annatko lapsen niin halutessaan mennä joulukirkkoon
Kommentit (12)
Näkeepä miksi vanhemmat ei vie sinne.
mutta osallistut koska haluat tai lapsesi haluaa.. miksi kirkkoon meneminen olisi jotenkin outoa.
Koulun joulukirkkoon annan aina mennä, ja lisäksi lapsi käy isoäitinsä kanssa. On käynyt myös katolisessa kirkossa katolisen ystävän kanssa (siis ilman meitä). Meillä lapsi 6 v tykkää siis käydä kirkossa, itse olen agnostikko, ihan mukavaa vaan jos joku muu siis haluaa mennä hänen kanssaan.
päiväkodin kanssa ovat käyneet kirkoissa, mutta koska eivät ole tykänneet, olen luvannut ettei koulussa tarvitse enää käydä, Käyvät ET-tunneilla ja alkuun tarkistin opelta ettei tarvitse mennä kirkkoon. Silti poika on kerran halunnut mukaan katsomaan kun koulun kuoro esiintyi, ja tietenkin sai mennä. Tänä vuonna en kysynytkään meneekö vai ei, mutta oli jäänyt parin muun ET-ryhmäläisen kanssa koululle.
Pakotin lapset joulukirkkoon luokan mukana, vaikka ovatkin ET:ssa, ja olisivat voineet jäädä koululle. Poikaa harmitti niin vietävästi, sillä porukka (ET:n ja islamin oppilaat) olivat katsoneet Simpsoneita koko ajan (ei meidän nuoruudessa katsottu tuollaisia koulussa...).
Ei olla ateisteja meidän perheessä, mutta lapset eivät kuulu ev.lut. kirkkoon.
pyhäkouluun en laskenut, siinä meni mun raja
ovat niin yksinkertaisia, mutta nyt se selvisi katsovat Simpsoneita kun muut käyvät kirkossa.
Kouluun mennessään tulevat opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Joulu- ja pääsiäiskirkoissa yms. saavat silti halutessaan olla mukana.
Simpsonit oli jonkun tollukkasijaisen valinta, kun halusi päästä helpolla:S
Joulukirkko kuuluu meillä jouluperinteeseen. :) Ja ihanaa, että lapseni eskariryhmä siellä myös kävi!
että annanko mennä pk:n tai koulun mukana niin kyllä annan. Jos taas vastaan suoraan kysymykseesi niin ei, en anna "mennä joulukirkkoon koska haluavat". He menevät sinne jos muu ryhmä menee, mutta ei koska "haluavat" (yleisesti, jos he päättäisivät jouluna itse haluta).
käy kirkossa ja seurakuntatalon tapahtumissa viikottain vaikka ei kuuluta kirkkoon. pph vie kuitenkin.