Evan Chandler tappoi itsensä!
Ja jo oli aikakin. Varmaan hirveät tunnontuskat.
Kommentit (10)
niin paljon Botoxia ettei naamaa enää tunnistettu.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1771415
Ja ihan varmasti ei hyväksikäyttänyt, poika itse myönsi isänsä painostaneen hänet syyttämään MJ:tä. Myös pojan äiti puolusti MJ:tä.
"And if someone wants to sue you and take your tunic, let him have your cloak as well".
Toisekseen MJ ei maksanut rahaa omasta pussistaan, vaan se meni vakuutuksesta. Maksaminen oli silti virhe.
Michaelin kuoleman jälkeen.
Näki minkä surun Michaelin kuolema aiheutti ympäri maailman ja ilmeisesti tajusi olevansa osavastuussa siitä.
Michael maksoi neuvonatajiensa ehdotuksesta että pääsisi jutusta eroon. Hänellä oli varaa maksaa ja oikeusprosessi olisi vienyt aikaa ja hän oli tuolloin erittäin kiireinen uraansa liittyvien asioiden johdosta.
Rikollisen mielen omaava Evan Chandler käytti hyväkseen mahdollisuuden rikastumiseen ja samalla tuhosi Michael Jacksonin maineen. Suuri osa ihmisistä uskoi Michaelin syyllisyyteen.
Se raha minkä maksoi oli Michaelin rahoissa kuin pisara valtameressä.
Muistakaa vielä että asiaa ei olisi voitu viedä eteenpäin koska "todistaja" jonka Evan oli hankkinut kieltäytyi todistamasta. Ei ollut mitään todistettavaa.
Kärventyköön Chandler helvetissä.
syöpähoidossa.
Michael valvoi sairaan pojan luona hoidoissa - vanhempia ei näkynyt paikalla. Poika sai parasta mahdollista hoitoa ja oli Neverlandissa.
Pojan vanhemmat olivat eronneet ennen kuin Michael astui kuvioihin mukaan.
Jos yhtään olette tutustuneet Jacksonin elämään tiedätte että hän auttoi aina lapsia sillä näki heissä tulevaisuuden ja toivon. Häntä kiehtoi lasten viattomuus, hän säilytti itse lapsenmielen koko elämänsä ajan.
Michael oli hyvä ihminen jolle onnenonkijat tekivät pahaa.
Michael ajatteli ihmisistä hyvää ja sai maksaa siitä liian kovan hinnan.
Sillä jos hänellä on pienintäkään empatiakykyä, hän on varmasti jo helvettinsä läpikäynyt. Ahneus on kamala asia, eikä raha tosiaankaan hinnalla millä hyvänsä tee onnelliseksi. Evan Chandleria on vihattu sellaisella vimmalla, että aivan varmasti hänen elämänsä on ollut tuskaa jo pitkään, mutta erityisesti MJ:n kuoleman jälkeen.
pilasi Michaelin elämän, mutta myös oman poikansa elämän. Jordy Chandler elää nykyään peiteidentiteetillä jossain New Jerseyssä.
http://www.wpix.com/news/wpix-jackson-accuser-suicide,0,5243105.story
Aika rautahermoinen mies kun näin pitkään jaksoi elää.