saako petetty nainen kostoksi viedä lapset isältä
Mun mielestä ei saa. Lapsilla on oikeus rakastaa molempia vanhempia. Olin kuitenkin toisessa ketjussa selkeästi vähemmistössä.
Mitä mieltä olette?
Pettäjä mieskään ei mielestäni ole automaattisesti huono isä ja lapsella on oikeus rakastaa häntä täydellisesti. Lapsi et tarvitse valita ja lapselle ei saa haukkua toista vanhempaa!
Kommentit (29)
Tässä keskustellaan siitä, mitä on järkevää sanoa lapsille eron syistä, ei siitä, mikä on hyväksyttävä eron syy. Jokaisella on omat syynsä, ehkä useitakin ja se, mikä sinun mielestäsi näyttää syyltä ei ehkä olekaan oikea syy. Näin ollen on parasta pitää lapset kokonaan tästä keskustelusta ulkona.
Olen itse eronnut ja ymmärsin erooni johtaneet syyt kunnolla vasta vuosia eron jälkeen. Minäkin olisin alussa sanonut, että olin itse täysin viaton ja mies ja hänen uskottomuutensa se syy oli. Mutta parisuhteessa on aina kaksi ja totuuksia on vähintään kaksi.
Vain silloin, jos toinen puolisoista on oikeasti luonnehäiriöinen, voi sanoa, että vain toinen on syyllinen, mutta näin on kuitenkin aika harvoin (toki luonnehäiriöisten avioliitot varmasti kariutuvat todennäköisemmin kuin terveempien ihmisten).
Lapsella on oikeus rakastaa molempia vanhempiaan ihan eron syistä riippumatta.
Mutta ap kulta siinä pettävässä miehessä on helposti muitakin vikoja.
Miehelläni lähtee alkoholin käyttö välillä käsistä, samoin hän käyttäytyy uhkaavasti suuttuessaan. En koskaan uskaltaisi jättää häntä yön yli yksin lasten kanssa (pari tuntia hrmot kestävät kyllä, mutta en luottaisi miten pärjää yksin jos on vaikea päivä).
Jos mies pettäisi ja lähtisin siitä syystä, sanot siis etten saisi yrittää lapsia valvottuihin tapaamisiin koska kostaisin tällä miehen pettämisen?
Pettäminen ei pyyhi miehen muita vikoja pois...
kertoa asiasta 3-vuotiaalle kuin 13-vuotiaalle. Lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin monet aikuiset tajuavatkaan, ja kyllähän he jostain helposti kuulevat totuuden. En näe mitään syytä valehdella lapsille mutta tietenkin eron syy pitää kertoa lapsen ikä ja kypsyys huomioiden.
Ketjussa viitatussa tapauksessahan perheen lapset olivat jo yli 10v vanhoja. Ei heille tarvitse kaikkia likaisia yksityiskohtia kertoa, mutta turha mitään lässytysvalheitakaan aloittaa.
Useimmiten saa kyllä molemmat katsoa peiliin ja vaikka se lopullinen niitti olisi ulkopuolinen suhde, niin ei se tarkoita, että se pettävä puoliso olisi luonnehäiriöinen. Ihmiset vaan rakastuu joskus ja vaikea se on sen petetynkään on myöntää, että omakin toiminta olisi joskus ollut huonoa. Ei pettäminen ole mikään fiksu teko, mutta joskus parisuhteet vaan on aika onnettomia syystä tai toisesta.
vakavista tunne-elämän vammoista, ja ne vammat voimat voivat heijastua myös suhteessa lapseen/lapsiin. Silloin on hyvin tarkkaan mietittävä, mikä on lapsen etu - miten pettävä osapuoli jälkikasvuaan tapaa.
Lähipiirissä eräs toistuvasti puolisoaan pettävä mies hylkäsi hetken päästä erosta myös lapsensa. Mies sai lapsen äidiltä kenkää (lopultakin), eikä ollut kovin kiinnostunut yhteisestä "rakkauslapsestakaan" enää lopulta. Mies ei ole pitänyt lapseensa vuosiin enää mitään yhteyttä, ja vaikuttaa hyvin selvälle, että mies ei todellakaan ollut edes lapseensa kiintynyt.
Tyhjentävää oikeaa vastausta ap:n kysymykseen ei siis ole, vaikka ehkä onkin niin, että valtaosa kumppaniaan pettäneistä puolisoista on edes jonkinmoisia vanhempia lapsilleen - vaikka ovatkin olleet surkeita puolisoita.
asia on monisyinen eikä lainkaan yksiselitteinen-
rippuu miehestä KOKONAISUUTENA- onko hän vastuuntuntoinen isä??????????
vaikka käyttää lapsiaan aseena ja puhuu paskaa isästä (vaikka hän kertoisi vain totuuttakin niin se ei lapsille kuulu)!
jos ei saa seksiä kotona vaan siitä, että jos tulee ero lapsia ei saa eristää toisesta vahemmasta!
ja että erolla on monta syytä eikä kukaan voi päättää toisten puolestä minkälaiseen liittoon jää. mutta lapsilla on oikeus rakastaa molempia vahempiaan! myöskin pettäjä isää!