksin kotiin, en ymmärrä.
sitten pitäis laittaa. helppo se on sanoa jos itse vaan makaa kotona. työssäkäyvän lapset yksin kotona esim. joululoman (2 viikkoa) joka päivä 10 h niinkuin esim. meillä. on siis ekaluokkalainen eikä haluis olla yksin kotona mut ei ole kunta järjestänyt mitään toimintaa eikä töistä saa vapaata niin minkäs teet?
Hyvin on itsenäistämisopetus mennyt perille.
Meillä jopa murkkupoika saattaa kävellä minun kanssa yhtäaikaa kotiin jos satun samaan aikaan olemaan kaupassa. Kantaa jopa toisen kauppakassin minulle kaverina.
ovat n. 3. koulupäivänä sanoneet, että älä äiti enä tule saattamaan, haluan mennä kavereiden kanssa. Mielestäni on ihan tervettä näin.
Olen kyllä kotona odottamassa kun tulevat koulusta kotiin (teen töitä kotona) tai oikeastaan soittavat, että saanko mennä sille ja sile tai saako se ja se tulla meille koulun jälkeen. On hyvä, että on kavereita. Ehdin kyllä kuulemaan ne päivän jutut sitten illallispöydässä, ei kouluun saattaminen ole mikään edellytys sille!
Siitä ei todellakaan ole kyse. Mutta eihän se minun koulumatkani ole, vaan lapsen - jolla uusiin koulukavereihin tutustuminen on lähtenyt hyvin käyntiin kun on sovittu lähellä asuvan luokkakaverin kanssa yhdessä kuljetuista koulumatkoista. Lähtevät hyvissä ajoin, että ehtivät hetken leikkiä koulun pihalla ennen tunnin alkua. En oikein näe itseäni koulun pihalla heilumassa kuvitteellisen valomiekan kanssa leikkimässä star warsia, eiköhän lapsilla ole mukavampaa keskenään;)
Ekaluokkalainen kyllä pyysi minut mukaan mm. influenssarokottepäivänä, ja silloin tietenkin menin, kun pystyin sen töiden puolesta järjestämään. Koko luokalta oli lisäkseni vain 2 äitiä, ja moni pikkukoululainen kyllä olisi siellä kaivannut vanhempiaan.
t. 15
Hassua jos ekaluokkalainen jo noin häpeää vanhempiaan.
Hyvin on itsenäistämisopetus mennyt perille.
Meillä jopa murkkupoika saattaa kävellä minun kanssa yhtäaikaa kotiin jos satun samaan aikaan olemaan kaupassa. Kantaa jopa toisen kauppakassin minulle kaverina.ovat n. 3. koulupäivänä sanoneet, että älä äiti enä tule saattamaan, haluan mennä kavereiden kanssa. Mielestäni on ihan tervettä näin.
Olen kyllä kotona odottamassa kun tulevat koulusta kotiin (teen töitä kotona) tai oikeastaan soittavat, että saanko mennä sille ja sile tai saako se ja se tulla meille koulun jälkeen. On hyvä, että on kavereita. Ehdin kyllä kuulemaan ne päivän jutut sitten illallispöydässä, ei kouluun saattaminen ole mikään edellytys sille!
En suinkaan paheksu ketään, joka saattaa lapsensa kouluun, jos katsoo lapsen sitä tarvitsevan. Jos kyse on enemmän äidin tarpeesta, olisi asiaa syytä pohtia vähän tarkemminkin.
En myöskään paheksu niitä, jotka katsovat että lapsi on valmis kulkemaan kouluun itsenäisesti.
15
Mitä outoa siinä on? Mun poika on kolmannella ja kyllä monen vanhemmat tuo lpasensa koululle, jotkut autolla,jotkut kävellen.
menemään edes tuonne koulutaksiin itsekseen, mutta kun ei niin ei.. Joka aamu kahden muun kanssa saattamaan, mutta tuleepahan lähdettyä ulos.. =)
Ja täällä on ihanaa kun lapset voivat olla lapsia ilman että heitä pitää kokoajan vahtia, peläten kidnappausta.
Mun lapset on onneksi sen verran reippaita että haluavat kulkea itse parin kilsan koulumatkan. Mä olen kotona ja voisin viedä heidät, mutta mielummin kävelevät tai pyöräilevät matkan yhdessä tai kavereiden kanssa.
Ja täällä on ihanaa kun lapset voivat olla lapsia ilman että heitä pitää kokoajan vahtia, peläten kidnappausta.
Mun lapset on onneksi sen verran reippaita että haluavat kulkea itse parin kilsan koulumatkan. Mä olen kotona ja voisin viedä heidät, mutta mielummin kävelevät tai pyöräilevät matkan yhdessä tai kavereiden kanssa.
Oletko lukenu mitä esim Rovaniemellä on tässä syksyn aikana tapahtunut? Ei ole Suomi niin turvallinen minun mielestä.
meillä tässä lähistöllä viikko sitten siepattiin nuori ja piestiin henkihieveriin. Kyllä on vanhempien syytä olla lastnsa ja nuortensa liikkeista selvillä.
ap
Kuljin matkan kahden kaverini kanssa, kunnes kerran talvella susi tuli ja söi kaverini. Sittemmin toisen kaverini ryösti venäläinen ihmiskauppaaja, ilmeisesti kaverini joutui Thaimaaseen seksiorjaksi. Sen jälkeen vanhemmat ostivat minulle polkupyörän, sillä olen päässyt nopeammin perille.
no nyt tulee varmasti palstan tyyliin p*skaa niskaan mutta sanon silti: minä uskon et useassa perheessä järjestelykysymys! esim. ip-kerhot, sukulaiset, palkattu lapsenvahti, lyhennetty työaika, palkaton vapaa, onhan noita vaihtoehtoja.
ja monesti kuulee jopa alle kouluikäisten olevan yksin, siihen ei pitäisi kellään olla tarvetta.