Onko teille kenelläkään lastenhoitajaa kotona?
Olen kiinnostunut tästä hoitovaihtoehdosta kolmelle lapselleni ja kuulisin mielelläni, miten homma toimii.
Kommentit (4)
Nyt ei enää ole, kun lapset kasvaneet jo isoiksi. Hoitajan kotona voi toteuttaa monella eri tavalla, mutta sun pitää silti olla valmis uhraamaan omaa rahaa aika paljon. Minkä ikäisiä lapsia sulla on?
ap
...niin ja mikä on tuo rahapanos suurinpiirtein?
Meillä tää lastenhoitaja oli ihan kaikkien lakien ja asetusten mukaan palkattu ja hoidimme myös työnantajavelvollisuudet.
Jos lähdetään siitä, että hoitaja tekee täyttä työaikaa eli alan keskimääräistä 40 h / viikko, sun pitäisi maksaa hänelle palkkaa n. 1500 euroa brutto / kk. Siinä on heittoja suuntaan ja toiseen. Summa jonka perheenne maksaa on kutakuinkin 1500 x 1,48. Siinä siis palkkamenot työnantajakuluineen.
Pakollinen työntekijän vakuutus about 450 euroa vuosi. Mutta älä säikähdä. Voit saada erilaisia tukia, ja hakea vaikkapa kotihoidon tukea - lapsesihan ei ole kunnallisessa hoidossa - ja käyttää sen palkan maksuun.
Yksi vaihtoehto ovat työkkärin tarjoamat palkkatuet. Me esimerkiksi saatiin tukea alle 25-v pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen.
Muista, että tukien saaminen edellyttää sitä, että palkka on alan tes:n mukainen ja että hoidatte työnantajavelvoitteenne. Työkkärin tukien saamisen edellytys taas on, että työntekijän pitäisi tehdä vähintään 75-prosenttista työaikaa, mutta tietääkseni siinäkin on joustoja.
Olen täällä moneen otteeseen suositellut tätä hoitomuotoa niille, joilla on siihen varaa.
Sanon tässä taas saman, mitä yritin viestiä sille 10-kuisen päiväkotiin vievälle äidille.
Hoitaja kotiin on erinomainen vaihtoehto. Mutta sopikaa etukäteen työnantajan kanssa, että kun HOITAJA on sairas, jompi kumpi vanhemmista voi jäädä kotiin. Keskimäärin hoitaja sairastaa kuitenkin merkittävästi vähemmän kuin 3 lasta, joten järkevä esimies hyväksyy tämän.
Meidän hoitajat on haettu ihan mol.fi kautta ja hakemuksia on tullut hyvin.
Valittavan taustat kannattaa aina selvittää eli soittaa JOKAISEEN työpaikkaan eikä vain viimeisimpään.