Miksi se toinen/kolmas liitto purkautuu myös ja useammin kuin eka?

mutta usein sen ekan eron perimmäiset syyt jää selvittämättä eli erosta ei opita mitään, sitten mennään uusiin naimisiin ja samat ongelmat jatkuu. Yleensä kun valitaan vielä samankaltainen puoliso jos ei yhtään mietitä, mikä loppujen lopuksi eron aiheutti.

leipoisi tai voissa paistaisi. Se mitä olet alunperin, ei siitä kummene vaikka vaihtaisit puolisoa 15 kertaa.

vaihtaa puolison pitää myös karistaa omat virheensä ja oppia niistä. Seuraavat muuten mukana uuteen suhteeseen.

kuin niillä, jotka eivät ole eronneet.

jos satut oleen parin lapsen YH niin se aika joka jää miehen valkkaamiselle on muutenkin kortilla. Siitä saattaa heikompi sitten tyytyä vähän paskempaan vaihtoehtoon ja toivoa että kyl-se-muuttuu.

on jo nähty, että erota voi suht helposti, ja usein myös melko heppoisilla perusteilla.

Jos on jo toinen tai kolmas liitto, on eka jo purkautunut, joten sen purkautumisprosentti on 100.

Toisen/kolmannen purkautumisprosentti ei voi olla yli 100.

Henkilöt jotka ovat eronneet ekasta liitostaan koska ovat vaikeasti mielenterveysongelmaisia, alkoholisteja, raivohulluja, kroonisia pettäjiä, patalaiskoja sottapyttyjä, totaalituhlareita, surkeita välinpitämättömiä vanhempia ynnä muilla tavoilla hankalia ja sietämättömiä aviopuolisoita ovat sitä todennäköisesti myös toisessa ja kolmannessa liitossaan.



Suht normaalihkot ihmiset joilla voisi olla jotain tsänssejä viettää onnellista parisuhde-elämää mutta kuitenkin syystä tai toisesta erosivat ekastaan saattavat huomata, että sompailu exän ja lasten tapaamisten ja huoltajuuskiistojen ja isä/äitipuolten rooliristiriitojen ja muiden uusperhekuvioiden ongelmien keskellä on rankempaa kuin ydinperhe-elämä ja siksi päätyvät eroon uudestaan.



Sitten on tietysti tilastollisesti väistämättä niin, että ne ihmiset joille sitoutuminen on vaikeaa ja ero hyvä tapa ratkaista riitoja roskienviennistä ovat ekaliittolaisiin verrattuna yliedustettuina ja avioliiton pysyvyyteen, pyhyyteen ja purkamattomuuteen uskovat vähemmistönä siinä porukassa joilla on useita eroja plakkarissa.

Ei ekan liiton purkautumisprosentti voi olla sata jolleivät kaikki heitä ekaansa mäjelle.

Jos on jo toinen tai kolmas liitto, on eka jo purkautunut, joten sen purkautumisprosentti on 100. Toisen/kolmannen purkautumisprosentti ei voi olla yli 100.

vaan on valmiit tekemään töitä suhteen eteen ja osaavat olla hyviä puolisoita eivät joudu koksaan etsimään sitä toista liittoa. Siis mikäli on saanut toisen samanlaisen puolisokseen jo ekalla kerralla. Sääli niitä jotka kuuluvat tuohon ryhmään mutta saavat itsekeskeisen, tunnekylmän ja luovuttajan puolisokseen. Heillä seuraava liitto varmaan kestää jos oppivat arvioimaan ihmisiä ja osaavat löytää kunnon puolison.



Yksi luovuttaja ;)

Joskus voi käydä niinkin, että yksinkertaisesti on vain huonoa onnea valinnoissa. Enpä usko, että olen sen hullumpi, vaikeampi tai hankalampi kuin moni edelleen ekassa avioliitossaan sinnittelevä yksilö. Omat kommervenkkini toki minullakin, mutta uskoisin olleeni sieltä joustavimmasta päästä puolisoita kuitenkin. Kaikenlaista siedin ennen kuin näytin ovea. Monet avioliittoon sitoutuneet kestävät varmasti vielä enemmän.



Liikaan kiltteyteen olen syyllistynyt kyllä ja siitä saanut kärsiä paljon. Siispä elänkin nyt yksin ja olen suhteellisen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Onnellinen en täysin kuitenkaan.

olen suhteellisen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Onnellinen en täysin kuitenkaan.

Kuinka pitkään kannattaa pyrkiä "suhteelliseen tyytyväisyyteen" vai kannattaako täyttä onnea etsiä uhrauksista välittämättä? Josko se täysi onni on vain harhaa ja vain harvojen onnekkaiden tavoitettavissa?

Yksi suhteellisen tyytyväinen (mutta kuitenkin kaikki on vajaata)

sen uuteen joka ei ole, niin onhan se hyvä vaihto? Miten minun muuttumiseni siihen liittyy?

Kysymys ei ollut sinusta.

Aloitus oli yleisesti siitä miksi toiset ja kolmannet liitot purkautuvat helpommin. Ja sanoohan sen nyt jo maalaisjärki että parisuhteissa hankalat ihmiset päätyvät eroon herkemmin kuin kivat ja neuvottelutaitoiset, varsinkin jos pariutuvat toisten parisuhteissa hankalien ihmisten kanssa. Niin ollen hankalat ihmiset ovat koko väestöön verrattuna prosentuaalisesti yliedustettuina eronneissa jotka ovat se perusjoukko josta toiseen ja kolmanteen liittoon menevät ja niistä eroavat otetaan.

Huono onni valinnoissa on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto, mutta sitten on niitäkin joilla toistuvat huonot valinnat ei niinkään ole kiinni onnesta vaan siitä että he tuntevat vetoa renttuihin ja psykopaatteihin tai jotenkin muuten toivottomiin tapauksiin.

Joskus voi käydä niinkin, että yksinkertaisesti on vain huonoa onnea valinnoissa. Enpä usko, että olen sen hullumpi, vaikeampi tai hankalampi kuin moni edelleen ekassa avioliitossaan sinnittelevä yksilö. Omat kommervenkkini toki minullakin, mutta uskoisin olleeni sieltä joustavimmasta päästä puolisoita kuitenkin. Kaikenlaista siedin ennen kuin näytin ovea. Monet avioliittoon sitoutuneet kestävät varmasti vielä enemmän. Liikaan kiltteyteen olen syyllistynyt kyllä ja siitä saanut kärsiä paljon. Siispä elänkin nyt yksin ja olen suhteellisen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Onnellinen en täysin kuitenkaan.

mutta jos otetaan se sun väkivaltainen exä ja oletetaan että hän ei muutu vaikka voissa paistaisi ja on väkivaltainen seuraavassakin liitossa ja sitä seuraavassa ja sitä seuraavassa jne. niin onhan se aika hyvä selitys sille miksi joidenkin ihmisten liitot päättyvät eroon toistuvasti.

Jos sinä vaihdoit uuteen joka oli paljon parempi niin teidän liittonnehan voi vaikka kestää ettekä sitten kuulu tähän porukkaan josta oli kyse aloituksessa.

sen uuteen joka ei ole, niin onhan se hyvä vaihto? Miten minun muuttumiseni siihen liittyy?

tylsäkin ja lapset pieniä, vanhemmat kunnioittavat toisiaan vaikka välillä toinen ärsyttääkin, ei pettämistä, väkivaltaa ja salailua: minusta suhteellisen hyvän täytyy kelvata aikuiselle vastuuntuntoiselle ihmiselle. Omaa onneaan ei löydä uhraamalla lastensa onnen.

Jos on onneton, suhteessa isoja pitkään kestäneitä ongelmia eikä lapset voi hyvin saattaa kaikkien kannalta olla paras lähteä suhteesta. Ja käsitellä ero kunnolla, taata sopuisa ero. Sitten vasta pyrkiä etsimään täyttä onneaan.

Kuinka pitkään kannattaa pyrkiä "suhteelliseen tyytyväisyyteen" vai kannattaako täyttä onnea etsiä uhrauksista välittämättä?

on harhaa. Mutten myöskään usko, että se osuu monellekaan kohdalle. Sivuuttaa sitä ei pitäisi kokonaan.

Josko se täysi onni on vain harhaa ja vain harvojen onnekkaiden tavoitettavissa?

että jos ihminen on mennyt tekemään lapsia niin hän on luopunut oikeudestaan täydelliseen onneen siltä osin kuin hänen täydellinen onnensa on ristiriidassa hänen lastensa edun kanssa ja suhteellisen hyvinvoinnin on riitettävä.

tietää selviävänsä yksinkin.



Omalla kohdalla tuskin tuollaista enää tapahtuu, toinen avioliittoni on ihana ja onnellinen. Johtuiskohan siitä että olin liittojen välillä 3v yh ja nykyinen mieheni entisen vastakohta:D

Kerran eronnut on ylittänyt sen kynnyksen ja seuraavalla kerralla ei takerru enää liittoonsa niin tiukasti. lisäksi osa eronneista on tuuliviirejä, jotka eivät ota koko avioliittoa tosissaan. Jälkimmäisiäkin tiedän kuten erään sukulaisnaisen, joka on nyt 46-vuotiaana neljättä kertaa naimisissa... Hänelle avioliitto on määräaikainen viritys ja haluaa naimisiin ainoastaan siksi, että saa ulkopuolisille näyttää omistuksensa siihen mieheen.



Olen itsekin eronnut.:(