mies jo yli puolivuotta työtön ja ei edes etsi töitä,ahdistaa..

palikat kasassa? Siis jos mies on työttömänä eikä edes aio hakea aktiivisesti töitä, miksi ihmeessä sinä olet myös kotona? Eikö lapsi, pienikin, pärjää YHDEN vanhemman kanssa kotona? Miksi olet vain "miettinyt osa-aikaisesti töihin menoa". Miksi et ole jo aktiivisesti hakenut täysaikaista työstä, jos kerran mies on kotona?



Ja siis pienen lapsen vanhempina teillä on vastuu lapsen elatuksesta. Ja muutenkin työkykyisellä työikäisellä ihmisellä pitäisi olla jotain selkärankaa. Töihin mennään ja omalla palkalla eletään jos vain töitä saadaan (ja niitähän haetaan aktiiviseti). Jompi kumpi tietysti töihin.



Onko tämä provo?

kotona lapseni ensimmäiset TÄRKEIMMÄT vuodet!! tiedän että itse saisin heti töitä kun vaan hakisin mutta lapseni on vain kerran pieni ja haluan nauttia siitä ja itse vaikuttaa lapseni kasvuun ja kehitykseen. minä olen lapseni kantanut ja synnyttänyt,minun paikkani on myös kotona,imetänkin joten en voi senkään takia mennä töihin. minun paikkani on kotona ja miehen paikka töissä. en tajua tollasta ihme sortoa. ehkä kaikille äideille ei ole niin tärkeää saada olla kotona hoitamassa lastaan mutta minä olen kuin naaras leijona. mieheni osaa hoitaa lasta ja ovat läheisiä kun on saanut olla meidän kanssa kotona syntymästä asti. pelkään vain että miehen kynnys mennä töihin kasvaa viikko viikolta.

toimia niin, että ne mahdollistuvat. Miten voit kutsua "sorroksi" sitä, että ehdotetaan äidin menevän töihin ja isän jäävän kotiin vauvan kanssa. Eikö se ole nimenomaan tasa-arvoa?

Pienelle vauvalle koti on toki ensisijainen hoitopaikka, mutta ei 2000-luvulla pitäisi olla mitään "miesten paikkoja" ja "naisten paikkoja". Toinen vanhempi on työelämässä, toinen hoitovapaalla.



Jos teidän perheessä on tärkeää se, että kotona oleva osapuoli on nimenomaan ÄITI, silloin varmaan olisi ensisijaisen tärkeää, että nimenomaan isä hakisi töitä! Ette sitten ole keskustelleet näistä asioista ennen vauvan syntymää? - Jos te olette pariskuntana ja lapsenne vanhempina tehneet sen päätöksen, että sinä äitinä olet kotona lapsen ensimmäiset elinvuodet, ei miehelläsi sitten ole varaa jäädä sohvalle makoilemaan. Töitä on etsittävä, jos kerran hän TEIDÄN parisuhteessanne on se osapuoli, jonka paikka työelämässä tällä haavaa on.



Anteeksi nyt, mutta vaikuttaa aika epäkypsältä toiminnalta. Sinä nyt vaan HALUAT olla kotona ja miehen paikka nyt vaan ON töissä (Ai teidän molempien mielestä vai sinun mielestäsi? Oletteko edes puhuneet tästä asiasta ennen lapsen syntymää?), mutta kuitenkaan mies ei ole puoleen vuoteen saanut aikaiseksi hakea töitä ja puhuu epämääräisesti mahdollisesta töiden hakemisesta tulevaisuudessa eikä oikein edes osaa määritellä alaansa...Just joo.



Ei millään pahalla, mutta pitääkö muiden työssä käyvien sitten verorahoillaan mahdollistaa tälläinen? Minusta ei! - Te itse olette terveinä työikäisinä ihmisinä vastuussa perheenne elatuksesta. Se, jos töitä ei kertakaikkiaan SAA tai löydä aktiivisesta hakemisesta huolimatta on sitten eri asia...

syntymää ja sen jälkeenkin. naisen paikka on kotona ja miehen töissä ja meillä se on ollut itsestään selvyys. mies haluaisi että olisin kotona kunnes lapsi/lapset menevät kouluun. kaiklle sopii tämä. miehen oli tarkoituskin olla kotona muutamat enismmäistä kuukautta meidön kanssa,koska töitä ei laman vuoksi ollut yksin kertaisesti(eikä kyllä kauheasti nyttenkään kuten kaikki sen tietävät)mutta se venyi ja venyi,se ei alkuun haitannut kun vatsa viime kuukauden aikana kun huomasin ettei mies enää teekkään asian vuoksi mitään ja pohtii alan vaihtoa jne. eihän tästä ollut puhe. noh,alan vaihtokin minulle sopii,onhan tärkeää että on sellasiessa työssä mistä pitää. mutta kun ei juuri senkään eteen tee mitään. tiedät varmaan ihmisiä jotka joutuneet lomautetuksi tai työttömäksi ja töitä ei ole kuulunut hetkeen,kynnys töihin mneolle kasvaa kokoajan ja jotkut eivät mene enää olenkaan (nämä yleensä keski ikäisiä). ihan sama millä vuosi sadalla tai vuosi tuhannella eletään,en itse mene oletusten mukaan vaan siltä miltä itsestä tuntuu. ihan sama mitä 2000 luvulla tehdään mutta meidän perheessä tehdään asiat vaikka kivikautisesti. ja sitäpaitsi,se ei sinun pussissasi tunnu millään lailla vaikka puolet työttömistä työllistettäisiin,niitä veroja silti kerättäisiin ja käytettäisiin johonkin muuhun,aina löytyy niitä jotka tarvitsevat tukea.

eli jompikumpi vanhemmista töihin ja sassiin! Toinen sitten hoitakoon lasta kotona, ja perhe päättäköön kumpi se on. Ihan älytöntä, että kaksi tervettä työkykyistä ihmistä käkkii kotona. Onko millään yhteiskunnalla varaa tämmöiseen?

Olen itse töissä, mutta tunnen itseäni sen verran, että jos jäisin työttämäksi enkä olisis saanut uutta työpaikkaa kohtalaisen nopeasti, masentuisin, vaipuisin apaattisuuteen ja syrjäytyisin. Pian olisi yksinkertaistenkin asioiden hoito ylivoimaista ja vastenmielistä.



Sinuna miettisin tarkasti, millä tavalla voisit auttaa miestäsi. Voitko jopa kirjoittaa työhakemuksia - yhdessä tietysti, mutta niin että sinä olet moottori, jos sinulla (ilmeisesti) on voimia ja intoa hoitaa asioita?

kotiin katselemaan lapsemme kasvua oikein kaksin kappalein (kaikki vanhemmat vaan työttömyyspäivärahalle ainakin muutamaksi kuukaudeksi ja sittenhän sitä voi venyttää ja jäädä vähän miettimään alan vaihtoakin), kun sillä ei olekaan mitään merkitystä verojen kannalta.



Haloo ap! Kiertele tai kaartele tätä asiaa nyt ihan miten lystäät, mutta fakta on, että jos teidän perheessä on päätetty, että SINÄ olet kotona ja MIES on töissä, kun lapsi on pieni, niin silloin sen miehen VELVOLLISUUS on aktiivisesti hakea niitä töitä. Yksittäistapauksena teidän perhe ei ehkä vaikuta suomalaisten maksamiin veroihin, mutta jos kaikilla olisi yhtä löyhä työmoraali, yhteiskuntamme olisi hyvin eri näköinen!



Miten sinä, ihan oikeasti, voit millään muulla kuin itsekkyydellä perustella sen, että sinä et hae töitä periaatesyistä ja miehesi ei hae niitä muuten vain? - Yksi vanhempi kotona pienen lapsen kanssa riittää, toisella vanhemmalla on moraalinen velvollisuus (jos hän työkykyinen on) hakea ja tehdä töitä perheensä elättämiseksi. Ja toistan: Jos teidän perheessä on tehty päätös, että äiti on kotona (tähänhän teillä tietysti perheenä on oikeus. Halusin vain tuoda esille sen näkökulman, ettei sen tällä vuosituhannella TARVITSE olla juuri äiti), isä sitten hakee niitä töitä. Piste.



-kakkonen

jäädä katselemaan sen lapsen kehitystä. Jos talous ei kestä niin sun on mentävä töihin. Jos taas kestää, voi mieskin olla kotona ja keskitytte yhdessä vanhemmuuteen sun narisematta. Niin meillä tehtiin ja sitten kun rahat loppui, minä äitinä menin töihin, että mieskin sai olla osansa lapsen kanssa. Ei se mikään äitien yksinoikeus ole.



Lisäksi sun miehellä on se ongelma, että raksamies ei saa töitä nyt -siitä huolimatta, että työmaita on avattu - eikä välttämättä vielä ensi keväänäkään. Tilanne on oikeasti vielä aika huono. Ja sun miehellä sitäkin huonompi, koska jos hän ei koe alaa omakseen, hän tuskin on myöskään "ykköstyöntekijöiden" listalla. Ja alan vaihto ilman koulutusta taas --- no laman aikana- -- ymmärräthän itskein, ettei se oikein onnistu.

tulin nyt hakemaan teiltä vinkkejä siihen miten saisin MIEHEN takaisin riteilleen ja innostumaan töistä.hän aina hermostuu kun alan puhua työasisoita että onko hakenut ja miettinyt tai selaillut edes, ei ole. pelkään juuri tuota syrjäytymistä. ja kyllä,olen itse vakavissani miettinyt töihin menoa ja selailen joka päivä mollin sivuja ja yksityisten firmojen nettisaitteja josko löytyisi jotain,toki soittamalla minne vaan saa melkein hoitajana töitä. minua vaan harmittaa se suunnattomasti ja tulen olemaan katkera jos nyt mies ei sen vertaa viitsi etsiä töitä ja mennä töihin jos nitä löytyy että minä joudun menemään,koen äitinä suurta vääryyttä jos mies ei todellakaan välitä perheestään. pärjäämme vielä ihan ok kun olen itse äitiyspv rahoilla mutta tammikuusta tipun kodinhoidontuelle ja se on sitten vain puolet nykyisistä. jos mies ei sitten lähde töihin niin kai se on pakko itse. näinkin siis pärjäämme mutta mihinkään ylimääräiseen ei oikein jää varaa..

itse jäin vuodenvaihteessa työttömäksi ja olen aktiivisesti etsinyt töitä koko ajan.

Tulos on se, että olen päässyt kolmeen haastatteluun. Kahdesta paikasta luvattiin töitä, mutta molemmissa kävi niin, yrityksessä alkoi yt:t ennen kuin ehdin edes aloittaa töitä ja ko. projektit lakkautettiin :(



Fiilikset on jo ihan tosi kurjat.

Tyhjän saisi pyytämättäkin >:(



Mun alalla nyt vaan on tämmöistä, toivottavasti tilanne korjautuu ennen kuin menetän toivoni ja lakkaan yrittämästä.

Onneksi mies ei syyllistä minua tilanteesta.

ja lapsen huolenpitoa pelkästään "yhteisten unelmien" varaan. Niiden eteen pitää myös tehdä töitä!!!



Tai ainakin näin ajattelin minä, tosin ikääkin 18 v enempi. Meillä mies lomautettiin ja minä palasin töihin aiottua aiemmin. Mies hakee aktiivisesti töitä, lapset ovat osapäivähoidossa.



Ei pitäisi ahdistaa, jos on oma valintanne koko perheen voimin olla kaikkien kotona yhtä aikaa kaiket päivät!

Kysyn vielä, että jos mies ei koe rakennusalaa omakseen ja töitä on vaikea saada, niin mikä olisi hänelle omempi? Haluaisiko hän opiskella itselleen uuden ammatin (olettehan vasta 22 v.), olisiko se mahdollista?

se että mies syrjäytyy ja jää kohta kokonaan kelkasta pois. ne työttömät jotka ovat kauan olleet poissa sen takia kun töitä ei saa tietävät mistä puhun,kynnys kasvaa viikko viikolta,kuukaus kuukaudelta enää edes etsiä töitä kun "mistään ei kumminkaan saa". sitten tulee ahdistusta,masennusta jne. minun tulevasiuuteni haave on olla kotiäitinä mahd pitkään,huoltaa kotia ja lapsia ja pitää huolta että ruoka on pöydässä kun porukka tulee kotia. sitten ehdin vielä myöhemminkin töihin. itselläni siis koulutus ja varmasti töitä.joten siitä ei huolta ettenkö saisi rakentaa omaa tulevaisuuttani. kotiäitinä olo on minulle tärkeintä työtä tässä maailmassa.

hoitoalasta, kun saisi yksin olla vastuussa lapsesta jonkin aikaa. Kun ei niissä raksahommissakaan pärjännyt.

opiskelemaan,mutta sopivaa juttua ei vielä ole löytynyt,olemme yhdessä miettineet. misetä kiinnostaa historia ja maantiede,luonto. mutta noihin ammatteihin ei taida amiksesta päästä;) miehes sanoo itsekkin että mahkut yliopistoon on aika pienet ja se oipskelu veisi liian monta monta vuotta. ollaan puhuttu josko menisi työkkärin ammatin valinnan testiin.en tiedä kuinka hyvä tuo testi on mutta jotain suuntaa antavaa..toivon että mies lähtisi edes sinne kouluun,innostuisi taas jostain.. :)

Ap:n mies on yksinkertaisesti vain laiska ja nyt työttömänä tottunut helppoon elämään. Noin se vain menee, valitettavasti. Jotkut taantuvat siihen kotonaoloon eivätkä enää haluakkaan duuniin. Ja tämä yhteiskunta mahdollistaa sen.



Itse en katselisi päivääkään tuollaista loisimista. Kyllä miehen pitää perheensä elättää, ei se muuten mies ole.

Jos sinun haave on pitkä kotiäitiys, niin se voi olla hankala toteuttaa jos mies on työtön. Jos miehen työttömyys ei ole tilapäistä vaan jatkuu, niin on oltava aikuinen, otettava lusikka kauniiseen käteen ja mennä itse töihin. Mikä tässä nyt on niin vaikea käsittää?



Mies voisi tietty kouluttautua toiselle alalla samalla kun sinä olet vanhempainpäivärahalla, mutta se taitaa jo olla liian myöhäistä jos hoitovapaa alkaa jo tammikuussa.

niin miksei mies sitten hae töitä heti? Masennusta vai vain saamattomuutta? Nyt miehelle potku persuuksiin!

siitä kenelle perheen elättämisvastuu kuuluu. Ja se taitaa olla tässä ongelman ydin.

HÄNEN suuri unelmansa on olla monta vuotta kotiäitinä. HÄN ehtii tehdä uransa sittenkin.



Sen sijaan MIEHEN unelmalla ei ilmeisesti ole mitään väliä, MIEHEN pitää mennä heti töihin ja MIEHEN välittämistä perheestään mitataan ilmeisesti vain rahassa.



Jos ap:n mies syrjäytyy, se on oikeasti lähinnä ap:n syytä. Juuri noin edellisenkin laman aikana perheet hajotettiin ja miehet ajettiin konkurssikierteeseen alkoholisoitumaan. Minä muistan, minä olin silloin ap:n ikäinen. Minunkin mieheni jäi silloin työttömäksi ja oli työttömänä lähes kaksi vuotta. Rahat oli tosi tiukilla ja se tietty passivoituminenkin käynnissä - se, missä koko viikko on pilalla, jos yhtenä päivänä täytyy käydä jossain sovituss menossa. SILTI HÄN EI SYRJÄYTYNYT SIKSI ETTÄ ME PIDIMME YHTÄ! Hän oli mukana lapsenhoidossa, perhe-elämässä, kotitöissä, kulki sukuloimassa, ja sai kaikenkaikkiaan viettää ihmisarvoista elämää ilman että joku haukkui ja nyhti itsetuntoa piloille koko ajan. Selvisimme YHDESSÄ, vaikka raha aoli välillä niin vähän, ettei ruokaan riittänyt. (minä olin opiskelija ja sen rinnalla välillä töissä, mutta eihän ne tulot ihan hirveän isot olleet) Nyt kun siitä lamasta on 20 vuotta, olemmet tulleet kauas noista ajoista, mies on töissä ja yrittäjä, omaisuutta on kertynyt ja aikaa hoitaa lapsiakin kotona on (meidän lapset on jo isompia, mutta yksi heistä on asperger, joten vaatii vielä vanhempanakin paljon aikaa ja huomiota). Meillä menee hyvin. Mutta minä näin silloin pariskuntia, joiden vaimot toimivat juuri niin kuin ap. Näistä miehistä ei ole enää mihinkään, sillä heiltä vietiin paitsi rahat ja työ, myös itsekunnioitus ja rakkaus. Monet niistä miehistä eivät enää koskaan nouseeet. Vaimoille ja lapsillekin kävi aika huonosti, sillä nuo pariskunnat erosivat, lapset tasapainoilivat katkerien äitien ja juomaan sortuneiden isien välillä. Tätäkö sä ap oikeasti haluat, vai pitäiskö sun sittenkin mieluummin tukea miestäsi kuin lytistää?