Kaverimäärä Facebookissa

Tarkoitan siis niitä tapauksia kun joillain on kaikki tiedot Facebookissa ja joku näkee ne sieltä ja soittaa vaikka "Reino Virtasena" täältä firmasta X firmaan Y ja vuokraa auton ja kaikki menee sutjakkaasti koska Y on "Reijon" kanssa aiemminkin ollut tekemisissä.



Ja moni kertoo niin paljon itsestään ja lapsistaan! On lasten kuvia, kuvia uudesta asunnosta, ja kerrotaan lasten harrastuksista (jopa "osaakohan Liisa kulkea pianotunnille jo itse? No maanataina se selviää!") Mistäs sen tietää jos joku vanha tuttu tai uusi harrastukaveri on hullu/pedofiili tai vastaavaa ---> voi kytätä lapsen kuvia, "rakastua" häneen, ja kaapata kotipihasta/koulumatkan varrelta tm. Ja näppärästi vaikka kertoa että "Äiti soitteli Turusta missä on työmatkalla että mummu on joutunut sairaalaan ja pyysi minut hakemaan" =lapsi uskoo helpommin tarinan joka pitää paikkaansa (äiti Turussa, lapsi menossa mummulle =minkä hullu lukenut Facebookista) vert. tuletko katsomaan koiranpentua tai haluatko karkkia joista jokainen lastaan on varoittanut!

auttaa unohtamaan pitkätkin fyysiset etäisyydet itselle tärkeiden ihmisten välillä.

Itse olen mm. löytänyt Facebookista sellaisia ihmisiä, joihin olin kadottanut yhteyden joitakin vuosia sitten, ja joita en olisi millään voinut muuten löytää (ulkomaalaisia tuttuja, joista osa muuttanut maasta toiseen). Ihanaa, kun voi pitää vanhoihin tuttuihin ja kaukana asuviin ystäviin niin helposti yhteyttä. :)

t. 19

Monilla näyttää olevan satoja kavereita Facebookissa... Muutenkin olen ihmetellyt, kun joillakin ihan aikuisen ikään ehtineillä tuntuu olevan intoa ja aikaa raportoida sivuilla melkein jokaisesta hengenvedostaan..

Miksi toisten kaverimäärät niin kovasti kiinnostaa, jos yritetään esittää ettei muiden elämien seuraaminen netin kautta nimenomaan kiinnosta:)? Täysin ristiriitaista.

Innosta ja ajasta puheenollen, samaa voidaan kysyä minkä tahansa harrastuksen tai ajanvietteen kohdalla. Miten joku jaksaa ja viitsii vaikkapa seurata telkkarista Big Brotheria - kun ei se Big Brother MINUA yhtään kiinnosta niin eihän se voi kiinnostaa ketään muitakaan? Miten joku viitsii ratkoa sudokuja, eikö se ole kauheeta ajanhukkaa kun MINÄ en niistä tykkää? Miten joku ehtii ja viitsii roikkua kaikenmaailman puupäisillä nettipalstoilla, MINUSTA moinen on ihan turhaa ja tylsää? Tsiisus sentään, koittakaa nyt ymmärtää että meitä on aika moneen junaan ja hyvä niin.

Itselläni kavereita useampi sata, koska olen opiskellut useamman tutkinnon, asunut ulkomailla moneen otteeseen ja tehnyt ja harrastanut muutenkin vähän sitä ja tätä. FB:n kautta on helppo ja kiva vähän seurailla mitä sille-ja-sille tutulle kuuluu, vaikka fyysinen välimatka erottaisikin:).

Ja hei, jos ihmisten tympeät statukset rassaa ne tyypit kannattaa ruksia ensimmäiseksi kuuseen sieltä kaverilistalta tai ainakin estää kyseisten tylsimysten statusten näkeminen omalla etusivulla. Ei urheiluruutuakaan ole pakko katsoa.

Mul on n. 40 kaveria. Alussa en kehdannut kieltäytyä joistain miehen kaukasista sukulaisista, mut nykyään kehtaan.

Jossain vaiheessa FB meinas viedä mun kaiken ajan, mut sain onneks järjen käteen kun on noita pieniä lapsiakin ja tekemistä riittää. Nyt lähinnä iltasin katon mitä sinne kuuluu.



Mua ärsyttää semmoset jotka yrittää leikkiä salaperäistä, kirjottaen viestejä joista ei ymmärrä yhtään mitään. Ja joku joka kirjottaa ihan jokaisen tekemisensä sinne, kirjottaa välillä "nyt oleilua ja sit iltapalalle". Voi tsiisus..

ettei ymmärrä että kaikki näkevät mitä kirjoittaa facebookkiin. Eli haukutaan vaikka pomoa ja ei tajuta että se joku entinen luokkakaveri voi olla pomon vaimon kaveri ja niin edelleen.

jollain on kavereina jotain vanhoja koulukavereita. Siis sehän on koko homman pointti. Saada kontakti just johonkin ikivanhoihin tuttuihin ja ehkä tutustua paremmin johonkin kaverinkaveriin, joka tuntuu hyvältä tyypiltä. Mä ainakin pidän yhteyttä "oikeisiin" kavereihini ihan muutenkin - Facebook on nimen omaan verkostoitumiskanava, jossa onkin tarkoitus olla kavereina kaukaisempia tuttavia.

Kavereita on noin 30, ja olen pitänyt kriteerinä sitä, että tuntevat mut niin hyvin, että jos joku esim. puhuisi musta paskaa, niin tietävät, että en ole sellainen ihminen tms. EI koulukavereita, EI työkavereita, EI opiskelukavereita, vaan kaikki vapaa-ajalta ja sellaisia tyyppejä, joita pidän kivoina, ja tunnen vuosien ajalta.



ENKÄ halua kavereita lisää, naamakirjassa on paljon sellaisia tuttuja, joita voisin pyytää ja huolia kavereiksi, mutta jos niillä ei ole mulle mitään merkitystä, olkoon.



Pari sellaista on joukossa, jotka olen tiennyt ulkonäöltä jo ehkä vuosikymmeniä, mutta olemme tavanneet vain kerran pari yhteisissä porukoissa. Ne ovat ainoa etäisempi poikkeus, mutta hyödyksi, koska selvästi madaltaa kynnystä jäädä juttelemaan kadulla kun törmätään:) Näistä kolmestakymmenestä pidetään yhteyttä, joko yksityisesti tai edes kirjoitellaan toistemme seinille, ehkä 20 kanssa.

Määrä on just sopiva, helppo seurata kaikkien juttuja ja kirjoitella, on vaikea kuvitella että 20 tai 30 lisää toisi mitään uutta tai ehtisi edes tsekata heidän kuulumisia.