Tunnetko ketään "mökkiytynyttä" ihmistä?

Voi mennä jopa 2vk etten poistu omasta pihasta.

Siis jos on onnellinen kotona eikä kaipaa seuraa niin miksi pitäisi silti olla sosiaalinen ? Miksi kaikkien pitäisi pysyä "kehityksessä" mukana ? Jos kuitenkin voi käydä kaupassa ja muuten hoitaa asiansa niin eihän silloin ole mitään ongelmaa.



Itse juttelen mielelläni ihmisten kanssa mutta toisaalta voin helposti olla pari viikkoa kotona käymättä omaa pihaa kauempana ja viihdyn hyvin. Ja ikää alle 40 vuotta.

Sen huomaa niin hyvin kaikesta: hän on masentuneen oloinen, erittäin pessimistinen jne. Hänen kanssaan on vaikea olla. Hän ei ole hyvä mummo lapsenlapsille jne.



Eli minusta ei ollenkaan hyvä asia! Ihminen on kuitenkin useimmiten sosiaalinen "otus", ei ole tarkoitus että ihminen sulkeutuu edes perheeltään.



Äitini selviää noista kauppareissuista vain isäni takia. Äidilläni ei ole ajokorttia. MIetin tosissani mitä tapahtuisi, jos isä kuolisi? Miten äiti selviäisi kaikista käytännön asioista?



ap

Sen huomaa niin hyvin kaikesta: hän on masentuneen oloinen, erittäin pessimistinen jne. Hänen kanssaan on vaikea olla. Hän ei ole hyvä mummo lapsenlapsille jne.

Eli minusta ei ollenkaan hyvä asia! Ihminen on kuitenkin useimmiten sosiaalinen "otus", ei ole tarkoitus että ihminen sulkeutuu edes perheeltään.

Äitini selviää noista kauppareissuista vain isäni takia. Äidilläni ei ole ajokorttia. MIetin tosissani mitä tapahtuisi, jos isä kuolisi? Miten äiti selviäisi kaikista käytännön asioista?

ap

Mun äidillä oli tälläisiä piirteitä kun jäi eläkkeelle. Kannustin moneen toimintaan mutta ei,kotiin jämähti. Siis niin raskas kaveri... Mikään ei kiinnosta eikä huvita. Sitä telkkaria katotaan aamusta iltaan ja missään ei käydä.

Kun ei tarvitse kokoajan jotain ulkopulista viihdykettä. Taitaa suurin osa maapallon väestöstä viettää kotipihassa koko elämänsä

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/231232-kulttuurifriikki-elaa-pidempaan-kuin-sohvaperuna

[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 16:23"]

Olen omalle äidille ehdottanut: teatteriin mneoa tai konserttiin,ei käy. Olen ehdottanut talvella laivaristeilyä,madeiran matkaa yms. Mikään ei käy,ei halua lähteä kotoa. Silti valittaa puhelimessa kun on niin yksinäistä,on tosi raskasta kun aikusten lasten pitäisi vaan juosta äidin luona seuraa pitämässä ja hän ei halua lähteä mihinkään. On yritetty hyvällä ja pahalla.

[/quote]

Täällä sama meininki,yritin äidilleni ehdottaa kesäteatterireissua mutta EI. Mikään ei kelpaa ja ajatukset kiertää hänellä pientä kehää kun ollaan koko ajan kotona. En jaksa enää yrittää,ilmoitin äidilleni että en ole mikään seuralaispalvelu. Aina pitäisi juosta hänen luo kun valittaa yksinäisyyttään. Olen snaonut äidille että ihmisisuhteet on kaksisuuntaisia.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2013 klo 11:50"]Äitini jäi pois töistä 2007 ja se oli iso muutos hänelle. Nyt vuonna 2013 hän on kotona 24/7 tuijottaa telkkua ja on masentunut. Hän odottaa koko ajan että muut käyvät häntä siellä vihdyttämässä. Äidin ystävätkin ovat hieman kyllästyneet äitini asenteeseen kun aina pitää tulla äidin luo ja äiti ei poistu kotoaan. Kaupassa käy. Olen ehdottanut eläkeläisjärjestöä,siellä tapaisi muita ihmisiä ja siellä tehdään monipuolisia retkiä ja harrastetaan yhdessä. Joka ikinen kerta kun äiti soittaa niin jutut on sitä samaa valitusta ja omista asioista jauhamista. Ajatukset ja elipiiri on tosi pientä. Olen tosi väsynyt tähän tilanteeseen. Aikuista ihmistä ei voi minnekään pakottaakaan.
[/quote] meillä ihan sama tilanne! Ei tule edes lasten synttäreille vaikka pyydän. Meidän ja siskon perheen pitää aina mennä sinne. Mitään vastavuoroisuutta ei ole.

Voi harmitus kun tuli oma äiti mieleen :'( Enkä tiedä mitä tehdä asialle.

Minä itse. Poistun kotoa vain lenkille, äidin kanssa kauppaan ja kouluun. En ole yli kolmeen vuoteen käynyt missään. Sitä ennen taisin käydä kerran elokuvissa. En vain saa itseäni liikkeelle. En jaksa, ahdistaa lähteä ihmisten ilmoille. Koulussakaan en juttele muille, kuin vain jos joku tehtävä sitä edellyttää. En saanut heti tutustuttua keneenkään ja nyt se tuntuis jo oudolta mennä vuoden jälkeen tekemään tuttavuutta... Kun muutan omilleni jää varmaan viimeisetkin kontaktit eli sisarukset ja vanhemmat, kun tuskin mä saan sittenkään itseäni lähtemään muualle, kuin korkeintaan kotiin viikonloppuina.
-N20

Siis jää varmaan vanhempien ja sisarusten kanssa juttelu minimiin. En varmaan saa lähdettyä sinne kotiinkaan kovin usein.
-N20

Mun anoppi,iältään 68v ja meidän perhe on hänen sisältönsä tuottaja:on tosi raskasta meille. Äitini on taas 77-vuotias j aon paljon aktiivismepi,kiinnostuneempi erilaisista asioist akuin anoppi ja mikä tärkeintä meidän perhe ei ole ainut sisältö. Äitini käy seniori liikunnassa,kulttuuritapahtumissa,eläkeläisjärjestön retkillä yms.

ja ei tämä mitään surullista ole vaan ihan oma valintani, ja nautin elämästäni. Ap, eihän se sun äitiskään todennäköisesti asiasta kärsi joten mitä ihmettä sinä murehdit ja suret?



Mä siis käyn kyllä töissä kun on pakko mutta muuten oleilen yksin mökissäni enkä tapaa ihmisiä lainkaan vapaa-ajalla. Haaveeni on mökkiytyä vielä totaalisemmin sitten kun ei enää tarvi käydä töissä vaan pääsen eläkkeelle. Olen vaan erakkoluonne jota stressaa ihmisseura.

Anoppi on just tollanen. Oma isoäitini on sata krt aktiivisempi/iloismepi/virkeämpi tyyppinä kuin anoppi. Ja isoäidilläni on ikää 82v. Isoäitini harrastaa eläkeläisjärjestöä,eli siellä on mukavia retkiä ympäri suomen ja käyvät paljon teatterissa ja konserteissa. Anoppia ei kiinnosta mikään ja valittaa ihan joka asiasta kun nähdään.

pelkään ihmisiä, pelkään olla sosiaalinen, koska se katsotaan hypomaaniseksi.



Aivan dg 2-suuntainen järkytti minua niin paljon, että lopetin kaiken tekemisen.. työn, kotona siivoamisen, kaupassa käynnin, rahankäytön jne



Nyt ei voi kukaan sanoa minun olevan hypomaaninen.



Kyllä, elämä on parhaillaan helvettiä ja haluan kuolla.

ja suorastaan toivon, että saisin mökkiytyä rauhassa, ilman että kukaan siitä huolestuisi. Mua vaan stressaa ihan hirveästi ihmisseura, olen mieluiten kotona. Tämä saattaa tuntua sosiaalisen ihmisen mielestä kauhealta ja heti mietitään jotain masennusta, mutta ihan oikeasti - nautin tästä!! En saa ihmiskontakteista mitään, en halua nähdä ihmisiä muuten kun on pakko. Kyllä mä ihmisten kanssa juttelen ihan mielelläni, mutta oikeasti jos ollaan vaikka jossain kerhossa käyty lapsen kanssa, niin sinä päivänä en jaksa enää muuta seurallista tekemistä, mun mielestä ihmisten tapaaminen on vaan jotenkin niin kuluttavaa. Parasta on kun saa olla vaan oman itsensä seurassa, tai korkeintaan miehen.

itseni.

pikkuhiljaa.



Teen töitä kotoa käsin. Käyn kuitenkin melkein päivittäin joko harrastuksissa tai kaupassa, mutta niihinkin lähteminen on melkoisen vaivan takana.



Ystäviä näen ehkä kerran kuussa.



En ole masentunut, päin vastoin, äärimmäisen onnellinen ja tyytyväinen. Kun kuntosalikortti umpeutuu, alan jumppaamaan kotona, enkä mene enää ikinä mihinkään.



Ihmiset käy hermoille.

Olen omalle äidille ehdottanut: teatteriin mneoa tai konserttiin,ei käy. Olen ehdottanut talvella laivaristeilyä,madeiran matkaa yms. Mikään ei käy,ei halua lähteä kotoa. Silti valittaa puhelimessa kun on niin yksinäistä,on tosi raskasta kun aikusten lasten pitäisi vaan juosta äidin luona seuraa pitämässä ja hän ei halua lähteä mihinkään. On yritetty hyvällä ja pahalla.

Unelmani olisi olla näkemättä yhtään ihmistä koskaan enää. En vain pidä ihmisistä. Olen muutenkin tullut aina muiden eläinten kanssa paremmin toimeen.