Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä oet Ilona Rauhalan kokoonaiseksi -kirjan kasvatusnäkemyksistä?
12.11.2009 |
Luin edellisen Vauva-lehden artikkelin Rauhalan kasvatusnäkemyksistä, ja minusta ne vaikuttivat järkeenkäyviltä - esimerkiksi se, että meidän sukupolven tehtävä on antaa lapsille läheisyyttä ja tukea koko lapsuus- ja nuoruusiän, jotta pitkään vallalla ollut yksinpärjäämiseen (= varhainen itsenäistäminen) perustuva kasvatuskäytäntö loppuisi - se kun tuottaa usein vain masennusta ja suorituskeskeisyyttä.
Onko kukaan lukenut ko. kirjaa? onko siinä muita yhtä fiksuja näkemyksiä tarjolla?
Kommentit (2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuossa samaa mieltä että yksin pärjäämisen ihannoinnille on pistettävä stoppi. En ehkä kuulu siihen sukupolveen mistä oli puhe (olen 22), mutta vanhemman puoleiset vanhempani ovat olleet suorastaan julmia minua kohtaan kun en ole aina pärjännyt omillani (= sairastuin ja isäni mielestä masennusta ei ole edes olemassa, eipä siis kovasti tukenut) ja niinpä siis aion kasvattaa omat lapseni siihen että vanhempiinsa voi aina turvata. Samoin yritän edistää naisten keskinäistä solidaarisuutta, meillä onkin muutaman ihmisen kanssa tälläinen "anna hyvän kiertää"-juttu ja sitä kautta yritämme saada ihmiset välittämään toisistaan, tutustumaan naapureihin ym. :)