Onko "vanhempoana" (35v) vaikeampi saada ystäviä kuin aiemmin?

Olen itse kriittisempi, kuin ennen.

kaikilla on jo aika tiivis ystäväpiiri. koulutus- ja tuloerot estävät, hyvin toimeen tulevat eivät halua köyhäilevää kaverikseen, tuulipuku päällä tukka huonosti rinnalleen.

tai koulutettu ei halua olla ystävä alemman koulututkinnon suorittaneen kanssa.

kriteerit sulla on?

noita kriteerejä. Kolmoselle kommentoisin, että esim. harrastuspiirissäni ollaan aika samalla viivalla koulutuksen ym. kanssa mutta silti kehenkään ei tutustu pintaa syvemmältä. Totta että piirit on monilla jo valmiiksi. Itselläni ystävät asuvat kaukana.

Tuttavia saa kyllä, mutta sille asteelle se jää. Kaikilla on jo hyvät ysävät, joten he eivät uusia kaipaa.

Ihan kiva on puistossa tai kerhossa jutella, mutta he eivät kaipaa muuta.

Kaikilla tuntuu olevan monta todella hyvää ystävää.

mutta en usko, että suhteet koskaan syvenevät samalle tasolle kuin pari nuoruuden ystävän kanssa. Minulla siis kaksi läheistä ystävää, joista toiselle kerron aivan kaiken. Ja sitten erittäin hyvä miespuolinen ystävä, jolle voin aina soittaa ja joka ymmärtää miehen näkökulmasta näitä parisuhteen pulmia.



Ongelmani on, ettei minulle ole ketään, kenen kanssa käydä kahvilla, drinkillä tms. Nämä ystävät ovat läheisiä, mutta toinen perheellinen asuu muualla ja toinen on muuten vain kiireinen. Tapaamme kuitenkin kerran kuussa lapsen kanssa tätä toista ystävää. Ja tämä miespuolinen matkustelee työnsä puolesta paljon. Siksi menenkin yksin drinkille ja aion mennä myös jouluglögille, yksin! Miehen kanssa käymme joskus jossain, mutta kaipaisin myös "omaa" seuraa.

Ei ole mitään tuloihin tai koulutukseen liittyviä kriteerejä, vaan lähinnä luonneasioita.

Ei ole itse enää niin sinisilmäinen ja jos toinen tuntuu liian erilaiselta, tai tekee jotain, mikä ei tunnu luonnolliselta, ei jaksa kiinnostua.

tämä yksinäisyys, iästä riippumatta. Eikä tämä ole ainoa ketju, jossa samaa puidaan.



ollaanko sitä itse iän myötä niin varautuneita, ettei haluta tai uskalleta ottaa vastaan uusia ihmisiä ja ihmissuhteita, pelätään ehkä hylätyksi tulemista? Ettei kelpaakaan, ettei se johda mihinkään?



Näitä lukiessa tulee mieleen, että miten me voisimme tavata? voisiko perustaa jonkun sivuston, foorumin, ja sen puitteissa tavata eli kokoontua säännöllisesti?



Miksi on niin paljon ystävää kaipaavia mutta sitten jäädään kuitenkin yksin?



Monet sanoo, että kun avoimesti puhuu, niin löytyy toinen yksinäinen jne. Ei se niin mene. Ainakaan minun kohdalla. Ehkä vika on että' olen ulospäin ensivaikutelmalta hyvin kova, ehdoton, särmikäs. En ole sitä sitten todella, mutta ihmiset säikähtävät, siis naiset, ja karttavat.



Toinen vika on ikä, olen ns. vanha äiti.



Ja kolmas vika minussa on ulkonäkö, kun en ole nätti enkä edes huolitellusti laittautunut, olen aika ruma ja uupuneen näköinen, eikä ole varaa ostaa vaatteita eikä aikaa laittaa itseään ihmisen näköiseksi...



kukapa tämmöisen kanssa haluaisi lähestyä tai tutustua?? !! :D

minä olen löytänyt ihania äitiystäviä. Olen melkein 40v ja pienten lasten äiti.

Sosiaalisen toiminnan ja verkoston laajentamisen tarve hiipuu iän myötä itsekorotuksen tarpeen vähentyessä. Kolmevitonen kokee kaksvitosten jatkuvan tarpeen korostaa persoonallisuuttaan ja tiedostavuuttaan useimmiten todella rasittavana. Monella kolmevitosella on jo oma vakiintunut verkostonsa, perhe sekä kiireinen työelämä jossa esiintymisestä ja vaihtuvista ihmiskontakteista on tullut rutinoitunutta. Ehkä on niinkin että kun jatkuva ihastumis-rakastumisvaihe päättyy vakiintuneeseen parisuhteeseen niin lennokas sosiaalinen aktiivisuus katoaa samalla, dopamiini ei enää toimi energiapiikkinä. Keski-ikä on apeaa, latteaa ja TYLSÄÄ.