Lue keskustelun säännöt.
Jättäisitkö 1-vuotiaan viikoksi hoitoon esim. isovanhemmille?
05.01.2009 |
Ollaan suunnittelemassa lomamatkaa, ja on ollut miehen kanssa vähän epätietoisuutta siitä että voitaisiinko tehdä viikon matka vai pelkkä pitkä viikonloppu. Lapsi viihtyy hyvin isovanhempiensa kanssa, mutta vähän arveluttaa jättää noin pientä viikoksi ilman äitiä ja isää.
Mitä mieltä te olette?
Kommentit (58)
Ei tee sinusta yhtään huonompaa jos päätätte mennä, se on ihan teidän oma asianne!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vasta PALJON myöhemmin nuorena tai vasta aikuisiällä, ei ne asiantuntijat huvikseen noita suosituksia anna ja käytännön tutkimuksistahan tietonsa ottavat... Ja vaikkei 100% varmuutta olekaan että jotain seuraa niin enpä omia lapsiani riskeeraisi. Kai se pienempikin irtiotto riittää! Mulle jopa ihan tunti pari illalla kun lapset nukkuu.
vaikka vanhemamt olisivatkin mukana. Kauhea koti-ikävä
Vauvan hoitoon jättäminen [5/2007]
Olisimme lähdössä mieheni kanssa noin neljän vuorokauden lomalle ja ajankohta on päätetty jo kauan aikaa sitten, mutta nyt mietityttää, voimmeko jättää vauvamme silloin mummolle hoitoon. Vauvamme olisi silloin noin puolivuotias. Lapsemme on ollut kyllä paljon tekemisissä mummonsa kanssa ja he tapaavat joka kuukausi (mummo asuu eri paikkakunnalla), joten kyseessä olisi tuttu henkilö, mutta mietityttää vain, onko se neljä päivää liian pitkä aika? Voiko lapsi alkaa vierastaa meitä? Tai voiko hänelle tulla erosta jotain traumoja?
Maya
Voi kuinka mielelläni vastaisin, että lähtekää vaan matkalle hyvällä mielellä! Valitettavasti näin en voi tehdä, kerron pian miksi, mutta sitä ennen muutama sana parisuhteesta. Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä... Onneksi tämä on ohimenevää. On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy. Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.
Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin. Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee. Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. "Menneisyys" (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti "ole olemassa yksin". Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.
Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä). Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla. Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.
Vielä matkaanne ajatellen, jo maiseman vaihdos, vaikkakin yhdessä vauvan kanssa, voi tuntua virkistävältä vastapainolta arjen rutiineille. Onnea ja jaksamista vauvan hoitoon ja parisuhteeseen!
Katri Kanninen
En jättäisi. En varmaankaan itse kestäisi niin pitkää eroa, vaikka vauvalle ei traumoja tulisikaan ja olisi hyvässä hoivassa. En näe mitään syytä miksi pitäisi noin pitkäksi aikaa jättää, ellei sitten tosiaan makaa sairaalassa tms. Olisipa aika kamalaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on luotettava hoitpaikka, niin mikä estää. Turha pelätä etttä lapsi saa jotain traumoja. Ihanaa että jotkut hoitaa vielä parisuhdetta eikä elämä ole vain äitinä ja isänä olemista. Se on lapsen etu jos vanhemmat voi hyvin. =)
Ja vielä vähemmän tänäpäivänä!
En myöskään voi ymmärtää, miksi sitä pientä ei voi ottaa mukaan pidemmälle reissulle. Onhan se maisemanvaihdos lomaa kaikille sanan varsinaisessa merkityksessä, kahdenkeskisten reissujen aika on sitten, kun lapset ovat vanhempia ja ymmärtävät paremmin syy-seuraussuhteita
Jo yön tai parin kahdenkeskinen loma tekee varmasti hyvää, joten miksi ihmeessä tällaienen ei riitä teille arjen katkaisijaksi???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tekee nykyajan äideistä niin hemmetin korvaamattomia, että kukaan maailmassa ei osaa hoitaa heidän lastaan yhtä viikkoa aiheutamatta traumoja lapselle. Monelle isovanhemmat ovat kuin toiset vanhemmat. Eri asia jättää lapsi jollekin puolitutulle.
Jokainen tekee omat päätöksensä ja mielestäni kennelläkään ei ole oikeutta kritisoida niitä päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempieni lomamatkan ajaksi.
Kun äitini tuli hakemaan minua itkin katkerasti enkä millään olisi halunnut irrottaa otettani mummon kaulasta.
Olin unohtanut vanhempani ja kiintynyt mummoon.
Oma äitisi vai mummosi? Kannattaa muistaa, että mikäli kertojana on ollut mummo, hän saattaa tieten tahtoen hieman suurennella asioita. Syystä tai toisesta. Itsehän et voi tilannetta muistaa, jos olit vasta yksivuotias.
En itsekään kyllä jättäisi noin pientä viikon ajaksi hoitoon, ehkä yöksi tai pariksi. Olen jättänyt parin kuukauden ikäisen yökylään, koska nukuimme miehen kanssa univelkoja pois, vauvalla oli koliikki. Siitäkin podin pitkään huonoa omaatuntoa.
vanhempieni lomamatkan ajaksi.
Kun äitini tuli hakemaan minua itkin katkerasti enkä millään olisi halunnut irrottaa otettani mummon kaulasta.
Olin unohtanut vanhempani ja kiintynyt mummoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa, että en edes miettisi tuollaista vaihtoehtoa.
Ja pakko kommentoida kun joku taas veti esiin tuon pään hajoamisen ja parisuhteen hoitamisen... Viikon lomamatka tuskin noihin auttaa.
Molemmat noista hoituvat ihan siellä kotioloissa jos vain halua riittää, ei siihen lomamatkoja tarvita.
esim. kultaisella 70-luvulla.
Itse olen taipuvainen luottamaan uusimpaan tietoon sen sijaan, että eläisin menneisyydessä...
Jos tilanne on niin onnekas, että isovanhemmat ovat lapsen elämässä mukana päivittäin ja ovat näin ollen kuin toiset vanhemmat lapselle, niin toki lapsen voi siinä tapauksessa jättää hoitoon hyvillä mielin. Mutta onko jollain näin onnekas tilanne? Itse en ainakaan tunne ketään, jonka lapsella olisi näin osallistuvat isovanhemmat.
Mikä tekee nykyajan äideistä niin hemmetin korvaamattomia, että kukaan maailmassa ei osaa hoitaa heidän lastaan yhtä viikkoa aiheutamatta traumoja lapselle. Monelle isovanhemmat ovat kuin toiset vanhemmat. Eri asia jättää lapsi jollekin puolitutulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikko on ihan liian pitkä aika ja parisuhdetta voi hoitaa lyhyemmilläkin reissuilla. Sinulle itsellesikin tulisi todennäköisesti kauhea ikävä, etkä pystyisi nauttimaan lomasta. Mielestäni normaaliin vuorovaikutukseen lapsen kanssa ei kuulu se, että ylipäätään voi ajatella jättävänsä pienen noin pitkäksi ajaksi. Eri asia on se, jos sairauden tai pakon edessä näin tapahtuisi.
Pohdimme juuri miehen kanssa lähtöä kolmeksi yöksi laskettelulomalle ja sekin tuntuu pitkältä ajalta, vaikka meidän lapset ovat jo 4- ja 6-vuotiaita.
Eli jos joku päättää jättää lapsensa kadulle, oma päätös -> muut ei voi kritisoida? Tätähän nimenomaan kysyttiin.
Tehtiin viime kesänä pitkä viikonloppu reissu ja pojat mummilassa sen aikaa.
Olivat silloin 3v ja 5v.
Nyt ollaan viikoksi lähdössä. Lapset ovat silloin 4v ja 6v. Vähän kyllä hermostuttaa jättää noin pitkäksi aikaa mutta tiedän että hyvin pärjäävät.
Mun mummu oli jättänyt esikoisensa eli äitini omalle äidilleen hoitoon kun äitini oli 1.5-vuotias noin viikoksi, syytä en enää muista, joku sairaalareissu kuitenkin. Äitini ei ollut omaa äitiänsä tuntenut eikä ollut halunnut lähteä mummulastaan mihinkään "vieraan naisen" (eli oman äitinsä) mukana.
Mun mummu kertoi tuota tarinaa vielä vanhoilla päivillään usein. Oli jäänyt mieltä painamaan. Äitini on ihan täysipäinen ihminen eikä itse muista tapahtumaa tietenkään.
En itse haluaisi ottaa riskiä, että minulla olisi vanhana päällimmäisenä muistona se, että lapseni ei olisi tunnistanut minua äidiksensä.
En olisi missään nimessä jättänyt 1-vuotiasta viikoksi. Olisi ollut mahdotonta imetyksen takiakin. Enkä itse kestäisi viikon eroa nyt kun lapsi on kolme vuotta.
Viime kesänä 2,5-vuotiaana lapsi oli kolme yötä erittäin läheisten isovanhempien kanssa mökillä, kun pk oli kiinni ja vanhemmat töissä. Ajateltiin, että lapselle on pienempi paha olla mummun ja vaarin kanssa kuin vieraassa pk:ssa.