miten valmistaa lapsia lemmikin kuolemaan?

että lapsille pitää kertoa etukäteen, ja ehdottomasti pitää antaa hyvästellä etukäteen. Siis kerrot kuten asia on: eläin kärsii, joten nyt se viedään eläinlääkärille ja se pääsee ikuiseen uneen. Sitten hautaatte yhdessä.

että meillä lapset ovat vielä alle kouluikäisiä, 2 ja 4 vuotiaat.



ap

Ei noin pieni tietenkään kuolemaa täysin ymmärrä, mutta saattaahan teiltä kuolla lähipiiristä joku ihminenkin. Ei kuolemasta puhuminen mitenkään traumatisoi lasta, se traumatisoi, että siitä ei puhu, kun luulee, että lapsi ei muka ymmärrä.

viimeisenä iltana, ennen lopetettavaksi viemistä. Olin silloin alle kouluikäinen. Ymmärsin, että lemmikki on vanha ja kärsii kivuista. Nyt valmistelen omia alle kouluikäisiäni läheisen ihmisen kuolemaan. Onhan se pienelle lapselle iso asia käsitellä, mutta puhuminen auttaa.

nukutettiin ikiuneen, kun vanhin lapsista oli 4v ja keskimmäinen 1v (kuopus ei ollut vielä syntynyt)



Vanhemman lapsen kanssa oltiin puhuttu jo paljon aikaisemmin siitä, että eläimet elävät täällä kanssamme paljon vähemmän aikaa kuin ihmiset ja että meidän koira alkaa olla jo kovin vanha ja sairas. Koira sairasti sydämen ja maksan vajaatoimintaa melko pitkään ennen kuolemaansa, joten meillä oli hyvää aikaa valmistautua. Tyttö oli ehkä 3v kun asiasta alettiin puhua, koska koiralla oli pari kohtausta viimeisen vuotensa aikana ja molemmilla kerroilla luulin jo, että nyt se on menoa. Ensimmäisellä kerralla tyttö (3v) istui koko illan koiran vieressä ja nukkui sen kanssa samalla pedillä, aivan kuin olisi ymmärtänyt, ettei se ollut kovin hyvässä kunnossa... Aina se siitä kuitenkin tokeni, mutta olihan se nyt selvää, että lopullinen romahdus voisi tulla milloin tahansa.



Kun se päivä sitten koitti, että totesin koiran liian sairaaksi ja tuli aika päästää se kärsimyksistään meille jäi vajaa viikko aikaa hyvästellä se. Kerrankin sille sai syöttää herkkuja mielin määrin (se oli ollut tiukalla dieetillä maksan takia) ja hemmoteltiin sitä kaikin tavoin.



Kun perjantaiaamu sitten koitti, kerroin lapsille, että lähden koiraa sateenkaarisillan alkuun saattamaan. Kerroin, että on olemassa täti, joka auttaa meidän koiraa sinne pääsemään. Koko perhe hyvästeli koiran ovella, annettiin viimeiset suukot ja halit ja toivotettiin hyvää matkaa. Myös 1-vuotias oli mukana, vaikka tuskin hirveästi ymmärsi.



Kuolemasta puhuttiin paljon ja pitkään sen jälkeen ja totesimme yhdessä, että koira oli todella pahasti sairas, eikä lääkkeetkään sitä enää auttaneet. Ja koska eläimet eivät ymmärrä miksi on kipeä ja sattuu, meidän pitää joskus auttaa eläimiä pääsemään pois ennenkuin elämä käy liian tuskalliseksi ja raskaaksi sille. Meidän koiralla on nyt hyvä olla, aina ja ikuisesti. Koiraa tyttö ikävöi pitkään, olihan hän kasvanut sen kanssa, mutta surua helpotti jonkinverran toinen koiramme, joka oli vasta 2-vuotias tuolloin ja yritti osaltaan paikata ammottavaa aukkoa, jonka vanhus oli jättänyt...



Mua itseäni lohdutti vanha "runo", jonka pohjalta selitin lapsellekin minne koira oli mennyt ja mitä sille oli tapahtunut.



http://www.sunpoint.net/~mirs/sateenkaarisilta.htm



Jos koira olisi haudattu, olisivat lapset olleet hautajaisissa mukana. Koska meillä ei ole omaa pihaa, koira tuhkattiin ja tuhkat odottavat nyt meillä siskoni tekemässä uurnassa lopullista sijoituspaikkaansa. Selitin, että sekä ihmisistä, että eläimistä jää kuoleman jälkeen jäljelle tyhjä kuori, joka yleensä haudataan tai tuhkataan.



Tuosta on aikaa 2,5 vuotta ja hämmästelen edelleen kuinka luonnollisesti lapset kuolemaan suhtautuvat. Vuosi sitten kuoli mieheni pappa ja tänä syksynä sekä vaarini, että isäni kuolivat lähes samaan aikaan ja kuolema oli esikoiselle tuttu juttu. Tyttö ei ollut vainajien puolesta lainkaan pahoillaan - tiesihän hän, että he ovat menossa hyvään paikkaan, eikä enää mihinkään satu koskaan enää. Ikävä tuli, mutta sitä elämä joskus on...

Meillä tyttö kyseli kovasti sitäkin, miltä siellä toisella puolella näyttää, mutta tyytyi kyllä vastaukseen, etten tiedä. Koska kukaan ei ole tullut sieltä takaisin kertomaan sitä meille. Lapsi hyväksyi sen, että kuolemaan liittyy aina mysteerin verho, emmekä sille oikeastaan voi mitään. Hyväksyi sen, koska minäkin hyväksyin sen, että saamme tietää varmaksi vasta kun itse kuolemme.

Pienten lasten kanssa ei kannata käyttää sanaa uni kuoleman yhteydessä. Lapsi saattaa alkaa ajatella, että hänkin kuolee kun nukahtaa.



Ilman muuta puhutte asiasta etukäteen, voitte mennä vaikka eläinlääkärillekin yhdessä. Mieti etukäteen mitä teette eläimen ruumiille. Tuhkataanko se vai mitä? SIitä kannattaa myös puhua.



Pahinta on siis tosiaan se, että lemmikki häviää vain ja lapsi on epätietoisuudessa mitä tapahtui. Silloin lapsi saattaa itsekin ajatella häviävänsä vaikka jos käyttäytyy tuhmasti tai tulee kipeäksi.



Puhutte asiallisesti ja kerrotte, että lemmikki on nyt kuollut, koska oli niin vanha. Kannattaa sanoa, että se ei ole lapsen syy.

poika oli jo 13v.ilmoitin vain seuraavana päivänä,että se oli lopetettu eilen.... poika oli katkera,ja sanoi,että olisin voinut keroa etukäteen:(



tein väärin.luulin säästäväni lasta,mutta säästin itseäni....

lapsen tasolla, mutta rehellisesti. Lemmikki on nyt kovin vanha ja sillä on paha olla, kun on niin paljon särkyjä tms. Itse hyvästelimme koiran yhdessä, ja annoin molemman lapsen 5 ja 3 v. viettää haluamansa ajan koiran kanssa kaksin edellisenä päivänä. Seuraavana päivänä veimme lapset mummolaan, ovella sanottiin koiralle heipat. Kun lapset olivat mummolassa, sain itkeä omat itkuni ja lähteä rauhassa kotoa koiran kanssa eläinlääkärille.