Miksei lapsipuoli viihdy meillä?

Oletko jutellut hänen kanssaan, onko hän huolissaan, osallistuuko isä lapsen elämään kun lapsi on teillä? Onko isä etäinen?



Sinä voit vain tehdä parhaasi. Lapsen isä ja äiti ovat kuitenkin hänestä vastuussa. Ehkä he tarvitsisivat kahdenkeskistä aikaa? Entä on lapsen äidillä kaikki ok, ettei lapsi ole huolisssaan hänestä? Tai haluaako lapsi osoittaa teille, että äiti on hyvä äiti ja siksi hän kaipaa kovasti äitiä?



Tässä nyt ekat ajatukset jotka tuli mieleen.

enemmän kuin minä noihin leikki- ja ulkoilujuttuihin. Mies ei ole huolissaan, mutta on hänkin välillä harmissaan. Mulle juttu on jotenkin henkilökohtaisempi, minua loukkaa se, että poika ei halua olla meillä.



Hyvä pointti, että voisiko lapsi olla huolissaan äidistä! Ei siellä meidän tietääksemme mitään hätää pitäisi olla. Äiti kyllä vaikuttaa olevan hyvin tiukasti kiinni pojassa, ja joskus panin merkille kun hän hakiessa sanoi lapselle että äidille tulee kova ikävä ja hän odottaa kotona poikaa kunnes tämä tulee sunnuntaina.



Voi myös olla että tässä on jotain kilpailua tyyliin "mun äiti on parempi kuin sun äiti". Selittäisi myös miksi mua kaivelee tää asia niin henkilökohtaisella tasolla...



Kiitos, hyviä ajatuksia!

on hyvin kiinni lähivanhemmassaan, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Sinun pitää vain hyväksyä että nyt on se tilanne, että äiti on pojalle ykkönen.



Myöhemmin asia luulatvasti muuttuu, kun poika kasvaa.

Meillä vähän sama juttu. Mutta meillä pojan 4v. vanhemmat ovat olleet yhdessä, mutta poika oli 1v. heidän erottuaan ja on ollut enemmän kuitenkin äidillään sitä kautta suhde häneen on tietysti läheisempi, vaikka ovat täällä meillä paljon. Tyttö joka muistaa taas paremmin asioita on enemmän kiinni isässä.

heillä ei ole ikäeroa kuin vuosi ja suhde isään on erilainen.

Olen itse pyrkinyt, että myöskin isä on lasten kanssa yhdessä, välillä lähden meidän yhteisen lapsen kanssa pois jotta aikaa jää paremmin noille kahdelle, jotka ovat vähemmän kuitenkin täällä.

Usein touhutaan yhdessäkin kaikkea ja käydään syömässä sekä puistoissa, mutta pääpaino kuitenkin on olla vaan kotona koska arki toisessa kodissa on niin hektistä ja hoitoon kuskaamista ym. että ollaan ajateltu jotta täällä vähän rauhoitutaan ja saa vain olla..

Ei silti tämä uusperheiden elämä aina ole niin helppoa jos olisi vain yhden perheen lapsia. Aikataulut täytyy jokseenkin pitää ja katsoa miten saajärkättyä taas omat menonsa varsinkin kun itse teen vuorotöitä joten kodinhoitokin jää aika paljonkin isän harteille kun kaikki lapset ovat koolla.

Kai teilläkin poika on vaan niin paljon enemmän kiinni äitissä vaikka kuinka yrittäisi. Kun eivät ole asuneetkaan edes yhdessä.

Olisikin ehkä jos itse ajattelisi et poika olisi isän kanssa kahden välillä ja touhuisivat jotain vain he kaksi.

Meillä tuon yhteisen vauvan tulo aiheutti vähän mustasukkaisuutta ja tyttö 4v. silloin sanoikin aina vaan vauva...jne...

Mutta nyt kun vauva on jo 2v. niin leikit sujuu jo hyvin koko porukalla.

Enemmänkin hankaluuksia teettää aikataulujen yhteensovittaminen ja äidin tarve vaihtaa niitä alvariinsa..

noin kiinni minussa, vaan on mielellään myös omalla isällään. Siksi minusta tuo tuntuu niin erikoiselta.



Miehen poika itkee edelleen useimpina aamuina, kun äiti jättää hänet päiväkotiin (äiti on kertonut), joten hänelle ilmeisesti on keskimääräistä vaikeampaa erota äidistä.

Isän ja pojan kahdenkeskinen aika on hyvä idea. Isä viettää poikansa kanssa aikaa, mutta mun poika on melkein aina puuhissa mukana. Voisi olla hyvä järjestää myös kahdenkeskeisiä juttuja.

Kyllä se siitä.



Omat vanhemmat erosivat kun olin pieni, kovin olin äidistä huolissani. Tuntui että aina kun menin isälle niin hylkäsin äidin, niinkuin isä teki.



Se menee kyllä ohi, viimeistään kun kuvaan tulee äidille uusi kumppani. Toivottavasti ei äiti itse ruoki lapsen oloa. Meillä työmaalla on nainen joka huorittelee miehensä nykyistä, jonka kanssa mies lähti 10 vuotta sitten. Hän kokee oikeutettuna huoritella naista joka vie avioliitossa olevan naisen miehen. Säälittävää.



Oli miten oli, lapsista kasvaa jonain päivänä itseajattelevia ihmisiä jotka tekee omat päätelmät kuka on reilu ja mukava ja kuka on surullinen ja pettynyt.



Eläkää omaa elämää yhdessä lapsen kanssa ja anna lapsen ikävöidä äitiään. Ei elämä saa olla aikuisilla paremmuuskisaa. Tän ymmärrettyä olet aika vahvoilla.

erittäin paljon ajattelemisen aihetta mulle! -ap.

lapselle, että hänellä tulee olemaan kamala ikävä ja että hän odottaa kotona koko viikonlopun - syyllistää tavallaan poikaa siitä, että tämä jättää hänet yksin kotiin. Ei tietenkään tietoisesti syyllistä, mutta tiedostamattaan.



Voisiko isä olla esim. päiväkotiin yhteydessä ja kysellä hiukan sieltä, aika erikoiselta kuulostaa sekin, että 5v itkee aamuisin päiväkotiin jäädessään.

Kuulosta hiukan siltä, että äiti (tahtomattaan) ruokkii pojan riippuvuutta.

koska lapset vaan ovat niin erilaisia.



Minusta miehesi kannattaisi sanoa äidille tuosta äidin ikävästä puhumisesta.

enkä nyt tietenkään tarkoita sitä, etteikö lapselle saa ja pidäkin sanoa, että aikuiselle tulee ikävä. Merkitystä on sillä miten asiaa sanoo. Itsekin sanon lapselle, että minulle tulee ikävä kun tämä menee viikonlopuksi isälleen, mutta että hänellä tulee olemaan hauskaa ja sitäkin kivampi on tavata taas sunnuntaina.



Ettei vain tuo äiti voivottelisi jo ennen tapaamisviikonloppua ikäväänsä ja sitä, että poika menee isälleen?

Samaa mieltä 10 kanssa, että joskus äidin ikävä voi kannustaa lastakin ikävöimään enemmän.

Ei sitä meidän kuullen ole tapahtunut kuin ihan pari kertaa, siis noin että se tuntuu liialliselta. Joten se ei välttämättä ole mikään jatkuva tilanne, ja toisaalta taas me ei olla kuulemassa miten äiti puhuu etukäteen isiviikonlopusta.



Päiväkodin kasvatuskeskusteluun mies on nyt menossa. Luulisin, että siellä tulee puheeksi nuo aamuitkut.



-Ap

päiväkodissa ohjattu sitä, miten lapsi kannattaa jättää sinne, että itkut vähenisi. Ja hyvin on toiminut.

Ei hän muista isän kotona olemisesta mitään isä on vieras...Sorry nyt vaan..

Ikävä on äidille tottakai,äiti on se joka on sen lapsen kanssa 24/7 ja se isi vaan 4 päivää kuussa.

Itse olen äiti ja mun lapsella ei koskaan ole ikävä isäänsä hän oli 2v kun erottiin.Muutimme samaan kun lapsi oli 10 kk,kun mies rakensi taloa...Asuimme likan kanssa evakossa että isäntä saa nukkua,kun rakentaa ja käy töissä...Isä oon lapselle meidänkin perheessä vieras..EI voi mitään...

mielestäni ymmärrettävää, koska äiti on lapsen arkivanhempi, eikä poika ole asunut koskaan isänsä kanssa. Varmasti vähän samanlainen olo kuin pitemmällä kyläreissulla, joskin tutussa paikassa. Aika varmaan tekee tehtävänsä.

isänsä luona. Poika oli 2v kun erosimme ja aluksi isä näki poikaa todella vähän. saattoi tulla kuukauden jopa kahden taukoja ettei ollenkaan. Oli aina kaikenmaailman kissanristiäiset tärkeämpiä kuin pojan näkeminen.

sitten kun päätti taas olla isä niin poika ei enää halunnutkaan mennä sinne. Maanittelua, houkuttelua, puhumista ja jopa pakottamista kesti useamman vuoden. Ja aina isällään oleessa poika oli itkenyt että on äitiä ikävä'.

Isä uuden naisensa kanssa "ratkaisi" ongelman niin että kielsivät poikaa puhumasta äidistä siellä ollessa ja myöskään yhteydenpitoa ei sallittu, ei siis saanut soittakaan äidille siellä ollessa.

Noh minä sitten sain uudestaan ja uudestaan syytöksiä ja haukkuja juuri tuosta yhden mainitsemasta "Ikävän lietsomisesta" jota EN todellakaan koskaan tehnyt.

Miksi olisin entisestään pahentanut lapsen oloa lietsomalla ikävää.

Päin vastoin aina rohkaisin häntä menemään isälleen. Kerroin kuinka äidillä on kaikki hyvin ja etten katoa mihinkään silläaikaa vaan kun tulee taas kotiin niin olen siellä odottamassa ja kaikki on kunnossa.

Tätä lapsen isä ei kuitenkaan millään uskonut, koska on niin paljon helpompi syyttää minua siitä että poika ikävöi, kuin katsoa peiliin ja ottaa vastuuta omista valinnoistaan.

Ja siellä muuten isän uusi puoliso juuri kokee "loukkauksena" äidin ikävöimisen joka sitten taas johtanut siihen että lapsi on joutunut kuuntelemaan äidin parjaamista ja muutamia ihan kohtuuttomia temppuja jotka tuleet ihan puhtaasta mustasukkaisuudesta äitipuolen osalta.



Muista että erolapsi on hyvin usein erittäin kiinni lähivanhemmassaan, ei siihen tarvitse mitään erityistä "sitouttamista" tai ikävään kannustamista.

Lapselle on ihan luonnollista kiintyä siihen vanhempaan joka arjessa elämässä paikalla.

Itsekin erolapsena muistan kuinka aina pelkäsin että äidille käy jotain tai että äiti katoaa johonkin vaikka hän ei koskaan ollut mihinkään minua jättänyt tai kadottanut. Pelko kumpusi varmasti siitä että yksi vanhempi oli jo perheestä "lähtenyt" ja pienenä lapsena olin kokemut sen jonkilaisena hylkäämisenä.



Ikävä helpottaa kun poika kasvaa. meilläkin pahin vaihe oli juuri 4-6 vuotiaana. Sitten alkoi helpottamaan.

Lisäksi auttoi kun kävimme lastenvalvojalla keskustelemassa ja isä sai kuulla ihan ulkopuoliselta taholta että lapsen kuullen äidin parjaaminen ei ole hyvä asia ja että toiseen vanhempaan yhteydenpitoa ei saa kieltää ja molemmista vanhemmista pitää voida lapsen puhua.

Kun näistä päästiin eroon ja poika on muutenkin kasvanut niin nyt menee jo ihan mielellään isälleen.

Pitääkö isä sylissä ja halaileeko, lukeeko kirjaa?

Fyysinen läheisyys on tärkeää lapselle.

ja äidille saa soittaa meillä ollessa. Ostimme lapselle oman kännykän ja siihen pre-paid-liittymän, jotta lapsi voisi soittaa äidilleen meillä ollessaan - ja toki toivoimme että hän soittaisi myös isälleen äidillä ollessaan. Isä soittelee lapselleen kyllä, ja lapsi on ihan iloinen siitä, mutta ei koskaan soita isälle. No, ajan kanssa.



Äidistä (eikä minun poikani isästä) ei puhuta pahaa lasten kuullen, ja harvoin muutenkaan.



Ei muuten kaikki erolapset ole täysin kiinni lähivanhemmassaan, oma poikani ei ole eikä muutama muukaan tuttavapiirin esimerkkitapaus.



Toisaalta ymmärrän, että äitiä on ikävä, mutta toivoisin, että poika vuosien mittaan olisi myös kiintynyt ja oppinut luottamaan isäänsä ja minuun, niin että ikävä edes hetkittäin väistyisi taka-alalle. En voi mitään, että on epäonnistunut ja vähän loukkaantunut olo, kun niin ei ole.



Toivottavasti tosiaan tämä on ikäkauteenkin liittyvää, ja menisi ohi 6 v jälkeen...



-Ap

Pitääkö isä sylissä ja halaileeko, lukeeko kirjaa?

Fyysinen läheisyys on tärkeää lapselle.

Lapsi kokee isän läheiseksi siinä merkityksessä, että tykkää olla isän sylissä. Isän läheisyys ei kuitenkaan mitenkään lievitä äiti-ikävää.