Lue keskustelun säännöt.
"Äiti, mä en saa unta!"
03.11.2009 |
Aikaisemmin hyvin ja nopeasti itsekseen nukahtava eskarilainen on nyt muutaman kuukauden kärsinyt nukahtamisvaikeuksista. Olemme myöhentäneet nukkumaanmenoaikaa tuloksetta. Iltarutiinit ovat samat kuin aikaisemminkin.
Kuuluukohan tämä ikään ja mitä teette vastaavissa tilanteissa? En ole innokas päästämään lasta pois sängystä tai menemään kovin pitkäksi aikaa silittelemään, toki sitäkin on tullut tehtyä. Lapsi on murehtijatyyppiä ja vatvoo milloin mitäkin päässään, vaikka kaikki mieltäpainavat asiat yritetään käsitellä ennen nukkumaanmenoa.
Kommentit (3)
jotain vaikuttavaa tapahtunut esim. hoitopaikassa, nyt kenties eskarissa.
Onko henkilökunta eri koostumuksella, onko jollain lapsella tai onko kerrottu jonkun lapsen omaisen sairaalassaolosta, jonkun mummin kuolemasta jne. Lapsen nukkumista on myöhäistetty eikä uni meinaa tulla siltikään.
Ei kuulu erityisemmin ikään, mutta kuten sanoit lapsesi on ns. murehtijatyyppi ja hän on voinut kuulla tai nähdä jotain, joku eskarikaveri on saattanut töksäyttää jotain ajattelematonta joka vaivaa lastasi. Ei tarvitse kuin arvostella jotain vaatekappaletta vauvamaiseksi tai kuinka joku on "likkojen" kanssa leikkinyt jne. Mene ja tiedä, jotain on kuitenkin jossain muuttunut tai muuttumassa, jota miettii tai asia häiritsee.
Kerran työpaikallani eräs äiti kertoi huolestuneena kuinka hänen pieni 2-vuotias lapsi on alkanut oireilla. Hän ei ymmärtänyt miksi lapsi oli itkuinen, aamulla osasi tekeytyä vatsasairaaksi jne. Yleensä ei tiimin asiota voi noin vain kertoilla vanhemmille, mutta nyt näin tässä tilanteessa jo velvollisuudekseni kertoa henkilökuntamme ongelmista, heijastuihan ne selvästi hänen lapseensa. Hänen lapsestaan oli kysymys. Aina ei ole kyse huonosta työilmapiiristä, ei ehkä Sinunkaan lapsesi kohdalla, mutta kun äiti kertoi lapsensa lauseen -Kaikki lapset kadonneet, mietimme mitä ihmetttä se voisi olla, 2-vuotiaan ilmoittamana.
Meillä oli jo niin pahasti sukset ristissä erääseen henkilöön tiimissämme, että kyllä kerroin miksi hänen lapsensa oireilee, tämä henkilö oli kieltänyt antamasta uniriepua turvaksi vasta-aloittavalle uudelle lapselle.
Hänen mielestään 2-vuotias ei tarvinnut enää. Kotona sai ja oli siihen tottunutkin. Koska tämä kieltäja ei itse halunut kertoa niin kerroin ettei enää pidempään vaivaisi lapsen muuttunut käytös.
Me muut työntekijät emme saaneet antaa uniriepua ja tämä kieltäjä oli kanssamme samanarvoisessa asemassa kuin me, ei pomo tms. Piti vaan mekkalan unirievusta. Hän jopa katsoi meitä muita siihen tyyliin että joku meistä kertoo kiellosta äidille, hän ei aio. Minusta olisi ollut fiksua jos hän itse olisi keskustellut äidin kanssa mitä ajattelee asiasta, otti vain kylmästi pois, joten ei ihme kun lapsi oli itkuinen ja turvaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niinkuin usein saattaa löytyä kihomatoja!
valitettavasti. En tiedä mikä auttaisi. Jatkunut jo pitkään, kaikkea yritetty. Joskus nukahtaa helpostikin, jos on hetken vieressä. Viimeaikoina nukahtamista helpottanut, kun saa lukea hetken itsekseen sängyssä iltasadun jälkeen. Murehtija-tyypit taitavat olla oma lukunsa, ei taida oikeen mikään auttaa. Jos joku mietityttää, on sitä vaikea saada mielestä. Näin myös meillä.