Miten saada lapset myös isänsä luo?

päivät isällä ja piste. eiköhän se nyt ole aikuisten asia päättää eikä lasten.

lapset matkaan.

Ja kaameen sotkunen erokuvio takana. Muutama vuosi takaperin pienemmällä lähtö oli hysteeristä huutoa. Sossun lastenvalvoja sanoi ettei pidä pakottaa. Näin on toimittu ja aiemmin itkuisesta, ujosta ja arasta lapsesta on tullut äly reipas, kun ei ole ollut pakko mennä. Mummolassa kyllä viihtyy, öitäkin. Koen, että jos nyt alan pakottamaan, otetaan kehityksessä harppaus taaksepäin.

tuosta itkuisesta kehittyminen voi olla ihan normaalia kasvua tai erosta eteenpäin menoa ja ei liity välttämättä pakkomenoon. Äidin osa on saada omalta osaltaan menot sujumaan, koituu sinullekin hyväksi.

tehdä. Ymmärtääkö lapsesi, mikä merkitys isäsuhteella on koko tasapainoisen kehityksen kannalta? Tuskin.



Ei lasten harteille voi laittaa tuollaisia päätöksiä. Lapset tapaavat etää sovitusti.

Joo, niin on ja arvatkaa oonko YRITTÄNY. Välillä olen myös isälle vihjassut että voisitko tehdä jotain, pyytää vaikka tunniksi puistoon tai JOTAIN, että homma lähtisi toimimaan, MUTTA EI, eihän hän voi tehdä kuten pyydän! Ja täällä sitten huomaan että kaikki onkin mun syytä, ei sen isän, joka ei edes vaivaudu tälle pienemmälle edes pyynnöstäni soittamaan, että kaatuisi muurit ja saatais homma pikkuhiljaa toimimaan!

sovitte tapaamsiet viikolla ja viikonloppuisin. Silloin isä pitää huolta lapsista ja ottaa vastuun. Sinä osaltasi suostuttelet, jos lapset vänkäävät. Taitaa molemmat vanhemmat nyt hiukan ajelehtia lasten tahdissa? Oletteko kovin nuoria?

mut kun mun suostuttelut, joita riittää, ei tehoa. On käynyt myös niin, kun isä on tullut hakemaan lapsia, pienempi on alkanu ítkeä ettei lähde. Siitä isän hermo kiristyy, isompikin sen vaistoaa ja sanoo ettei hänkään lähde. Ja kaiken kauniiksi lopuksi isä sanoo (huutaa), älkääkä tulko, ja lähtee renkaat ulvoen pihasta, johon jää kaksi itkevää lasta ja yksi itkuaan pidättelevä äiti. Siinä vaiheessa mun on vaikee edistää sen viikonlopun tapaamista enää mitenkään. Ja tuo ei todellakaan ole ainut tapaus kun ne isukin hermot on lojahtanut.

On kyllä aika hermo. Olen aikojen kuluessa puhunut tapahtuneista perheneuvolassa, työterveyslääkärillä ja sossussa. Kaikki alan asiantuntijat ovat sanoneet ettei pidä pakottaa. On jopa kysyneet että onko tuo mies terve.

olisi kuitenkin hyvä jos lapsilla olisi joku muu miehen malli elämässään.

suhdetta lapsiin, ei sitä voi muutkaan hänen puolestaan tehdä. Asiaa ei tietysti auta se, että lapset näkee miten isä pahoittaa äidin mielen kerta toisensa jälkeen. He varmaan kokevat että tuossa on myös me vastaan isä -kuvio.



Hyvä isä (tai normaali äiti) vastaavassa tilanteessa veisi lapset aluksi vaikka ulkoilemaan ja tosi yöksi takaisin. Tai hankkisi ekaksi kerraksi lapsille jotain ekstrahoukutusta jotta lähtö sujuisi paremmin - uuden pleikkapelin tai elokuvaillan tms. Ja pyrkisi ekoilla vierauluilla kaikin keinoin pitämään tunnelman hyvänä, vaikka se vaatisi valtavaa itsehillintää. Ap:n ex ei taida tähän pystyä.



Jos ap kaipaa hengähdystaukoa, se kannataa varmaan yrittää järjestää muuten kuin isän avulla. Laita lapset kerran kuussa mummolaan, palkkaa silloin tällöin lapsenvahti illaksi. Älä laske exän varaan.

Ja kaiken kauniiksi lopuksi isä sanoo (huutaa), älkääkä tulko, ja lähtee renkaat ulvoen pihasta

Jos lapset kävisivät siellä ja isä tulisi myös sinne? Silloin säilyisi kontakti, mutta se ei olisi noin rankkaa lapsille. Onko entinen anoppisi sellainen, että voisit puhua asiasta hänen kanssaan ja vähän junailla tapaamisia?

Enemmänkin se itku tuli sen jälkeen kun oli kotona ja illalla kun ppiti mennä nukkumaan. Itku oli selvää ikävää isää kohtaan. Oliskohan lapsella ikävä sinua jo ennekuin edes eroatte?



Auttaiskohan pikkuhiljaa totuttelu? Eli aluksi olisi siellä päiväseltään ja sen jälkeen yhden yön ja jossain vaiheessa kaksi yötä jne.?

ja käyt kaupassa muutama tunti kerrallaan. Kun lapset alkavat luottaa isään niin sitten isälle päivä kylään ja myöhemmin uudestaan.

ja selväti sanotaan että mikä päivä isälle mennään ja kuika monta tuntia siellä ollaan.

Kyllä ala-asteikäinen kestää sen.

Itse olen isälle koittanut keinoja ehdotella, juuri tuota vähän kerrallaan yms, mutta isän mielestä minun pitäisi saada lapset haluamaan hänen luokseen.



Olen koittanut saada kantaani selväksi kertomalla että jos lapset ei haluaisi tulla minun luokseni, kokisin kyllä että minun täytyy tehdä jotain. Tämäkin ilman tulosta.



Olen myös antanut mahdollisuuden tulla meille lasten kanssa, kun olen hetken pois, ja näin on tehtykin. Se on myös tuottanut hetkellistä tulosta, mutta olen ollut huomaavinani että isän mielenkiinto lopahtaa kun tajuaa elätelleensä turhia toiveita meidän yhteenpaluun suhteen.

Hän on sanonut sen useasti aivan suoraankin että haluaisi olla edelleen yhdessä. Sitä on eron jälkeen yritetty, mutta huonoin tuloksin.



Ja vasta nyt on silmäni hänen suhteen todellakin auenneet. Niin mielettömiä siirtoja ja mielettömällä tahdilla naisrintamalla tekee, kertoo niistä minulle ja vielä sen kuinka ne muut naiset ei ole olleet oikeita vaan että haluaa minut. En todellakaan halua sellaista miestä.



Eikä tietenkään pidä unohtaa tähän kokonaisuuteen liittyvää seikkaa että on käyttänyt yhteiselon aikana muutamia kertoja myös väkivaltaa. Aina puollustautuu sanomalla, kuinka usein olin hakkaamassa. No, ei kertaakaan hakkaamassa, mutta nämä samaiset asiantuntijat ovat saaneet mut ymmärtään että kaulasta puristaminenkaan ei ole oikeutettua kenellekkään.



Niin ja ehkä ymmärrätte vielä paremmin tilannetta kun kerron että olen joutunut turvautumaan myös lähestymiskieltoon.



Hienoa, jos edes vähän ymmärrystä sain. Alkuun tuntui että joka vastauksessa annettiin ymmärtää että minä olen estämässä lapsia menemästä...

olisi syliini käpertynyt ja meidän kotiin jäänyt, kun hänen isänsä tuli hoitamaan lastansa lapsen kotiin ja äiti oli poissa. Tyttö itki ja ruinasi, että saisi jäädä meille ja kun isä haki tytön meiltä, niin tyttö pärähti itkuun.

Lapsi oli lapseni kaveri.

En kyllä yhtään ihmettele, kun isä oli kireen näköinen ja sanojansa säästeli, kylmä.

Ei lapsi kaipaa ihmistä, joka on kylmä ja kireä, vaan haluaa pakoon sellaista.

alan olla oikeesti aika väsy. Kokonaisuus on imeny kaikki mehut. Olen tämänkin isälle sanonut ja koittanut vedota että tekisi jotain, koska ei ole lastenkaan etu että ovat väsähtäneen äidin kanssa. Toivoisin että tapaamiset onnistuis sovitusti, saisin aikaa esim. liikunnalle ja latautumiselle yleensä mutta ei.

Onpa sinulla kinkkinen tilanne ja olet saanut ihan suotta ikäviä kommentteja.



Meillä tehtiin puoli vuotta eron jälkeen niin, että isä kävi kolmesti viikossa muutaman tunnin kerrallaan tapaamassa lapsia kotonamme. Näin lasten ei tarvinnut lähteä mihinkään, vaan he saattoivat olla hetken aikaa isän kanssa ja minä pääsin tekemään sillä välin ruokaostoksia tai muuten vaan hengähtämään. Myönnän kuitenkin, että olisin mieluummin hengähtänyt olemalla yksin kotona sohvalla, mutta lasten vuoksi näin tehtiin.



Vasta tuon puolen vuoden jälkeen lapset alkoivat käydä isän kotona. Tietysti tätä järjestelyä auttoi se, että isäkin halusi tavata lapsia ja kovasti näki vaivaa sen eteen, että lapset viihtyivät hänen kanssaan.



Sinun tilanteesi on hankala sen vuoksi, että isä ei (kiusallaan?) ota kuuleviin korviinsa sinun hyviä (!) ehdotuksiasi. Kun kerran tapaamiset eivät nyt tunnu sujuvan lainkaan, niin voisittekohan mennä lastenvalvojan luokse tekemään uuden, määräaikaisen sopimuksen? Jossa sovittaisiin, että isä tapaisi lapsia 2-3 kertaa viikossa lyhyesti, ei siis yli yön kestäviä tapaamisia, kun se tuntuu lapsista nyt vaikealta eikä isä edesauta sitä, että lapset haluaisivat hänen luonaan yöpyä.



Joku kolmas osapuoli teidän välisessänne keskustelussa voisi kovasti auttaa sitä, että isä kuuntelisi järkipuhetta ja ymmärtäisi, että sinä et voi yksin saada lapset haluamaan isän luokse menoa.



Minä yrittäisin edetä nyt pienin askelin tapaamisten suhteen, jotta lopulta nuo tapaamiset voisivat alkaa sujua pidemmänkin kaavan mukaan. Mutta vaikuttaa kyllä siltä, että isä on jo omalla toiminnallaan saanut aikaiseksi sen, että aika pitkäjänteistä työtä hän saa nyt itsekin tehdä tapaamisten suhteen, jotta tilanne aikanaan paranisi.



Tsemppiä sinulle ap kovasti!



t. eronnut, 8- ja 6-vuotiaiden lasten äiti

että lapsia ei huvita mennä jos vierailut isään on pitkään ollut poikki ja nykyään ainoat kontaktit isään on tuollaisia negatiivissävytteisiä.



Mun mielestä lasten ei kyllä kuulu saada päättää tuollaista asiaa ja ois pitänyt olla itsestäänselvyys että isää tavataan vaikkei aina huvittaiskaan, jos isä on turvallinen kasvattaja. Mut ehkä ei ole jos alkaa herkästi räyhätä?