tajusin että olen elänyt valheessa viimeiset viisi vuotta ;(
Mulla on ollut outo olotila viime viikot. Tunteet vetää vuoristorataa ja luulin että kyseessä oli menkoista johtuvat hormoonihäiriöt. Menkat tuli ja meni mut olotila pysyy. Tajusin pari päivää sitten istuessani bussissa että olen elänyt viimeiset viisi vuotta valheessa. Olen toiminut vain miellyttääkseni aviomiestäni välittämättä yhtään itsestäni. Ennen olin iloinen oma itseni, nyt vain varjo siitä. Tää ei ole mikään hetkessä kehittynyt juttu vaan muhinut pitkään.
Ollaan kasvettu täysin erilleen toisistamme. Meillä ei ole mitään puhuttavaa. Puhutaan vain asioista mitkä pitää tehdä, ei mitään muuta. Mä hoidan kaiken.
Olen käynyt vaatimaan aikaa itselleni ja siitä on seurannut vain ongelmia ja olen saanut nalkuttavan akan maineen. Onhan se nyt tosi kauheaa jos minä haluasin vähän omaa aikaakin joskus. Ukko ei hoida lapsia, ei auta kuin siivouksessa silloin tällöin. Jos apua pyydän johonkin, turha odottaa sitä saavani.
Rakkauteni aviomieheeni on kuollut jo pitkän aikaa sitten, sen olen tiedostanut jo pari vuotta sitten. Lasten takia päätin jäädä avioliittoon.
Nyt tapahtui jotain odottamatonta, ihastuin. Tutustuin erääseen mieheen jo reilu vuosi sitten. Nähdään melkein päivittäin ja vaihdetaan pari sanaa. Ei mitään syvällisiä. En oikein tiedä mitä tapahtui mutta viimeiset 2 viikkoa en ole voinut olla ajattelematta häntä. Koko ajan odotan, että tapaisin hänet. Tiedän ettei meitä ole tarkoitettu yhteen. Sellainen mies ei voisi olla minunlaisesta kiinnostunut, mutta se ei haittaa. On ihanaa kun saa olla ihastunut
Kommentit (6)
vai onko alusta asti ollut tuommoista?
kirjoita miehellesi kirje jossa puhut vakavia
ihastuminen on ollut mahdollista tuossakin määrin, koska olet ollut suhteeseesi niin pettynyt.
Mutta ennenkuin lopetat tuon eka suhteen ja menet seuraavaan jossa petyt, niin olisi fiksua ensiksi löytää itsestään sen oman rauhansa; mitä oikein kaipaat, mitä olet itse kykenevä antamaan kumppanillesi - oletko vain vaatimassa jotain, mistä et tiedä, mikä se edes on?
Minä kävin näitä läpi ja - on myönnettävä, löysin itsestäni vähintäin puolet niistä virheistä ja tekemättömyyksistä, joista syytin miestäni. Ja minkä vuoksi oli helppo ihastua uuteen mieheen...
Ota omaa aikaa, tutkiskele itseäsi. Ja paranna omaa elämäntilannettasi. Ilman miestäsi. Ilman tuota ihastuksesi kohdetta.
Sitten vasta tiedät, mitä haluat.
Mukavaa iltaa, olet fiksu ihminen.
Kiitos, t. Elämäänsä ja parisuhteeseensa viime aikoina tyytymätön aviovaimo
minulla ei vaan ole (vielä) sitä toista miestä kenestä haaveilla.