Lue keskustelun säännöt.
Parhaat lääkkeet katkeruutta vastaan?
17.10.2009 |
Pelkään että minusta on tulossa katkera vanha ämmä. Kaikki kokemani vääryydet tuntuu kasautuvan sisälleni enkä vaan pääse niistä yli. Kateellisena seuraan niitä joilla on asiat paremmin. En tykkää tästä havaitsemastani kehityksestä itsessäni yhtään, mutta millä sen voi pysäyttää?
Kommentit (23)
ehkä ainoastaan sillä, että asiat alkas menee paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on just sitä, että ei oteta vastuuta itsestään, vaan ajatellaan, että on jonkun muun syy/vika (esim. kohtalon, olosuhteiden tms.). Se just on osa katkeroitumista.
koska olen niin huono ja kelvoton, vaikka asiat olisi sellaisia joihin en ole onjektiivisesti arvioiden voinut itse vaikuttaa (esim. lapsettomuus). Onko muita vaihtoehtoja kuin katkeruus tai masennus? Miten niihin pääsee?
Auttaisiko tällainen? Minulla auttaa:
Miksi juuri sinulla pitäisi mennä yhtä hyvin kuin niillä, joilla asiat on parhaiten?
Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka ovat hyviä ja kunnollisia ja silti elävät kurjissa oloissa. Joidenkin elämä on alusta loppuun jatkuvaa taistelua hengissäpysymisestä. Vertaa itseäsi heihin, ja huomaat kuinka hyvin asiasi ovat.
Ja vielä: jokaisen elämä on aivan yhtä arvokas. Ja vaikeuksiakin täynnä oleva elämä on kuitenkin Elämä. Se on sinun omasi. Ei sitä kannata verrata muiden elämiin, koska ne ovat tosiaan muiden.
Joka tapauksessa, minusta on hieno asia, että huomaat katkeroitumisen ja yrität itse pysäyttää sen!
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, olet ainutlaatuinen ihminen eikä maailmassa ole ketään muuta samanlaista kuin juuri sinä. Jokainen meistä syntyy tänne ainutkertaisena yksilönä ja jokaisella meistä on oma polkumme kuljettavana, omat läksymme elämästä opittavana. Yritä kulkea omaa polkuasi ja opi omia läksyjäsi niin hyvin kuin voit, älä vertaa itseäsi muihin, heillä on ihan omat polkunsa kuljettavana. Onnea matkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pian huomaat, että jokaisen ihmisen elämä on erilainen ja ehkä sittenkin nautit omasta elämästäsi.
iloitsemaan muiden onnesta. Ei se ole sinulta pois mutta voit napata niistä pienen positiivisen tunnelatauksen itsellesi.
Paistaa se aurinko joskus risukasaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja toki lisääkin ajatuksia ketjuun vielä mahtuu.
Tuo on just sitä, että ei oteta vastuuta itsestään, vaan ajatellaan, että on jonkun muun syy/vika (esim. kohtalon, olosuhteiden tms.). Se just on osa katkeroitumista.
ensin poika pysyvästi vakavasti vammainen, sitten mies sairastui todella vakavasti, sitten sairastui tyttö kuopusta vielä vakavammin...
Nämä kaikki siis odottamattomia, täysin toisistaan riippumattomia, ei perinnöllisiä, ei seurausta olosuhteista, ei esim. äidin tupakoinnista raskauden aikana, ei mitään selitystä. Erittäin harvinaisia kaikki. Meille vaan sattuneet kaikki. Jos nyt edes pari vuotta menis ilman takapakkia kenenkään voinnissa... Ja pysyis itse tolpillaan tässä rääkissä... En tosiaan tiedä, miten katkeruuden voisi välttää. Ja miten voisin ottaa vastuuta, kun en voi itse millään tavalla elämääni vaikuttaa, nuo muut perheenjäsenet vaikuttavat. Voi kun voiskin olla katkera jollekin henkilölle tms. Tai vois olla vaikka katkera sille, että ryyppäsi raskauden aikana tms., mutta syy ei ole minun. Ei voi olla katkera kuin elämälle, joka on liian raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsekin jouduin noin kolmekymppisenä tuota pohtimaan vakavasti. Oli kuin olisin ollut elämäni sivustakatsoja.
nyt se on mennyt ohi, kai neljästä syytä:
1) ikä on hillinnyt kunnianhimoani
2) aloin opetelle itseni hellittelyä, matkoin, ostoksin, hyvällä kahvilla jne. Aiemmin elin superaskeettisesti koska en mielestäni 'ansainnut mitään'
3) sain vihdoin lapsen (lapsettomuuden pelko jäyti minua puolisalaa ainakin 10 vuotta)
4) perheenjäseneni teki itsemurhan ja sydämeni meni siitä niin pirstaleiksi että tunne-elämäni ikään kuin järjestyi uudestaan sen jälkeen. Tämä oli kipeä tie.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, olet ainutlaatuinen ihminen eikä maailmassa ole ketään muuta samanlaista kuin juuri sinä. Jokainen meistä syntyy tänne ainutkertaisena yksilönä ja jokaisella meistä on oma polkumme kuljettavana, omat läksymme elämästä opittavana. Yritä kulkea omaa polkuasi ja opi omia läksyjäsi niin hyvin kuin voit, älä vertaa itseäsi muihin, heillä on ihan omat polkunsa kuljettavana. Onnea matkaan!
eivät saa koskaan vastoinkäymisiä. Jotkut ihan oikeasti pääsevät elämässään TODELLA helpolla. Ei ne vastoinkäymiset tasan mee, eikä oikeudenmukaisesti, ei kunkin voimien mukaan... Ei tosiaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuntisi surua, mutta katkeroitumatta? Mutta ei minusta ole sanomaan miten se tehdään jos esim. oma lapsi kuolee :(
elämässä sen saa, mitä ajattelee. Eli tärkeintä on valita ajatuksensa huolellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitin vain, miten itse yritän ajatella. Ei siis välttämättä toimi muilla. Ja hyvänä päivänä niin on helppo ajatella, mutta jos on tosi kurjaa, voi olla vaikeampaa.
Mutta lapsettomuus on varmasti todella kova pala. Tuli mieleen, että ehkä positiivisin tuntemani ihminen, ja innokas positiivisuuden puolesta puhuja, on myös lapseton, mutta hän on jo jotain 50-vuotias. Hänellä on paljon perheellisiä ystäviä, maahanmuuttajia, joiden lasten kanssa hän on läheinen, kuin sukulainen. Hän tekee myös vapaaehtoistyötä maahanmuuttajalasten kanssa SPR:ssä. Lapset ovat varmasti todella onnellisia tästä upeasta naisesta.
joissa oma katkeroitumiseni riski lymyilee, ei ole saavutuksia jotka jää minulta saavuttamatta vaan läheisten ihmisten yhtäkkinen kuolema, lapsen vakava krooninen sairaus jne
elämässä sen saa, mitä ajattelee. Eli tärkeintä on valita ajatuksensa huolellisesti.
olipa harvinaisen typerä kommentti :-(
pienistä hetkistä tässä ja nyt. Ei tulevaisuudesta, ei jossittelujen päästä ei mistään sellaisesta.Opettele tyytymään vähään. Kuuntele sydäntäsi, ja ota vastuu omasta elämästäsi, muuta sitä sellaiseksi, mitä haluat. Tietenkään ei voi muuttua kauniiksi ja rikkaaksi, mutta eivät ne asiat mitään oikeaa onnea tuokaan.
elämässä sen saa, mitä ajattelee. Eli tärkeintä on valita ajatuksensa huolellisesti.
olipa harvinaisen typerä kommentti :-(
johon ajatuksensa kiinnittää. Jos keskittyy miettimään, miten kurjasti menee, varmasti meneekin kurjasti. Jos keskittyy asioiden hyviin puoliin (jokaisella asialla on sekä hyvät että huonot puolensa, vaikkei sitä aina heti huomaa), ne kasvavat ja saavat enemmän tilaa. Eikä tämä nyt tosiaankaan tarkoita sitä, että kun ajattelet koko ajan lottovoittoa, sellaisen saisit...
Tuo on just sitä, että ei oteta vastuuta itsestään, vaan ajatellaan, että on jonkun muun syy/vika (esim. kohtalon, olosuhteiden tms.). Se just on osa katkeroitumista.
ensin poika pysyvästi vakavasti vammainen, sitten mies sairastui todella vakavasti, sitten sairastui tyttö kuopusta vielä vakavammin...
Nämä kaikki siis odottamattomia, täysin toisistaan riippumattomia, ei perinnöllisiä, ei seurausta olosuhteista, ei esim. äidin tupakoinnista raskauden aikana, ei mitään selitystä. Erittäin harvinaisia kaikki. Meille vaan sattuneet kaikki. Jos nyt edes pari vuotta menis ilman takapakkia kenenkään voinnissa... Ja pysyis itse tolpillaan tässä rääkissä... En tosiaan tiedä, miten katkeruuden voisi välttää. Ja miten voisin ottaa vastuuta, kun en voi itse millään tavalla elämääni vaikuttaa, nuo muut perheenjäsenet vaikuttavat. Voi kun voiskin olla katkera jollekin henkilölle tms. Tai vois olla vaikka katkera sille, että ryyppäsi raskauden aikana tms., mutta syy ei ole minun. Ei voi olla katkera kuin elämälle, joka on liian raskasta.
todella raskas tilanne elämässäsi, olen pahoillani perheesi puolesta! Elämä ei tosiaan ole reilua, eipä kukaan tosi ole luvannutkaan sen olevan. Sulla on syytäkin ja täysi oikeus olla vihainen ja masentunut tilanteestanne, mutta oman itsesi vuoksi, yritä myös päästä niistä tunteista eroon. Ne eivät kuitenkaan millään tavoin paranna perheenne tilannetta, vaan syövät sinulta voimasi.
Salli itsesi käydä kaikki tunteet (myös ikävät ja negatiiviset) läpi, niin katkeruus ei saavu ainakaan ihan yhtä helposti.