Oletko/onko tuttusi joutunut väkivallan uhriksi?

hengellisen väkivallan ja aivopesun uhreiksi. Korvauksia emme tule saamaan tässä elämässä. Moni on käynyt mielisairaalassa, useat tarvitsevat lääkitystä ja terapiaa. Luultavasti pysyviä haittoja jää henkisellä tasolla.

jopa raiskattu. En vienyt asioita eteenpäin.

Eipä niistä korvauksia ole saatu. Ei ole jäänyt traumoja. Pysyvänä haittana arpia ja yksi vähän löysästi kiinni oleva hammas.

Kyllä.

Minun ns. isäpuoli hakkas mun äitiä, mua, mun pikkuveljeä, aikasempaa vaimoa ja omaa tytärtään tästä aikasemmasta avioliitosta.

Ensimmäinen avioliitto ei kestänyt kauaa, vaimo nosti syytteen, haki lähestymiskiellot itselleen ja tytölle.

Mutta sitten oli äidin vuoro. Kerkesivät olla 7/8 vuotta yhdessä, kun äitini menehtyi. Koko koti ja pieni pikkuveli siirtyi mun, 11-vuotiaan, olkapäille. Ei ikinä tiennyt mitä päivä tuo tullessaan; yhtenä päivänä äijä hymyili ja kaikki oli hyvin, toisena päivänä rähähti kuin granaatti ihan pikkuruisesta asiasta.

Puolentoista vuoden päästä taloon tuli uusi vaimo, nuori ja kokematon, vain 10 vuotta minua vanhempi. "Siivoa tämä, tee tuo ja se, sitten laita ruokaa"-meininki jatkui jonkin aikaa, kunnes 17-vuotiaana karkasin kotoa poikaystäväni luo jälleen kerran sen jälkeen kun "rakas isäpuoleni" oli hakannut mut.

Menin seuraavana aamuna miehen kanssa lääkärille kijaamaan lukuisat mustelmat ja verenpurkaumat ylös. En kuitenkaan ikinä nostanut syytettä sitä miestä vastaan, koska mun pikkuveli jäi siihen "perheeseen". Kadun kyllä sitä, mutta on jo myöhästä tekemään mitään.

Tästä ei ole kuin vähän alle 2 vuotta, ja herään vieläkin painajaisiin. Inhoan sitä äijää ihan sydämeni pohjalta ja tulen aina inhoamaan!!!

Kaikki olisi ollut varmaan ihan toisin, jos olisin vain uskaltanut mennä ja kertoa jollekin siitä, että tällaista tapahtuu kotona, mut äijä oli niin pelotellu ja aivopessyt mut, etten uskaltanut.

Nyt odotellaan mieheni kanssa ensimmäistä lastamme ja todella onnellinen, että pääsin siitä kusipäästä eroon totaalisesti!

pahoillani puolestasi! En edes voi kuvitella tilannettasi, mutta jäin vaan miettimään, miten pystyit jättämään pikkuveljesi sinne elämään pelossa ja vihassa? En siis tarkoita tätä kysymystä pahalla enkä syyllistä enkä mitenkään muutenkaan pahalla. Mutta siis jäin vaan miettimään, että itsestäni tuntuisi todella pahalle =(



Voimia sinulle ja onnea tulevasta perheenlisäyksestä!

kävin pistämässä turpaan yhtä ämmää joka havitteli minun miestä!

kuka ei vähintään tuntisi jotakuta



meillä kotona sekä lähiystäväperheessä ja sukulaisperheessä oli väkivaltaa, se tuntui melkein normaalilta

Kiitos tuestasi! :)

Mieheni on kyllä ollut sankarini, koska hänen ansiosta pääsin siitä helvetistä eroon!



Juuri pikkuveljen takia kestin kaikkea, ja luulen, että äitinikin kesti meidän takia...

Itse syyllistän itseäni siitä, että jätin veljen sinne... Hän on tällä hetkellä 10 vuotias ja me nähdään hänen kanssaan todella harvoin. Sille psykolle en vain halua soittaa ja anella häneltä tapaamisia veljen kanssa. Lastensuojeluliittoonkin on tullut soitettua ja kysyttyä asiasta, mahdollisista järjestetyistä tapaamisista, jotka ei olisi mitenkään riippuvaisia pojan isästä, MUTTA EI. Jos olisin pojan äiti, ei ongelmaa, mutta olen vain sisko.



Tiedän, että pitäis olla jääräpäisempi ja yrittää saada omaa tahtoa läpi, mut kun en tiedä, että kostautuuko meidän tapaamiset mitenkään veljeen. Hän kun sanoo, että kaikki on hyvin ja ettei kukaan kiusaa häntä.

Täytyy odottaa varmaan vielä muutama vuosi, sitten velikin on jo nuori aikuinen ja pääsee tekemään jo sitä mitä itse päättää!