Hoitajat netissä keskustelevat Tornion tapauksesta näin:
"Siis toki mä tiedän, että ihmiset on "parhaimmillaan" idiootteja, mutta eikö niitä voi herätellä?
Eikö noi lehdet (tässä tapauksessa oli kyllä HS ja Kaleva, eikä iltis) vois joskus uutisoida "Uusavuttomuus johti vanhempia harhaan". Vaikka toki tässä voi olla kyse huolimattomasta puhelinarvioinnistakin, mutta lääkärit eivät niitä työkseen tee.
Ja toki, kun Torniossakin on varmaan ollut melkoisesti "sika-polia" kuten eräät kandit fb:ssä kutsuu työpaikkojaan, niin kyllähän siinä vähän arviointikyky sumentuu, kun kuittaat kymmeniä perusterveitä kotihoito-ohjeilla kotiin. En kiellä. Mutta jo ihmisten oman turvallisuuden takia pitäisi tuo uusavuttomuus saada kuriin yleisesti ihmisissä."
Tämä teksti on kopioitu hoitajille suunnatulta keskustelufoorumilta, jossa puhahdellaan ylilääkäri Vuolukan (tai kuten hoitajat häntä kutsuvat: "joku lastenlääkäri") esittämälle kritiikille. Ei tunnu menevän kaikkivoipaisille hoitajilla kaaliin, että he ovat ottaneet aivan liikaa vastuuta ihmishengistä ilman riittävä koulutusta. Surullista :(
Kommentit (85)
diagnooseja- itse olen kokenut aivan pöyristyttävää laiminlyöntiä, enkä siksi enää tee neuvontapuhelimen kanssa muuta kuin vaadi aikaa.
Lapseni kanssa, hänen ollessaan hengenvaarallisesti sairas, kaksi lääkäriä lähetti kotiin panadol-kuurille. Jos en itse olis tajunnut että hän on vakavasti sairas- mennyt ja vaatinut hoitoa, hän olisi nyt kuollut. Että luottakaa ihmeessä vaistoon (hysteria on eri asia) - jos lapsi on "sumea"- on aivan varmasti sairaalan paikka vaikka kuka sanoisi mitä. Itse tajusin kun katsoin lastani silmiin, jotka olivat jotenkin harmaat, kummalliset. Äiti tietää varmasti peremmin kuin joku puhelinhoitsu missä mennään.
Tyttöä olisi tuskin kukaan saanut pelastettua enää siinä vaiheessa kun lääkäri on saatu puhelimeen (eli n. tunti elinaikaa). Ehkä ei enää maanantaiaamunakaan vaikka keuhkokuume olisi hoksattu silloin tk-käynnin yhteydessä.
Vanhempien kannalta kaikkein kauhein skenaario tapahtui, lapsi kuoli, ja vielä kotiin ilman apua (vrt. kuolema sairaalassa) Kunto on ilmeisesti romahtanut niin hetkessä, että vaikka ambulanssi olisi tilattu puhelinkonsultoinnin sijaan, olisi tyttö varmaan kuollut kuitenkin.
olikin vaikea astma! Neuvolan hoitaja van vähätteli oireita eikä päästänyt lääkärille.
sinullahan oli todelliset syyt olla siellä! Monilla ei ole.
on oikeasti uusavuttomia? Kuinka moni vain tapaus, jota hoitaja/lääkäri ei osaa hoitaa?
Minut takuulla leimattiin uusavuttomaksi, kun juoksin astmalapseni kanssa lääkärissä. Lääkäri ei tunnistanut astmaa.
Minut leimattiin juopoksi, kun kävin hakemassa apua influenssan jälkitautiin. Oikeasti minulla oli yleistulehdus.
Minut leimattiin huonokuntoiseksi, kun loukkasin selkäni. Sain jumppaohjeet ja naureskelua. Oikeasti selässä oli murtuma.
hoitaja ja lääkäri käskevät tekemään. Luottavat ammattitaitoon ja arviointikykyyn. Niin se pitäisi ollakin, mutta ei. Valitettavasti.
Kaikenlaisia ihmisiä sillekin alalle mahtuu. Taitavia ja vähemmän taitavia. Ja sanotaan vaikka ei aina tiedettäsikään ihan varmasti.
Nyt ei ole influenssasta kyse, vaan sukulaisestani joka käyttää Marevan- lääkitystä (jossa yliannostus voi johtaa verenvuotoihin, jopa aivoverenvuotoon). Nenä valui verta taukoamatta illalla ja vanhukset olivat yhteydessä sairaanhoitajaan terveyskeskuksessa. Ei ollut sairaanhoitajan mukaan hätää, kun se INR-koe on aina ollut niin hyvä (ei varmasti ihan lähiaikoina koetta oltu edes otettu). Sairaanhoitajaa uskottiin, tottakai. Ja aamuyön tunteina pappaa vietiin ambulanssilla sairaalaan.
Ja INR oli vaarallisen korkea.
PUHELIMESSA on hyvin vaikea usein tietää todellista tilaa, koska ensiksikin, jotkut liiottelevat ja jotkut vähättelevät oireita. Puhelin ei ole näköpuhelin. Ja kun kysyy tarkentavia kysymyksiä, usein vastapuolella jo hermostutaan.
Miksi pitää SOITTAA terveyskeskukseen, jos on itse sitä mieltä että nyt täytyy hoitoon päästä, silloin MENNÄÄN, EI SOITETA.
Kamala ja surullinen tapaus kaiken kaikkiaan! :(
Mutta teille äideille/isille: te tunnette lapsenne paremmin kuin kukaan muu. Osaatte arvioida lapsenne tilaa ja siinä tapahtuneita muutoksia paremmin kuin kukaan muu. Jos teidän mielestänne lapsen vointi on huolestuttavassa määrin heikentynyt, älkää soittako, vaan menkää, ja VAATIKAA saada hoitoa.