pph:n aikataulut ei sovi meidän suunnitelmiin...
Haettiin pojalle osa-aikainen hoito klo 9-14 neljänä päivänä viikossa. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa.
Nyt sitten kuulin, että pph ulkoilee 8.30- 10.00, jonka jälkeen on ruoka. sitten lapset menevät nukkumaan ja nukkuvat 2h.
Eli kun veisin poikaa hoitoon, ei paikalla ole ketään ja muiden lasten seuraa poika saa kuin ruokailun ajaksi ja sitten pitäisi pojan jo mennä unille, vaikka heräämisestä ei ole vielä pitkä aika.
Pph ei voi muuttaa aikataulujaan paljonkaan, koska hänelle puolet lapsista tulee jo kuudelta aamulla.
Onko kellään ideoita, miten tämän yhtälön saisi toimimaan?
Kommentit (55)
Ei edes pph:lla voida muuttaa aikatauluja niin, että sopisivat kaikkien rytmiin.
ettehän te voi sitä lasta yksin sinne pph:n eteiseenkään jättää.
Tietenkin viette lapsen sinne missä pph ulkoilee.
Miksi viette lapsen hoitoon? Jos vain seuran takia, niin ei maksa vaivaa. Jos sen takia, että tarvitsette lapselle hoitoa, niin kivahan se on, että lapsi nukkuu, syö ja ulkoilee just sinä aikana kun on hoidossa.
kuin muutkin. (Saatte sitten illallakin aikaisemmin nukkumaan)
Aamuisin viette pojan suoraan ulkovaatteineen puistoon, tai missä sitten ulkoilevatkin. Kyllä pojalle varmaan ruoka ja uni sitten jo ulkoilun jälkeen maittaa:)
Päiväkodissa aamupala on klo 8-8.30, jonka jälkeen puuhaillaan sisällä jotain, on eskarihetki, satuhetki, askarrellaan ym. Ulos säästä riippuen yhdeksän kymmenen välillä. Lounas n klo 11, jonka jälkeen päiväunet/lepohetki.
]Haettiin pojalle osa-aikainen hoito klo 9-14 neljänä päivänä viikossa. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa.
Nyt sitten kuulin, että pph ulkoilee 8.30- 10.00, jonka jälkeen on ruoka. sitten lapset menevät nukkumaan ja nukkuvat 2h.
Eli kun veisin poikaa hoitoon, ei paikalla ole ketään ja muiden lasten seuraa poika saa kuin ruokailun ajaksi ja sitten pitäisi pojan jo mennä unille, vaikka heräämisestä ei ole vielä pitkä aika.
Pph ei voi muuttaa aikataulujaan paljonkaan, koska hänelle puolet lapsista tulee jo kuudelta aamulla.
Onko kellään ideoita, miten tämän yhtälön saisi toimimaan?
[/quote]
ethän voi jättää lasta yksinään pph:n portaillekaan odottamaan
Eikös missä tahansa hoitomuodossa aamu-ulkoilun jälkeen ole ruoka ja ruoan jälkeen päikkärit?
Voithan herättää lapsen aiemmin jos päiväunien ajoitus on ongelma.
Tuohan on aivan normaali aikataulu. Meilläkin pph:lla on aamupala kahdeksasta puoli yhdeksään, ja tiedän, että jos vien lapsen vaikkapa yhdeksältä, tulee hänen syödä kotona. Eiväthän ne ravintolassakaan tarjoile lounasruokaa lounashintaan mainitun lounasajan jälkeen, joten mikä täyden palvelun talo sinä kuvittelet pph:n olevan?
Vai mitä tarkoitat, että saisi muiden seuraa vain ruokailun ajan?
tai jo klo8, heräätte aiemmin niin lapsi nukahtaa muiden kanssa helpommin. Teidän se on muutettava aikataulua, pph ei voi sitä tehdä. ja toi sama aikataulu on lähes kaikilla pph:illa ja päiväkodeissa.
että jos minun piti mennä töihin vasta yhdeksäksi, vein lapsen ulkovaatteissa, aamupalan syöneenä, suoraan ulos. Tulivat itsekin ulos niihin aikoihin. Jos ulkoilevat kauempana, voit varmasti muuttaa omaa aikatauluasi puolella tunnilla, niin että saat lapsen paikalle silloin, kun muutkin tulevat ulos.
Kyllä se oman lapsesi rytmi siitä asettuu nopeasti! Ei missään päivähoitomuodossa voi vaatia noudattamaan omaa, täysin erilaista rytmiä. Tai sitten pitää ottaa hoitaja kotiin...
Tottakai haluaisin lapselleni mahdollisimman lyhyet hoitopäivät, mutta jos ne hoitopäivät ovat sitten vain itsekseen istuskelua muiden nukkuessa, niin pakkohan tähän joku muu konsti löytyä.
Olen yrittäjä, ja ensimmäiset asiakkaani eivät koskaan tule ennen kymmentä. Mies hakee sitten töistä tullessaan pojan. Itselläni työt jatkuvat myöhään iltapäivään.
Kaipa joudun ottamaan omalla kustannuksellani itselleni yhden vapaapäivän arkena tai ennemminkin siirtää asiakkaita enemmän viikonlopulle (joka on kyllä perheen yhteisestä ajasta pois) tai sitten hakemaan kokopäivähoidon lapselle, vaikka omien työaikojeni puitteissa siihen ei olisikaan tarvetta.
ap
tottakai lapsesi myös lepää ainakin muiden nukkuessa jos ei nuku...
ja lapsen viet ulos jos pph siellä on ...
Tietysti viet lapsen ulkoiluvaatteissa hoitoon ja lapsi jää suoraan ulos muiden kanssa. Yleensä ne ulkoilut tapahtuvat hoitopaikan vieressä, pihalla tai puistossa.
Vietkö työn vuoksi hoitoon vai siksi, että lapsi saa sosiaalisia kontakteja. Jos kontaktien vuoksi, niin sittenhän voit muuttaa teidän kannalta aikatauluja helposti.
Olivat hoitoajat mitä tahansa.
Vie lapsi suoraan ulos yhdeksältä ja hae sovitusti kahdelta. Siinä on kuitenkin ulkoiluaika ja n. tunti ennen ruokaa leikkiaikaa.
Annat lapselle aamupalan kotona ja viet lapsen suoraan ulkoiluun klo 9. Lapsi syö lounaan hoidossa ulkoilun jälkeen ja menee sen jälkeen päiväunille. Muuta rytmiä sen verran, että herää hiukan aiemmin niin uni tulee siinä jo sopivasti. Sitten haet lapsen klo 14. En näe tässä mitään ongelmaa.
eihän sitä sen enempää kuitenkaan ole.
Lapset varmaan leikkivät sisällä aamulla ennen ulkoilua, siinä kymmenen jälkeen sillä aikaa kun pph laittaa ruokaa valmiiksi ja jatkavat vielä iltapäivällä unien jälkeen.