Eläköön oikeuslaitos, lapsenmurhaaja koevapauteen!!!
Nappi oli pitänyt sille silmienväliin ampua tai ikuisesti Niuvaniemeen.
Kolmesta henkirikoksesta tuomittua syytetään tapon yrityksistä
Kolmesta henkirikoksesta yli 15 vuotta vankilassa viettänyttä oululaismiestä syytetään Oulun käräjäoikeudessa kolmesta tapon yrityksestä. Ensimmäiset kaksi syytettä luettiin miehelle maanantaina. Tiistaina vuorossa on kolmas.
Maanantaina käsitellyt kaksi tapausta noudattivat samaa kaavaa. Mies tilasi Toppilassa sijaitsevaan asuntoonsa ammattihierojan kuluvan vuoden elokuussa lehti-ilmoituksen perusteella. Kun nainen oli pystyttämässä hierontapöytää asunnon olohuoneeseen mies alkoi kuristaa häntä. Toisella kädellään hän esti naista huutamasta apua.
Mies pakotti naisen makuuhuoneensa patjalle ja jatkoi kuristamista molemmin käsin. Oikeudessa uhri kertoi miehen hakeneen tietoisesti hänen kurkustaan "jotain tiettyä kohtaa". Mies ilmoitti naiselle tappavansa hänet mikäli hän vastustelisi.
Toisessa tapauksessa väkivallan kohteeksi joutui myös lehti-ilmoituksella palveluja tarjonnut siivooja. Hänen kertomuksensa oli samanlainen: naisen saavuttua asuntoon mies tarttui häntä kaksi käsin kaulasta ja kuristi.
Kuristaminen oli niin rajua ja kesti niin pitkään, että nainen uskoi menettävänsä tajuntansa. Myös tässä tapauksessa mies uhkasi tappamisella.
"Hän sanoi murskaavansa henkitorveni, jos vastustelisin häntä", nainen kertoi.
Viime marraskuussa vankilasta koevapauteen päässyt mies kertoi oikeudelle halunneensa ainoastaan leikkiä naisten kanssa sadomasokistisia seksileikkejä. Hän kiisti tappamis- ja vahingoittamistarkoituksen. Syytetyn puolustaja totesi tekojen täyttävän korkeintaan pahoinpitelyn tunnusmerkistöt.
Sadomasokistisista fantasioista nauttiva mies kertoi saaneensa harrastukseensa oppia ja sisältöä oululaisella klubilla työskennelleiltä "dominattarilta".
"He opettivat minulle muun muassa sen mistä ja kuinka pitkään voi kuristaa kumppania kurkusta ilman vahingon vaaraa", mies kertoi.
Hän sanoi myös halunneensa naisilta läheisyyttä, koska "oli yksinäinen ja kaipasi hellyyttä".
Uhrien kertomukset kertoivat kaikesta muusta: miehen kuristus oli niin rajua, että heillä oli kaikki syy pelätä henkensä puolesta.
Miehen kontolla on kolme aikaisempaa, myös kuristamalla tehtyä henkirikosta. Vuonna 1985 hän kuristi äitinsä, pari vuotta myöhemmin 12-vuotiaan lapsen ja vuonna 1993 naistuttavansa.
Kommentit (9)
murhasta selviää muutaman vuoden täysihoidolla, ja rikollisen identiteettiä suojellaan viimeiseen saakka. Uhrin osa on todella heikko.
Ihan oikeesti joku sais laittaa koko meikäläisen oikeuskäytännön kokonaan uusiksi. Talousrikoksista pienemmät rangaistukset ja väkivaltarikoksiin REILUSTI kovemmat rangaistukset. Sitten vasta ku rangaistus on todella kova, voi sillä olla rikoksia ennaltaehkäisevä vaikutus. Ketä pelottaa muutaman hassun vuoden kakku, ei ketään!
murhasta selviää muutaman vuoden täysihoidolla, ja rikollisen identiteettiä suojellaan viimeiseen saakka. Uhrin osa on todella heikko.
Ihan oikeesti joku sais laittaa koko meikäläisen oikeuskäytännön kokonaan uusiksi. Talousrikoksista pienemmät rangaistukset ja väkivaltarikoksiin REILUSTI kovemmat rangaistukset. Sitten vasta ku rangaistus on todella kova, voi sillä olla rikoksia ennaltaehkäisevä vaikutus. Ketä pelottaa muutaman hassun vuoden kakku, ei ketään!
Vai pelkääkö suomalaiset enemmän vankilaa kuin amerikkalaiset?
"Miksi ne kovat tuomiot toimisi täällä, kun ei ne toimi USA:ssakaan?"
sunko mielestä on oikein että murhasta saa muutaman vuoden vankeutta? jossain muussa maassa tuo ukko istuis vielä ensimmäisestä murhasta, jolloin muut oli sjäänyt tekemättä. voi herranjee mitä pelleilyä.
Nirri pois tommosilta. Tää suomen käytäntö on uskomaton...katotaan niin se Herlinin siepannu istuu 2x pitempään kuin tämä mies.
Eikö siitä ole mitään ollut julkisuudessa?
Olen itsekin ollut tuolloin 12, joten luulisi että olisi jäänyt mieleen.
Onko tuosta 12-vuotiaan kuristamisesta ollut lehdissä? En ainakaan muista lukeneeni.
Poliisi kertoo tietää tuommoista kertoa, mutta ei liene sama tapaus?
En voi ymmärtää. Jo tuon 12-vuotiaan murhan jälkeen olisi pitänyt sulkea loppuiäkseen vankimielisairaalaan. Tollasella on ihan sama minkäpituisia tuomiot on. Ne on erotettava muusta väestöstä, ihan sama mitä se tulee maksamaan.
Liian vaarallinen yhteiskunnalle. Halusi vaan leikkiä sadomasokistisiä leikkejä, hah. Sairas mikä sairas.
mitä noiden tuomarien mielessä liikkuu? Eikö sekuuluis istua vielä tuosta ekastakin murhasta? Ja näköjään uusii tekonsa ihan säännöllisin väliajoin. Miksei jutussa ole edes tyypin nimeä (=on jo tuomittu rikoksesta, nimen pitäisi olla julkista tietoa) niin että muut osaisivat varoa.