Pelkään että poika ei pääse /mene mihinkään opiskelemaan ensi syksynä, mitä sille sitten tehdään?

Meillä on edessä parin vuoden päästä sama tilanne, poika on nyt seiskalla eikä vois koulu vähempää kiinnostaa. Se on vaan "iha sama" :( Vaikka kuinka yritän selittää, ettei lukioon puhumattakaan ammattikoulusta pääse huonoilla papereilla niin ei mikään auta. Ja todella yritän olla ajoissa liiikkeellä.



Mut oikeestiko te laitatte lapsenne pihalle kun he täyttävät 18 vuotta, jos lapsi ei ole päässyt kouluun? Mä en kyllä vois.....

on käynyt 4v sitten ammattikorkeakoulussa sen datanomitutkinnon. On nyt erittäin mielenkiintoisessa ja hyvin palkatussa työssä. Jos haluaa joskus ammattikorkeakouluun, riittää että on opiskellut jonkun toisen asteen tutkinnon. Eli lukio, tai mikä tahansa ammattikoululinja.



Kannattaa ehdottomasti hakea suoraan peruskoulusta johonkin opiskelemaan, silloin kun saa "pisteitä" siitä että on peruskoulusta suoraan. Myöhemmin on vielä vaikeampi päästä kouluun, koska suurin osa opiskelijakiintiöistä on varattu peruskoulusta juuri valmistuneille nuorille. On kurjaa parikymppisenä tajuta että mitä haluaisi tehdä, mutta sitten on vielä vaikeampi päästä kouluun kun ensisijaisesti opiskelupaikat menevät suoraan peruskoulusta päässeille. Lisäksi kannattaa opiskella vielä kun eläkettä ei kuitenkaan kerry.



Pääasia että poikasi pääsisi sisään kouluun, ainahan hän voi anoa sisään päästyään välivuoden, jos haluaa tehdä vuoden esim. töitä. Töitä on kuitenkin alaikäisen hankala saada... Jos poikasi ei muuta keksi niin kannattaa vaikka hakea lukioon, siinä saa 3 vuotta lisäaikaa miettiä, että mikä ala kiinnostaisi.



Tekniikan alalta mielenkiintoisia pojallesi voisi olla esim sähköasentaja, elektroniikka-ala yms. niissä ei oppi mene hukkaan, vaan siitä on hyötyä koko loppuelämäksi. Onhan paljon kysyntää ihmisille joilla lupa tehdä sähköhommia. Poikasi ei vielä ymmärrä että työnteko on välttämätön paha, jota jokaisen ihmisen on pakko tehdä elääkseen:)



Menkää vaikka yhdessä ammatinvalintapsygologille, hän voi auttaa.



Vaikka tämä ikä on juuri se kun vähiten mikään opiskelu kiinnostaa, vaan aikuisuuden kynnyksellä päässä pyörivät kaikki muut asiat, on kuitenkin tärkeää ettei tässä vaiheessa putoa kokonaan kelkasta.

18-vuotiaana, vaikka kouluakin kävisi. Niin minäkin itsenäistyin. Mieheni samoin. Toki vanhempamme tukivat meitä jne, mutta onhan ihmisen saatava elämä alkuun. Ei lasta voi pitää ikuisesti lapsena.



terv 15

kun ap:n poika. Ei se ole mitään tavatonta. Eikä Helsingistä mitään asuntoa saa jollei ole mamu. Opiskelemaan on vaikea päästä ylioppilaankin, ja vaikka opiskelupaikkoja on, on "kivoille" aloille yläasteenjälkeen todella vaikea päästä jollei erittäin hyvää keskiarvoa. Kymmenen vuotta sitten oli ihan toisin. Ja kannattaa muistaa että se netissä istuminen passivoittaa ja masentaa, eli niin paljon kun mahdollista yritä pitää poika pois koneelta. Syyllistäminen ei mitään auta. Kymppiluokalla on hyvä korottaa keskiarvoa, jos vain vähänkin viitsii. Pieni lapsi pienet murheet, iso lapsi isot murheet. Otan osaa ap, terveisin äiti jolla 4 lasta yli yläasteen.

Viestisi ovat täynnä:

- "ei se osaa"

- "ei se viiti"

- "ei se pääse sinnekään"

- "en usko että pärjäisi sielläkään"

... Sinulla on uskomattoman negatiivinen sävy kun puhut lapsestasi. Oletat ettei hänestä ole mihinkään.

Ehkä sinun pitäisi ottaa itse nyt reippaampi asenne ja ajatella, että poikasi on MONESSA asiassa hyvä. Kun itse reipastut ja alat oikeasti uskoa lapseesi ja hänen tulevaisuuteensa, ihan takuulla asiat alkavat järjestyä.



Hän on epäilemättä tosi hankalassa iässä, ja vaikuttaa hyvinkin sulkeutuneelta. Mutta kun rakastavasti ja kannustavasti teet hänelle selväksi, että omaksi parhaakseen on nyt tsemppi ja asioista selvän ottaminen.... Ja että hänen ei tarvitse selvitä siitä yksin, sinä autat häntä. Otat hänen kanssaan selvää. Ja sano, että kyllä te jotain hänelle keksitte. Ihan varmasti.



Kyllä se siitä. Muistan itsekin miten ahdistunut olin yläasteella siitä, ettei minulla ollut tulevaisuuden suunnitelmia. Oikeastaan olisin kaivannut sitä, että joku aikuinen tulisi ja sanoisi että "tee noin". "Mene tuonne kouluun ja elä elämääsi tuohon suuntaan". En itsekään ollut peruskoulussa järin hyvä, keskiarvo oli jotain päälle 7. Sillä en olisi päässyt kaupungin lukioihin, ja lukioon meno kauemmas tuntui pelottavalta. Mutta niin vain sitten vanhempieni "painostuksesta" hain lukioon naapurikuntaan, ja sinne pääsin. Se oli tavallaan elämäni käännekohta :)



En tuntenut koulusta KETÄÄN (tosin ei kavereita olisi ollut kaupungin kouluissakaan). En ollut aikaisemmin ollut millään lailla motivoitunut mistään lukuaineista, mutta koulu alkoikin yht'äkkiä jostain syystä kummasti kiinnostaa. Sain lukiosta paljon kavereita, osan kanssa olen läheisiä ystäviä edelleen. Lopulta minä, kutosen ja seiskan tyttö, kirjoitin ylioppilaskirjoituksista eximioita ja magnoja :) Ehkä vaan kasvoin lukioaikana aikuiseksi... Tai pääsin yli siitä yläasteiän teiniahdistuksesta. Sittemmin elämä on mennyt hyvin, ja olen oppinut olemaan päämäärätietoisempi. Yläasteella en ollut sitä siis tippaakaan.



Eli anna ap lapsellesi hänen "saamattomuutensa" anteeksi. Häntä takuulla ahdistaa ihan kamalasti tuleva vuosi ja se, ettei tiedä minne kouluun jatkaa. Hän varmaan harmittelee, että kumpa voisi aina jatkaa vaan siinä tutussa (ei ehkä turvallisessa, mutta yllätyksettömässä ja ennalta arvattavissa olevassa) peruskoulussa, jonne on pakko mennä kun oppivelvollisuus sen määrää. Ja jossa ei tarvitse itse oikeastaan ajatella yhtään mitään.

Hän ei välttämättä vielä kykene suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja järjestelemään omia asioitaan... Mutta jokainen lapsi kypsyy omaan tahtiinsa. Ole ap hänen tukenaan, kädestä pitäen autat lomakkeiden täytössä ym. Kyllä poikasi vielä itsenäistyy ja kasvaa. Niin kävi minullekin.

Eikä Helsingistä mitään asuntoa saa jollei ole mamu.

Opiskelemaan on vaikea päästä ylioppilaankin, ja vaikka opiskelupaikkoja on, on "kivoille" aloille yläasteenjälkeen todella vaikea päästä jollei erittäin hyvää keskiarvoa. Kymmenen vuotta sitten oli ihan toisin.

Ja vaan "kivoja" alojako sitten tarvii opiskella? Jos ei sinne pääse niin voi lojua kotona?

Ja kannattaa muistaa että se netissä istuminen passivoittaa ja masentaa, eli niin paljon kun mahdollista yritä pitää poika pois koneelta. Syyllistäminen ei mitään auta. Kymppiluokalla on hyvä korottaa keskiarvoa, jos vain vähänkin viitsii. Pieni lapsi pienet murheet, iso lapsi isot murheet. Otan osaa ap, terveisin äiti jolla 4 lasta yli yläasteen.

Totta. Mutta vaikka syyllistäminen ei mitään auta, tosiasia on silti, että jonkun se syy on. Tässä tapauksessa pojan - ja vanhempien. Ja tämän sanon, koska itsekin olen jokusen ongelman kanssa tapaellut enkä kaikkia ole vielä voittanut. Mutta yritettävä silti on, muussa tapauksessa ei ainakaan onnistu. terv. se 15, assilapsen ja parin muun yläasteikäisen äiti.

saatte pojan elämän pysymään sellaisena, että hän joka aamu nousee ylös, menee kouluun ja on siellä päivän. Loppujen lopuksi aika sama, mikä se koulu on. Parin vuoden päästä pojan kehitys on todennäköisesti edennyt ja alkaa löytyä sitä omaakin mielenkiintoa oman elämänsä järjestämiseen. Ja vaikka siinä vaiheessa joutuisikin aloittamaan alusta koko opiskelut ammattia kohti, niin mitään dramaattista myöhästymistä ei kuitenkaan ole tapahtunut.



Jopa se oppisopimus, työpajoista, lehdenjaosta yms. puhumattakaan syrjäyttää siitä nuorison valtavirrasta ja itse olen sitä mieltä, että teidän pojan laiselle on vielä tässä vaiheessa aika tärkeää tehdä kuten muutkin. Vaihtoehtoiset reitit sopivat niille, jotka tietävät, mitä tekevät. Teidän oma ei tiedä.



Jos lukioon on mahdollista päästä ja on toiveita, että sen pystyisi rämpimään läpi vaikka sitten kutosen keskiarvolla, niin sinne. Se tarjoaisi pojalle kolme vuotta päivähoitoa henkistä kasvua odotellessa. Kun aikuistumista sitten tapahtuu, voi alkaa miettiä, mitä seuraavaksi. Jos lukioon ei pääse, tarjoaa se kymppiluokka vuoden sitä päivähoitoa. Ammattikoulussakaan alan ei ole pakko kiinnostaa. Yhden tutkinnon jälkeen voi hankkia toisen kiinnostavamman, käydä iltalukion ja sen jälkeen eteenpäin tai hakea suoraan erialankin amk- tai yliopistokoulutuksiin. Niihin voi päästä sisään pelkillä pääsykokeillakin, huonosti mennyt lukio tai ammattikoulu ei ole este.



Sinuna varmaankin pyrkisin siihen, että pojalle löytyisi mikä tahansa koulupaikka ja pakottaisin siellä käymään ja odottelisin, että aika auttaisi. Tärkeintä on, että käy koulua, kuten muutkin ikäisensä.



Samaa filosofiaa meillä sovelletaan omaan samanikäiseen poikaan, jonka koulumenestys on kyllä paljon parempi, mutta joka ei myöskään kovin realistisesti tiedä, mitä haluaisi tehdä isona. Tai siis unelma-ammatti on tällä hetkellä sotilaslentäjä, jota kohti toki saa pyrkiä, mutta joka ei nyt kuitenkaan ole niitä varmimpia tulevaisuudensuunnitelmia. Mutta ei se mitään, 15-vuotias on vielä aika pieni poika ja ainakin minä elän toivossa, että sitten kolmen vuoden kuluttua meidänkin omalla on jo muitakin ammattisuunnitelmia, vaikka tuo sotilaslentäjä olisikin silloinkin vielä se ykköstavoite.

Ei ammattikorkeakoulututkinto.

Oletkin jo saannut monta hyvää neuvoa kuinka tukea poikaasi tänä vuona.



a) Työvoimatoimistoon kannattaa tosiaankin ottaa yhteyttä. Siellä kartoitetaan toiveet ja taidot. Palvelu kuuluu myös peruskoulululaisille!



b)koulun opon tehtävä on tukea ja taas tukea poikaasi uravalinnassa



c) jos mielestäsi pojallasi on as-piirteitä, koittakaa saada hänet erityislääkärille, joka tekee tarvittavat testit ja saattee mahdollisesti diagnoosin. Joka tapauksessa jos dg:n ei päästä, mutta piirteet ovat selvät, poikasi voisi saada lääkärintodistuksen erityisvaikeuksistaan ja näin päästä joustavan haun piiriin.



http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=212

http://www.autismiliitto.fi/autismin_kirjo/aspergerin_oireyhtyma



d) monissa kunnissa kunnan erityisnuorisotoimet järjestävät toimintaa syrjäytymisuhan alaisille nuorille, jotka eivät ole löytäneet opiskelu tai työpaikkaa. Usein näissä ryhmissä aloitetaan homma ihan elämänhallinnan opettelulla eli oman toiminna ohjauksella ja vaikka päivärytmin suunnittelulla. Voit äitinä ottaa hyvin yhteittä kuntasi nuorisotoimeen ja tiedustella ko toimintaa.



Voimia sinulle

T: äiti, jonka ongelmalapsi on nyt tyytyväinen amislainen

Ja sitten ammattikorkeaan esim. ohjelmistotekniikkaa lukemaan. Sinne on kyllä vaikea päästä, ja opiskelukin on matematiikkapainotteista ja vaikeaa, ainakin mun pojan mielestä, mutta kun ala kiinnostaa, niin hampaat irvessä hän opiskelee.



Mun poika ei muuten saanut ammatinvalintapsykologilta mitään konreettisia neuvoja. Sanottiin vaan, että tee netissä testi, jossa kiinnostuksen kohteita kartoiteaan. Tosi surkeaa palvelua. Yhdessä sitten pojan kanssa katseltiin kiinnostavia aloja, ja onneksi hän pääsi opiskelemaan.



Kyllä sun poikas vielä paikkansa löytää, ihan varmasti.

Jos poika ei vielä tiedä mitä haluaa, niin ei se kotona olemallakaan selviä.



Eli sanot pojalle vaan, että miettii mikä koulu niistä, johin mahdollista päästä olisi se johon mieluiten menee ja siltä pohjalta. Ei 15-v vielä tarvitse tietää mitä hänestä isona tulee, pääasia, että jotain järkevää tekee = opiskelee kunnes päämäärä alkaa selvitä. Töihin ei tuon ikäistä oteta ja jos otetaan vaarana on rahan makuun pääseminen ja sitä kautta opintojen unohtaminen. Aika moni preuskouluaikaisista ikätovereista meni pakotettuna (sossu tai vanhemmat pakotti) amikseen, osa heistä työskentelee alalla, jota opiskelivat, osa kävi myöhemmin jonkun muun koulun ja työllistyi sitten. Toki joukossa on myös työttömiä luusereita ja ainakin yksi rappioalkoholisti, mutta myös useita menestyjiä, insinöörejä parikin kappaletta ja yksi niin rautainen duunariammattilainen, että on tehnyt keikkoja ympäri Eurooppaa, useita tavallisia duunareita jotka pystyvät hylin perheensä elättämään jne. :).



Ne jotka meni hanttihommiin tai kaupan kassalle tms. ovat yllättäen samoissa hommissa edelleen.

c) jos mielestäsi pojallasi on as-piirteitä, koittakaa saada hänet erityislääkärille, joka tekee tarvittavat testit ja saattee mahdollisesti diagnoosin. Joka tapauksessa jos dg:n ei päästä, mutta piirteet ovat selvät, poikasi voisi saada lääkärintodistuksen erityisvaikeuksistaan ja näin päästä joustavan haun piiriin.

<a href="http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=212" alt="http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=212">http://www.koulutusnetti.fi/index.php?file=212</a&gt;

<a href="http://www.autismiliitto.fi/autismin_kirjo/aspergerin_oireyhtyma" alt="http://www.autismiliitto.fi/autismin_kirjo/aspergerin_oireyhtyma">http://www.autismiliitto.fi/autismin_kirjo/aspergerin_oireyhtyma</a&gt;

d)

ap:hän sanoo, että hänen lapsensa on jo tutkittu, eikä piirteitä ole löytynyt tarpeeksi diagnoosia varten. Tällä hetkellä autisminkirjon kuntoutustoiminta on niin sekalaista, että siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hyödyt ovat selvästi suurimmat alakouluikäisten kuntoutuksesta. Mutta toisenasteen koulun vaiheessa kun joutuu jollekin jousto-linjalle, se on käytännössä sama kuin ei mitään koulua kävisikään. Pahempaa kuin Fletcherin suosittelema "päivähoito". Tämä on nimittäin leimaavaa päivähoitoa. Oma lapseni sai dg:nsa alakoululaisena ja on hyötynyt kuntoutuksesta, mutta vertaisryhmätuttavien lapsissa olen nähnyt näitä erityisammattikoululinjoille joutuneita, ja ne ovat kyllä koulutuksena ihan yhtä tyhjän kanssa. Lisäksi näiden paikkojen opettajat ja rehtorit eivät välttämättä ole tehtäviensä tasalla erityisnuorten opettajina ja siitä seuraa kaikenmoisia vaikeuksia varsinkin autisminskirjolaisille (ongelma on siinä, että kommunikaatio ei toimi ja sen alta älyllinen kapasiteetti ei näy. Opettajat ihan rehellisesti pelkäävät näitä oppilaita) Suosittelen mitä tahansa muuta. Ihan mitä tahansa. Vaikka mäkkäriä.

t se 15

Erityislinjat usein valmistavat "erityiselämään" ja vaikka se osan kohdalla on ainoa vaihtoehto, se ei ole välttämättä paras vaihtoehto.

Minä olin itsekin myöhäissytytteinen lapsi. Aikuisena minulla on diagnosoitu ADHD ja tavallaan olen tyytyväinen, että minulla ei tuota erityisstatusta nuorena ollut. Toki aika oli toinen ja muutenkin minä olin onnekseni ympäristössä, jossa sain aikaa aikaistua. Nykyisin nuorilta vaaditaan suurempaa kypsyyttä jo aiemmin, jopa seiskaluokan numerotkin vaikuttavat päättötodistukseen jne. Peruskoulussa keskiarvoni oli siellä kutosen ja seiskan välillä, lukiossa seiskan tienoilla. Kirjoituksiin tsemppasin ja kirjoitin M:n paperit. Menin amk:n, sain ammatin, jossa työskentelin hetken. Kiinnostuin uudestaan opiskeluista ja työn ohessa aloin tehdä yliopistotutkintoa, valmistuin, pääsin kivoihin ja ihan hyvin palkattuihin asiantuntijatöihin ja jatkoin siinä sivussa opiskelua. Nykyisin olen tohtori ja teen aivan unelmahommaani.

Okei, minulla ei ollut varsinaisia oppimisvaikeuksia ja olen kohtuullisen lahjakas ja kaikille samanlainen polku ei toimi. Mutta aivan varmasti olisin ajautunut aika toisenlaiseen tilanteeseen, jos minut olisi jo lapsena tai nuorena pistetty jollekin erityisraiteille, joista ei enää olisi voinut hypätä takaisin muiden mukaan. Se, mitä minä eniten tarvitsin teininä, oli aika kasvaa aikuiseksi.

Sitä haluaisin myös korostaa, että se, että ei 15-vuotiaana vielä tiedä, mitä haluaisi isona, ei ole harvinaista tai hälyttävää. Varsinkin pojista aika pieni osa on 15-vuotiaana vielä kovin kypsiä päättämään niin isoista asioista. Meidän teinin keskiarvo on siellä yhdeksän tienoilla ja on kaikin puolin ikäisekseen noheva poika, mutta hänkään ei vielä tosiaan osaa relaitisesti suunnitella tulevaisuuttaan ja aikuisuutta, eikä osaa suurin osa hänen kavereistansakaan. Siinä suhteessa siis teidän poikanne ei ole poikkeus ja tärkeintä minusta on, että näitä teinejä ei päästetä putoamaan sen normaalin yhteiskunnan ja ikäsopivan toiminnan ulkopuolelle.

ap:hän sanoo, että hänen lapsensa on jo tutkittu, eikä piirteitä ole löytynyt tarpeeksi diagnoosia varten. Tällä hetkellä autisminkirjon kuntoutustoiminta on niin sekalaista, että siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hyödyt ovat selvästi suurimmat alakouluikäisten kuntoutuksesta. Mutta toisenasteen koulun vaiheessa kun joutuu jollekin jousto-linjalle, se on käytännössä sama kuin ei mitään koulua kävisikään. Pahempaa kuin Fletcherin suosittelema "päivähoito". Tämä on nimittäin leimaavaa päivähoitoa. Oma lapseni sai dg:nsa alakoululaisena ja on hyötynyt kuntoutuksesta, mutta vertaisryhmätuttavien lapsissa olen nähnyt näitä erityisammattikoululinjoille joutuneita, ja ne ovat kyllä koulutuksena ihan yhtä tyhjän kanssa. Lisäksi näiden paikkojen opettajat ja rehtorit eivät välttämättä ole tehtäviensä tasalla erityisnuorten opettajina ja siitä seuraa kaikenmoisia vaikeuksia varsinkin autisminskirjolaisille (ongelma on siinä, että kommunikaatio ei toimi ja sen alta älyllinen kapasiteetti ei näy. Opettajat ihan rehellisesti pelkäävät näitä oppilaita) Suosittelen mitä tahansa muuta. Ihan mitä tahansa. Vaikka mäkkäriä.

t se 15

Siskoni kävi ysiluokan jälkeen kansanpistoa vuoden, kun ei tiennyt mitä halusi. Siellä asui viikot. Ja siellä rupesi kiinnostumaan alasta jolla nyt on töissä. Kansanopisto oli sellainen pehmeä lasku itsenäiseen elämään. Ollaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jonka amiksessa oli tosi vähän linjoja, mutta muutti sitten isommalle paikalle kansanopistovuoden jälkeen.



Oppisopimuskoulutus olisi kanssa hyvä. Ehkä.

Olet tarjonnut tuota "ohjelmointia", mutta jos poika ei sitä osaa eikö ole itse viitsinyt tutustua, miksi oletatte, että se oikeasti edes kiinnostaisi?

SW hommat ei ole mitään kivaa pelien tekoa omaan tahtiin, eivätkä mitenkään liity siihen, että joku tykkää tietokoneella pelata ja surffata netissä.

Poikasi ei siis selvästikään sovi työhön, jossa pitäisi olla asiakaspalvelutehtävissä ja tavata paljon ihmisiä?

Äkkiseltään tulee mieleen joku rakennuspiirtäjän tms hommat.

Minä olen ajatellut, että jos aikanaan lapset eivät hae opiskelemaan, en anna toimettomanakaan kotona asua, vaan edellytän töihin menoa. Tylsä homma pas*alla palkalla voi antaa motivaatiota opiskeluun :o)

lisäksi se ensin kiinnosti sitä, mutta kun katsottiin tarkemmin opinto-ohjelmaa (vain vähän ohjelmointia, paljon yleisiä kaupallisia aineita - sehän on kauppaoppilaitoksessakin), niin ei kiinnosta enää yhtään...

Ja siitä kuulemma sijoittuu kuvauksen mukaan usein esim. myynti/mikrotukihenkilötehtäviin (mikä varmaan totta), ja ne ei kiinnosta kuulemma YHTÄÄN.

Mutta tosiaan, vaikka saisin sen ylipuhuttua tuohon, niin epäilen vahvasti pääsiskö sinnekään.

ap

en lukenut kaikkia viestejä mutta kun tuota kymppiluokkaa ja oppisopimusta ehdoteltiin, niin niistä tuli mieleeni yksi tuttu joka kävi kymppiluokan kansanopistossa. Siellä ainakin oli kolme päivää viikossa koulua ja kaksi päivää työharjoittelua... mitenhän se kävisi?

Ei joustava haku tarkoita, että vaihtoehtona olisi erityisammattikoulu vaan joustavalla haulla haetaan nimenomaan normaaleille amiksen linjoille, mutta hakupisteissä otetaan huomioon nuoren erityisominaisuudet. Näitä voivat olla erityisvaikeuksista johtuva hyvin kapea-alainen hakutoive (kuten meillä), lukivaikeudet, allergiat, voimakas harrastuneisuuden suuntaatuminen, kielivaikeudet (esim maahanmuuttajilla) jne eli hyvin monilla eri asioilla voi saada joustavan haun paperit. kannattaa tutustua asiaan eikä puhua oikoa asioita.

toki ei noistakaan ole mitään hyötyä jos poika itse ei ole kiinnostunut mistään, tulee vaan turhia keskeytyksiä ja vie paikan sellaiselta joka oikeasti haluaisi opiskella.



kuramoottori amiksesta

Itse tiedän tapauksen, jossa tyttö halusi kovasti lukioon (kun kaikki muutkin menee), mutta tämän tytön keskiarvo ei ollut hyvä, ei vaan ollut koulupäätä siunattu, vaikka luki niin jäi aina keskiarvo alle seiskan. Joka tapauksessa haki lukioon, ei päässyt ja meni kymppiluokalle. Seuraavana vuonna haki jälleen lukioon ja ei päässyt, joten meni ammattikouluun. Kävi ammattikoulua noin vuoden kunnes lopetti, koska ei tykännyt alasta ja siitä lähtien on vain lojunut kotona. Täysin syrjäytynyt, ei kiinnosta mitään, vanhemmat eivät jaksa asialle enää tehdä mitään jne. Tilanne on hirveä ja ovat vain jumiutuneet tuohon tilanteeseen. Kaikki vain sen vuoksi, että tyttö ei löytänyt itselleen sopivaa alaa ja turhaan kuvitteli pääsevänsä lukioon.



Mielestäni kannattaa käydä edes joku amisala, se ei ole niin tärkeää onko se loppuelämän ammatti, monille ei ole, mutta, että saa edes jonkun ammattitutkinnon ja loppujen lopuksi monia töitä saa ihan kokemuksella ja ei ole niin väliä miltä alalta se tutkinto on. Mutta peruskoulun päättänyttä 15-16-vuotiasta ei kyllä oikein oteta minnekään töihin paitsi "paskaduuneihin", puhelinmyyjäksi, lehtiä jakamaan jne. Noissa töissä oikeasti menee motivaatio tosi nopeasti. Esim. puhelinmyynti on tosi rasittavaa ja turhauttavaa ja hyvin siinä onnistuu vain muutamat harvat. Eli paljon tärkeämpää on mielestäni opiskella ja noita paskaduuneja ehtii tehdä esim. kesätyönä, jolloin motivaatiokin on parempi kun ei tarvi kuin pari kuukautta esim. olla puhelinmyyjänä.



Kymppiluokka toisaalta on vähän niin ja näin, jos poikaa ei koulu kiinnosta niin tuskinpa siellä kympillä kovinkaan montaa numeroa saa nostettua. ELi lähtisin miettimään ammattikoulua tai lukiota. Lukioon EI kannata mennä jos ei ole valmis tekemään töitä. Lukio ei kuitenkaan ihan mikään läpi sormien -juttu ole vaan vaatii töitä varsinkin huonommilla numeroilla tulijoilta. Ammattikoulusta jos löytäisitte edes yhden alan, joka kiinnostaisi poikaa edes vähäsen. Siellä on paljon pojille sopivia "miehisiä" aloja ja monilla ei tarvita edes mitään asiakaspalvelua, ymmärsin, ettei poikasi ole kauhean kiinnostunut toimimaan asiakaspalvelussa.

Mun kaverin pikkuveli (nyt noin 19v) kävi sen ja löysi oman alansa,joka yllättäen ei ollutkaan se mitä poika oli itse kuvitellut tekevänsä vaan jotain ihan muuta.



Koska tässä "ohjelmassa" pääsi kokeilemaan useampaa alaa niin löysi myös sellaisen jota ei ollut kuvitellutkaan -> kokeili ja yllättäen viihtyi.