Onko lapsesi mukana tässä? Minun 8-vuotiaani on
Jippii-kuorotoiminta levisi ympäri Suomen, mukana jo 105 kuoroa
Jippii-lapsityö alkoi pienestä 11 vuotta sitten. Tänään työssä on mukana 105 lapsikuoroa Suomessa. Jippii-lauluja ja -kirjoja on käännetty tai käännetään 40 kielelle. Koko illan elokuva on valmistumassa.
Hallitsemattomaksi paisuneen Jippii-työn aloittivat vuonna 1998 salolainen Maarit Kurkola ja kirkkonummelainen Outi Rossi. He järjestivät maakunnallisia lasten lähetystapahtumia.
Jippii ylittää eri kirkkokuntien rajat
Jippii-työllä oli alusta lähtien missio lasten evankelioimisesta ja lähetystyön merkityksen välittämisestä lapsille. Se on pysynyt muuttumattomana.
Ensimmäinen Jippii-kiertue järjestettiin osana Lapsen puolesta -teemavuotta Vapaa Sisälähetys ry:n ja Suomen Vapaa Ulkolähetys ry:n (nykyisin Fida International) yhteistyönä maakunnallisten lapsityönvetäjien avustuksella. Ensimmäisiin tapahtumiin osallistui noin 6000 ihmistä. ”Jippii, eteenpäin Jeesuksen kanssa” -kirjalle uskoontulleita lapsia varten oli heti tilaus.
Jippii-työssä lasten uskolle ja päätöksille lähteä seuraamaan Jeesusta on annettu suuri painoarvo.
Ensimmäiset Jippii-tapahtumat olivat helluntaiseurakuntien järjestämiä, mutta pian Jippii ylitti eri kirkkokuntien rajat. Nykyään isot tapahtumat syntyvät yleensä eri seurakuntien yhteistyönä.
Selkeää kristillistä sanomaa laulaen
Jippiin alusta alkaen oli tarvetta uusille lasten lähetyslauluille. Ensimmäinen äänite valmistui vuonna 2001. Sillä lauloivat sittemmin Jippii-solisteina tunnetut Satu Hakamo (nyk. Hietala) sekä Hanna ja Miika Nieminen. Outi Rossi on sanoittanut monia lauluja. Ensimmäisiä niistä olivat Katulapsi ja Jeesus multa suukon saa. Suurin osa sävelistä, mutta myös useita sanoituksia, on tamperelaisen, rakastetun muusikon Lasse Heikkilän kynästä. Heikkilä tunnetaan myös tamperelaisena KD-aktiivina.
– Soitin Lasselle vuonna 2000. Jumala oli puhunut jo hänelle aikaisemmin lapsityöstä. Halusimme tehdä uusia, lasten hengellisiä lauluja, joissa on selkeä sanoma Jeesuksesta, rististä, Jeesuksen verestä ja lähetysnäystä, Outi Rossi luettelee.
Laulut ovat iloisen mukaansatempaavia ja niissä kerrotaan sanomaa rakastavasta Taivaan Isästä, joka lähetti Jeesuksen pelastamaan maailman.
Lauluihin kuuluvat myös koreografialiikkeet. Jippii-työ sai Vuoden evankelioimisteko -tunnustuksen vuonna 2007. Palkinnolla rohkaistaan kristittyjen yhteistä ruohonjuuritason evankelioimistyötä.
– Lapsen usko on esimerkillistä. Odotamme jännityksellä, mitä Jumala tekee lasten elämässä ja heidän kauttaan, Outi Rossi iloitsee.
Materiaalia maailmalle
Jippii-lauluja voi kuulla paitsi konserteissa, myös kotona. Suomenkielisiä Jippii-äänitteitä on tehty tähän mennessä viisi, ja vielä tänä syksynä julkaistaan kuudes.
Avainasemassa on ollut kustantaja, Via Music, joka on tukenut työtä. Jokaisesta äänitteestä on tehty nuottikirja. Monesta laulusta on saatavana myös sovitukset kaikille orkesterisoittimille. Lauluja voi kuunnella, katsella ja opetella myös dvd-levyiltä, vaikkapa karaoken ja videoiden avulla. Näitä suosittuja dvd-tuotteita on ilmestynyt suomeksi yhteensä yhdeksän.
Uskoontulleita lapsia varten on kirjoitettu jo kolme kirjaa, joissa käsitellään uskon perusasioita.
Koska Jippii on myös lähetystyötä Suomen rajojen ulkopuolella, materiaaleja on käännetty ja käännetään parhaillaan noin 40 kielelle eri puolilla maailmaa. Laulut pienille vähemmistökielille ovat samalla kielen säilymiseen vaikuttavaa kulttuurityötä.
– Jippiin leviäminen on minulle Jumalan ihme. Emme ole koskaan suunnitelleet tätä. Kerran, kun rukoilin, Jumala puhui minulle: ”Älä pelkää, nämä langat eivät pysy sinun käsissäsi, mutta ne pysyvät minun käsissäni.”, Outi Rossi kertoo.
Koko illan Jippii-elokuvan nimeltä Jippii-kupla, salainen tehtävä, valmistuu tänä syksynä. Elokuvan valmistuminen ja levitys ovat suuri haaste.
– Suomessa on avoin ilmapiiri lasten parissa tehtävälle hengelliselle työlle. Uskon, että nyt on Jumalan aika koskettaa Suomen kansaa, Outi Rossi tiivistää.
Yli sata mahdollisuutta
Jippii-kuoroja on keväisen tiedon mukaan noin 105 eri puolilla Suomea. Uusia kuoroja syntyy jatkuvasti. Uusimmat niistä ovat Juvan ja Kangasalan lapsikuorot. Jokaisella kuorolla on oma nimi, mutta keltaiset paidat ovat samanlaiset. Kuorot käyttävät samoja musiikkitaustoja, joiden avulla laulujen harjoitteleminen on mahdollista, vaikka kuoronjohtaja ei osaisikaan itse säestää kuoroa. Konserteissa Jippii-orkesteri soittaa samalla lailla kuin musiikkitaustoillakin. Lapsikuorot voivat vapaasti käyttää musiikkitaustoja omissa esiintymisissään.
Jos paikkakunnalla tai seurakunnassa ei ole omaa lapsikuoroa, sellaisen voi aina perustaa, vaikka muutaman laulajan ympärille. Kuoroja on perustettu myös muualle kuin seurakuntiin, esimerkiksi Tuula Peti-Peti perusti Majakka-kuoron Vantaan Simonkallion koululle.
– Ensi tammikuussa järjestämme jo toisen kuoronjohtajakoulutuksen. Mukaan saavat tulla kaikki yli 12-vuotiaat kuorolaiset oman kuoronjohtajan kanssa. Ensi vuoden elokuussa järjestetään Keuruulla Jippii-kuorojen rukouskonferenssi, Jippii-koordinaattori Outi Rossi tiedottaa.
Jippiimission nettisivujen kautta saat tiedon lähimmästä kuorosta. Kaikki lapset ovat tervetulleita mukaan! Lähde rohkeasti liikkeelle: Majakaksi maailman minua tarvitaan, sinua tarvitaan, meitä tarvitaan!